Kun ajelin ystävän luota kotiin eräänä vuonna, ohitin pihan, jota reunusti kolme täydessä kukassa olevaa koristekirsikkaa. Häikäistyin! Kotiin päästyäni aloin googlata oitis kyseistä puuta, sen kasvuolosuhteita sun muita tietoja. Sinä vuonna meille matkasi nettiostoksena kaksi ”Kevätsuudelma”-nimistä koristekirsikkaa. Taimet olivat silloin muistaakseni kolmevuotiaita. Tuskin maltoin odottaa seuraavaa kevättä, että näkisin ne täydessä loistossaan! Yllätys oli suuri,…
Avainsana: puutarha

Kolikon toinen puoli
Totuus löytyy puolivälistä. Blogissani on paljon juttua ja kuvia meidän pihasta, jota ollaan viilattu innolla kuntoon viimeiset pari vuotta. Kukkivia kasveja, mustikkasinessä kylpevää kunttaa, hyvinvoivia puita ja siistejä nurmikonreunuksia. Tämän postauksen kuvissa on kolikon toinen puoli. Kasveja, jotka eivät ole viihtyneet niille valituilla paikoilla tai joiden elintilan rikkaruohot ovat hiljalleen syöneet. (Puhumattakaan rusakosta, joka raapi…

Juhlia ja pihahommia
Tällä hetkellä istun sohvalla ja katson toisella silmällä Johnny Englishiä. Leppeää iltatunnelmaa syövät hieman killerihajut, joilla meidän pikkukoira myrkyttää ilmaa noin viiden minuutin välein. (Jos joku ei ole koskaan sattunut paikalle oikeaan aikaan, kerrottakoon, että koiran pieru haisee ihan kuolemalta!) Happy on kärsinyt oudoista vatsavaivoista viikon päivät. Hän tykkää maistella takapihalla kaikenlaista aina jäniksenpapanoista pudonneisiin…

Heräävä pihamaa
Meidän takapiha jakautuu kahteen puoliskoon, joiden välissä kulkee kivetty polku. Oikealla puolella on hyötypuutarha, vasemmalla oleskelupiha. Hyötypihan puolella on pari omenapuuta, marjapensaita (vadelma, karviainen, mustaherukka ja punaherukka) sekä neljä kasvilaatikkoa. Kolme laatikkoa on varattu mansikoille, neljännessä kasvatetaan milloin mitäkin. Useimmiten porkkanaa ja tilliä. Oleskelupuoli kattaa saunamökin ja sen alapuolella olevan kuntta-alueen, jonka poikki risteilee muutama…

Konmarista Munmariksi
Konmaritin koronakaranteenin aikana lasten vaatekaapit. Lupasin palata täällä myöhemmin asiaan ja kertoa, kuinka hyvin järjestys on pysynyt yllä. Konmaritaittelu vie jokseenkin paljon aikaa verraten tapaan, jolla normaalisti viikkaan vaatteet. Normioloissa paidan pystyy taittelemaan edessään, omaa vartaloaan vasten – vaikka kuinka pienessä tilassa. Konmaritaitteluun tarvitsee aina jonkinlaisen tason, että pääsee kääntelemään esim. puseroiden hihat niin, että…

Puutarha rakentuu (osa 2)
Tämän pihapostauksen ekassa osassa odoteltiin kuntan asennusta ja oltiin hahmoteltu kävelysiltojen paikat sorapoluilla. Kuntta saapui toukokuun lopulla ja paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Myös ne suunnitelmat… ne ovat muuttuneet aika paljon alkuperäisistä. Sekä helpommin toteutettaviksi, että meidän perheen tarpeisiin paremmin sopiviksi. Esimerkiksi: Kiveys ja pitkospuut muuttuivat puiseksi patioksi. Kukkapenkkiosiosta tehdäänkin nuotiopaikka ja kukkapenkkejä sijaistamaan…

Puutarha rakentuu (osa 1)
Arvatkaa kuinka mahtavalta tuntui eilen illalla, kun pitkään suunniteltu puutarhaunelma alkoi saada raameja ympärilleen kuntan muodossa. Tätä takapihan alaosaa on suunniteltu jo niin pitkään, että toisinaan aloin miettiä sen jäävän ikuisiksi ajoiksi haaveiluasteelle. Viime viikonloppuna kaivuri hääri parina päivänä uutterasti meidän pihassa. Täytyy tässä vaiheessa jo antaa suuri kiitos alansa ammattilaiselle. Sama firma (Lempäälän Maa-…