Tein kolme vuotta sitten postauksen meidän takapihan muutoksesta.
Otin tässä viikonlopun kauniissa säässä kuvat samoista paikoista, jotka silloin olivat täyden myllerryksen kourissa. Oli hauska verrata, miltä ne näyttävät nyt, kun kuntta (siirretty metsänpohja) sekä kasvillisuus ovat ehtineet asettua ja hiukan kasvaakin.
Ensimmäinen kuvapari on rinteestä, jonka viettävyyttä tasoitettiin ylijääneellä maalla. Se haluttiin jättää enimmäkseen pelkälle nurmikolle. Mitä nyt muutama pensas ja puu laitettiin patioaluetta reunustamaan.
Seuraavaksi kuntan osa, jossa kasvoi valmiina neljä timanttituijaa sekä kaksi syyshortensiaa. Jokainen sai pitää paikkansa ja kuntta vain muotoiltiin juuren ympärille. Hyvin ovat yhdessä viihtyneet.
Tässä kohdassa pihaa oli jo valmiina lyhyt silta ruohonleikkuria varten. Siihen yhdistettiin puupolku, joka johtaa nyt veneelle saakka.
Kirsikkapuu tuo kivaa tunnelmaa kaartamalla pikkuhiljaa oksiaan sillan alkupuolen päälle.
Tämä seuraavan kuvaparin portti on yksi lemppareistani. Portteja on tällä hetkellä kaksi, joista toinen erottaa patiolla olevan huvimajan grillialueesta.
Tarkoituksena on laittaa kaariin kasvamaan jokin köynnös, kunhan löydän mieluisen ja sellaisen joka viihtyy myös tuulisella paikalla. (Vinkkejä otetaan vastaan, kiitos).
Tästä risteyksestä tykkään tosi paljon. Noissa ruukuissa kasvaa tällä hetkellä jotain vesiheinän tyyppistä rikkakasvia, mutta istutan niihin krassia kesäkukaksi.
Tarkoituksena on pidemmällä tähtäimellä löytää ruukkuihin jotkin ikivihreät tai monivuotisemmat asukkaat. Runkosyreeni kiinnostaisi, mutta pelkään, että paikka on sille hieman liian tuulinen.
Kuntta alkaa viimein kasvaa polun päälle, kuten toivoinkin. Se tuo alueeseen enemmän metsäfiilistä, kun puupolun reunat eivät näy niin tarkasti.
Kaunis ilma innosti ottamaan muitakin kuvia, joista muutama vielä tähän alle. Rakastan sitä, kuinka valo saa luonnon vihreät hehkumaan niin kauniisti eri sävyissä.
Ekassa kuvassa kasvilaatikot, joissa on tänä vuonna tilliä, porkkanaa, mansikoita ja perunaa.
Pyyhkeet ja järvi. Tässä ihan tuoksuu aurinkorasva, viilentyvä ilta sekä lapsuuden uimaranta.
Kuntan jalokivet, joita odotan tulevaksi joka toukokuu. Metsätähdet. Seuraavaksi maisema täplittyy kauniilla mustikankukilla. Luontoäiti osaa hommansa.
Tämä Alppiruusu on ihmeellinen. Se tuli meille tosi pienenä ja varmana sen menestymättömyydestä istutin sen vain johonkin.
Vastoin kaikkia odotuksia, se on kestänyt tuimimmatkin tuulet ja paksuimmatkin lumikuormat. Lisäten joka vuosi kukkiaan ja kasvattaen vahvaa varttaan.
Tämä on yläpihan kuningatar, jonka kukkimista odotan innolla. Se on itselleni oikea malliesimerkki selviytyjästä luonnossa.
Kun me istutettiin nämä pallotuijat, ne olivat käsilaukun kokoisia. Niitä oli yhteensä neljä, kaksi aina vierekkäin.
Vaikka ne laitettiin neuvotun matkan päähän toisistaan, ovat ne kymmenessä vuodessa kasvaneet yhteen. Kun niitä leikkaa vähän muotoon, ne näyttävät yhdeltä megatuijalta.
Ne rakastavat paikkaansa ja me rakastamme niitä. En osaisi enää edes kuvitella polun vartta, jossa nämä jättiläiset eivät seisoisi tarjoamassa omia varjopaikkojaan.
Lumipalloheisit, joiden ajattelin jo toissavuonna olevan mennyttä, yllättivät tänä kesänä entistä vahvemmilla oksillaan ja runsaalla kukinnallaan.
Suloista suven jatkoa kaikille!
💖, Emppu
P.S. Sydänmuruja on myös Instassa, jonne päivitän kuulumisia vähän aktiivisemmin 😊