Yksi kuva vuoden jokaiselta kuukaudelta. Kuva, joka on ollut jollakin tavalla merkittävä tai jonka takana on tarina. Joidenkin kuukausien kohdalla tehtävä ei ollut helppo, sillä vaihtoehtoja olisi ollut rajattomasti. Toisten kohdalla taas jokin tietty tapahtuma nousi heti ylitse muiden. Timanttisten muistojen joukkoon, jotka tulevat pysymään ikuisesti. Tammikuu Vuosi 2022 alkoi haikeissa merkeissä, kun tehtiin heti…
Avainsana: yrittäjä

Suuria muutoksia
Olen aina lukenut ihaillen tarinoita ihmisistä, jotka ovat tarttuneet hetkeen. Hypänneet pois tutusta ja turvallisesta, tietämättä itsekään, mihin lopulta päätyvät. Näistä irtiotoista on usein seurannut kyseisille ihmisille onni. Seesteisyys ja rauha. Elämä, joka tuntuu vihdoinkin omalta. Jokainen tietää tunteen, kun puuduttaa. Kun elämässä jokin jumittaa paikoillaan, mutta silti ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Muutos pelottaa….
Elämäni laulut 5/5 ”Rakastettu”
Kun aloin kirjoittaa tätä sarjaa elämäni biiseistä, yllätyin lopulta itsekin valinnoistani. Lähinnä siitä, että viiden laulun sekaan mahtui vain yksi, jonka takana oli iloa. Kaikki muut biisit olen löytänyt väsymyksen ja voimattomuuden keskellä. Vaikeissa elämäntilanteissa. Mutta toisaalta, sitähän musiikki pitkälti tekee. Kannattelee ihmisiä. Kertoo tarinoita, jotka jokainen voi sovittaa omaan elämäänsä ja saada sitä kautta…

Kiusaaja työpaikalla
Kun puhutaan työpaikkakiusaamisesta, vaaditaan usein pomon päätä vadille. Useinkaan kärjistyneen tilanteen juurisyy ei kuitenkaan tarkemmin tarkasteltuna ole johtajassa. Halua puuttua ja auttaa olisi kyllä, mutta tämän päivän työsuhteet ovat niin suojeltuja, että puuttuminen on todella vaikeaa. Otetaan esimerkki. A tyrannisoi muuta porukkaa. Hän tulee töihin tervehtimättä ketään, jättää suuren osan hommista muiden niskoille, valittaa aina…
Kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää
Yrittäjyydestä kuulee puhuttavan monenlaista ja useimmassa kohtaa jutut menevät juurikin niin metsään, kuin huhupuheissa noin yleensäkin. Itseäni on jo pitkään raastanut se, miten yrittäjäkuntaan monin paikoin suhtaudutaan. Tämä juttukin syntyi aikanaan siitä, että mulle tuli niin tärkeäksi oikaista edes vähän näitä vääriä käsityksiä. Käsityksiä siitä, millaista yrittäjän ja työantajan elämä voi todellisuudessa olla. Kaiken se…

Kysyinkö?
Vanha intiaaniviisaus kertoo, ettei ketään voi tuomita, ennenkuin on kulkenut hänen mokkasiineissaan. Tämä lause tulee mulle mieleen aina, kun joku seisoo edessäni kertomassa, millä tavalla minun tulisi elää tai missä olen kulkenut harhaan. Kaikkein eniten mut saa kuitenkin näkemään punaista se, kun joku toinen kertoo minulle, kuinka helppoa elämäni on. Esimerkiksi tässä koronaeristyksen aikana mulle…

Selkä seinää vasten
Tämän viikon perjantaina me suljetaan huoltoasemamme ovet määrittämättömäksi ajaksi. Voitte uskoa, että päätös oli vaikea (ja haikea), mutta tässä maailmantilanteessa ehdottoman välttämätön. Kuten muillakin, myös työnantajilla ja yrittäjillä on tällä hetkellä vaikeat paikat vähän joka puolella. Ja vaikeissa paikoissa kaivattaisiin tukevia, pitäviä, ponnekkaasti annettuja määräyksiä, joista voi olla varma, että ne pitävät, eikä niitä vedetä…