Tämän pihapostauksen ekassa osassa odoteltiin kuntan asennusta ja oltiin hahmoteltu kävelysiltojen paikat sorapoluilla. Kuntta saapui toukokuun lopulla ja paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Myös ne suunnitelmat… ne ovat muuttuneet aika paljon alkuperäisistä. Sekä helpommin toteutettaviksi, että meidän perheen tarpeisiin paremmin sopiviksi. Esimerkiksi: Kiveys ja pitkospuut muuttuivat puiseksi patioksi. Kukkapenkkiosiosta tehdäänkin nuotiopaikka ja kukkapenkkejä sijaistamaan…
Meille on vuosien saatossa muodostunut kiva kesäinen mansikkaperinne. Vaikka lähimarketista saisi marjansa lähempää, me käydään silti aina samalla puutarhalla, noin kolmen vartin matkan päässä. Syy siihen on tunnelmainen miljöö, joka Pälkäneellä sijaitsevalla Niitty-Seppälän tilalla vallitsee. Eikä tämän aamun asiakasmäärästä päätellen olla ainoita, jotka siellä viihtyvät. Toinen parkkipaikka oli täynnä jo yhdeltätoista aamupäivällä. Niitty-Seppälästä ei haeta…
Meillä kävi aika säpinä tänä aamuna. Lapset etsivät touhulla siistiä ja kaunista päällepantavaa, hiuksia harjattiin taidokkaille kiemuroille ja tytön ranskanlettiin kiedottiin muuhun asuun mätsäävä nauha. Minä levitin hartaudella ripsiväriä, taiteilin pitkästä aikaa kajalrajaukset ja turhamaisuuksissani tupsautin vielä puuteritkin ympäri naamaa. Mietin pitkään laitanko verkkaria vai suorempaa housua, toppia vai pitkähihaista. Ja hiukset – nutturalle vai…
Vielä vuosi sitten lattialla jumpatessani, en päässyt itse sieltä ylös. Enkä ollut päässyt pariinkymmeneen vuoteen ennen sitäkään. Pitkään jatkunut nivelreuma ja sen seurauksena oikeaan lonkkaan muodostunut voimakas liikerajoitus pitivät siitä huolen. Tai niin ainakin luulin. Oikeastaan kaikkein suurin ”liikerajoitus” olikin mun ajattelutavassa. Kun liian monta vuotta kahden- ja kolmenkympin välillä pysähdyin kipuun ja minimoin sen…
Tämä ei ole mikään kaupallinen yhteistyö, vaan ihan omasta halusta ja aloitteesta kirjoitan muutamasta paikasta, joista olen löytänyt kivoja tuotteita höystettynä hyvällä, nopealla palvelulla. Tässä korona-aikana on tullut nettishoppailtua paljon enemmän. Voisipa melkein sanoa, että mulla alkaa kohtapuoliin olemaan asiasta jo melkoinen kokemusasiantuntijuus. Meillä mies on hoitanut epidemia-aikana kaikki ruokaostokset (hoitaa edelleen), enkä itse ole…
Istuin eilen iltateen äärellä keittiössä ja lueskelin siinä samalla kirjaa. Hetkeä myöhemmin meidän pikku koira kipsutteli pöydän alle ja käyttäytyi sen verran oudosti, että kiinnitti heti huomioni. Lucky ravisteli päätään, kutitti korvaa ja hankasi tassulla silmäänsä. Ajattelin, että kaveri on löytänyt punkin mukaansa jostain pusikosta ja koittaa häätää sitä pois. Siispä houkuttelin koiraa pöydän alta…
Pikkuhiljaa alkaa hermo-niminen paikka kiristää. Piti katsoa lasten kanssa Zalandon sivuilta lenkkarit molemmille. Yllätys yllätys, nettiyhteys ei pelaa. Oon nyt viimeisen puoli tuntia juossut teknisen tilan ja kahden läppärin väliä. Painellut nappeja sieltä täältä ja yhdistänyt kaikkea mahdollista uudelleen. Palaan taas uuden kierroksen jälkeen työpöydän ääreen istumaan, katson ilmeetöntä ruutuvihollistani silmiin, näpytän hiirellä morsetustahtia…
Alkaessani miettiä tätä kirjoitusta, muistelin samalla erinäisiä elämäni juhannuksia. Parhaiten poikkeuksellisuutensa vuoksi muistan jussin, jonka istuin aattoillasta aamuseitsemään Taysin päivystyksessä, odottamassa siskoani. Hänellä oli syöpähoitojen sivussa noussut korkeahko kuume ja sitä selviteltiin erilaisin kokein. Sisko oli ottanut ajankuluksi mukaansa lehtiä ja pari kirjaa, joista minä kahmin oman osuuteni, kun hän lähti osastolle, jonne minulla ei…
Kun kuluvan vuoden (ja kokonaisen uuden vuosikymmenen) ensimmäisenä aamuna istuttiin aamupalalla, mulle iski etiäinen. Sanoin perheelle, että mulla on vahva tunne siitä, että tästä vuodesta tulee todellinen muutosten vuosi. En parhaimmallakaan mielikuvituksella olisi osannut silloin aavistaa, kuinka suurista muutoksista jo muutamien viikkojen kuluttua tuosta hetkestä puhuttiinkaan. Kerran aiemmin – sillä kertaa Uudenvuodenaattona – istuin mieheni…
Siitä on nyt suunnilleen kahdeksan kuukautta, kun haettiin meidän pieni tassutoveri kasvattajilta kotiin. Pikkuisen ensimmäinen matka taittui mun sylissä. Hän nukkui alun ihmettelyn jälkeen sikeästi koko loppumatkan – lämpimän, emoltaan tuoksuvan peiton sisällä. Muistan edelleen tuon hennon, kilon painoisen, kahdelle kämmenelle mahtuneen pennun. Tuntui, ettei mitään niin pientä ja haurasta voi olla olemassakaan. Hän tuntui…