elämä perhe

Muistojen juhannukset

Alkaessani miettiä tätä kirjoitusta, muistelin samalla erinäisiä elämäni juhannuksia.

Parhaiten poikkeuksellisuutensa vuoksi muistan jussin, jonka istuin aattoillasta aamuseitsemään Taysin päivystyksessä, odottamassa siskoani. Hänellä oli syöpähoitojen sivussa noussut korkeahko kuume ja sitä selviteltiin erilaisin kokein. 

Sisko oli ottanut ajankuluksi mukaansa lehtiä ja pari kirjaa, joista minä kahmin oman osuuteni, kun hän lähti osastolle, jonne minulla ei ollut asiaa. Hän piti alkuun mua ajantasalla tilanteestaan viestein, kunnes mun luurista loppui akku. Sen jälkeen ei oikein voinut muuta kuin lukea ja odottaa. Sekä katsella ympärilleen. Uskokaa pois, kaikenlaista tulee nähtyä (ja kuultua) juhannusyönä ensiavun odotushuoneessa. Pokkarinkin ehdin lukea yön tunteina kannesta kanteen.
Toinen juhannus, joka kaivautuu ensimetreillä muistojen syövereistä oli mun ensimmäinen festarijussini. Tuolloin Hollolassa sijaitsevassa Messilässä järkättiin ekat juhannusbileet ja me oltiin tietysti tyttöjen kanssa juhlissa mukana. Muistan telttapaljouden, aurinkoisen ilman, pitkän liudan mukavia ihmisiä, paljon tunteita, lämpimiä pussijuomia, kuumia suuteloita ja tähtiesiintyjä Pandoran. 
Voi sitä nuoruutta : )
Mun ajatuksissa mielikuvat juhannuksesta ja sen yöttömästä yöstä ovat aina olleet kuin suoraan Martta Wendelinin tai Rudolf Koivun kesämaisemateoksista. Keltaisenaan hehkuvia heinäpeltoja, niittyjä täynnä kaikissa sateenkaaren väreissä kukkivia kukkia sekä koivuja pihassa. Hyttysiä ja paarmoja. Nuotiotulia ja kokkoja. Tanssilavoja sekä kukkamekkoja. Saunan tulikuumista löylyistä järveen juoksevia, nauravia ihmisiä. Yhdessäoloa ja hyvää ruokaa.
Mun lapsuudessa haettiin aina juhannuskoivut seisomaan etuoven portaiden pieliin. Isä sitoi ne narulla pysymään paremmin. Koivupuu näytteli pääosaa myös juhannussaunassa, jossa oli aina ihana tuoksu ja lauteet täynnä lehtiä vihtomisen jäljiltä.
Toisinaan käytiin juhannusajelulla, jolloin ”eksyttiin” monesti jonkin tanssilavan ulkopuolelle. Siellä sitten istuttiin – vanhemmat etupenkillä ja me siskon kanssa takapenkillä – kuuntelemassa ja katselemassa ikkunat avoimina lavan meinikiä. Grillimakkara tuoksui, musiikki raikasi, miesjoukot kävivät autojen takaluukuilla tyhjentämässä taskumattejaan ja naisväki lisäili huulipunaa ulkovessojen edustoilla. Kokko sytytettiin illan hämärään. Tunnelma oli välitön ja hilpeä. Mitä nyt muutama mies joutui välillä tappeluun keskenään.
Systeemit tanssilavoilla ovat ilmeisesti muuttuneet niistä vuosikymmenistä. Mitä itse olen muutaman kerran lavoilla aikuisena käynyt, on siellä nykyään suurempi painotus kursseilla opitulla taidokkaalla tanssimisella, kuin tuttujen tapaamisella. Toisinaan tanssijoilla on vesipullot selkärepuissa, hikinauhat mukana ja meno vaikuttaa enemmänkin kuntoilulta. (Mitä tanssiminen kyllä onkin suurimmassa määrin). 
Taskumatit ja ”käsijarrun kiristys” ovat jääneet havisemaan historian lehdille, eikä se ole huono juttu lainkaan. Muuten olisi hienoa, jos entisajan tanssilavakulttuuri saataisiin elvytettyä takaisin vanhaan kukoistukseensa ja lavat taas kokoontumis- ja tapaamispaikoiksi. Taitaa olla kyllä vain unelmaa…
Ja vielä päästään meidän lapsuusjuhannuksen ”perinneruokaan”. Aivan mahtavaa! 
Me ei syöty oikein koskaan mitään ns. roskaruokaa, mutta joka jussina isä kävi ostamassa meille paikalliselta kioskilta lihapiirakat. Minä tilasin omani aina kahdella nakilla ja ketsupilla. Jos joskus vielä tuota evästä syön, otan edelleen samat lisukkeet. En mitään muuta. Uskokaa tai älkää, ne lihikset olivat silloin seitkytluvulla meille lapsille kova ja odotettukin juttu.
Kun aikuisiällä ostettiin mieheni kanssa kesämökki, alettiin viettää yhä useampi juhannus siellä. Mun vanhemmat sekä siskoni perheineen ovat juhlineet monesti kanssamme. 
  
Ollaan valvottu lähes aamuun saakka hyttyskierukoiden savun keskellä, pelaten mölkkyä tai muita pihapelejä. Istuttu saunan lauteilla ihan urakalla. Ensin vihdottu lasten kanssa aikaisemmin illalla ja toisinaan jatkettu löylyn heittoa vielä yöllä aikuisten kesken. Aamuyöstä pirteimmät ovat vielä lätkineet Skip-bo-kortteja pöytään ja parantaneet samalla maailmaa. 
Joka vuosi kerätään lasten kanssa luonnonkukista juhannuskimppu tai kaksi, jotka laitetaan portaille tai terassille. Pappa sitoo vihdan saunaan ja opettaa lapsillekin, kuinka se tehdään. Sitten laitetaan ruokaa yhdessä. Pelataan jalkapallobilistä isoilla joukkueilla. Ja juhannuspäivänä rakennetaan kahvin kanssa perinteinen mansikkakakku.  
Mun isällä on syntymäpäivä kahdeskymmeneskuudes kesäkuuta ja monena suvena se on sattunut ihan juhannuksen tienoille. Mieheni nimppareita vietetään samoihin aikoihin. Nämä kummatkin juhlat on siis usein kahviteltu samoilla bileillä ja kakulla. 
Ikimuistoisimmat olivat isäni kuusikymmenvuotispäivät, jolloin aamuviideltä, auringon noustessa seisoimme aikuisten kesken pihalla, nostimme isälle maljat ja lauloimme hänelle Yölinnun ”Syntymäpäivän”. Hetki oli jotenkin tosi liikuttava ja kyyneleet kiiltelivät jokaisen meidän perheen naisen silmänurkassa. Lopuksi pyörähdeltiin vielä parit tanssit nurmikolla – lenkkarit ja kumpparit jaloissa. 
Juhannus on kohta taas täällä. Luomassa jälleen uusia muistoja. 
Ihanaa viikonloppua <3
Emppu
 
 

You may also like...

Vastaa