henkilökohtainen blogi
Kun katselet liikuntakeskusten mainoksia, mitä näet? Terveitä ihmisiä hyppimässä ryhmäliikuntatunnilla, nostamassa painoja, etunojapunnerruksessa tai lattialla joogaamassa. Salilla juoksumatolla, crosstrainerilla tai ylätaljalaitteella. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Kun oon vienyt lapsia harrastuksiin, olen samalla katsellut näissä liikuntapaikoissa ympärilleni, mitä kaikkea tarjontaa niissä on. Salille nyt voi periaatteessa mennä kuka vaan (ja millä kunnolla vaan) ja …
Konmaritin koronakaranteenin aikana lasten vaatekaapit. Lupasin palata täällä myöhemmin asiaan ja kertoa, kuinka hyvin järjestys on pysynyt yllä. Konmaritaittelu vie jokseenkin paljon aikaa verraten tapaan, jolla normaalisti viikkaan vaatteet. Normioloissa paidan pystyy taittelemaan edessään, omaa vartaloaan vasten – vaikka kuinka pienessä tilassa. Konmaritaitteluun tarvitsee aina jonkinlaisen tason, että pääsee kääntelemään esim. puseroiden hihat niin, että …
Tiedätkö sen aamun, kun kaikki menee juuri niin kuin et suunnitellut? Mulla on sellainen tänään. Ja karman parhaana ystävänä osaan ennustaa saman menon jatkuvan iltaan saakka. Ei tässä mitään mittavan suurta, maailmaa kaatavaa harmia ole onneksi ollut, enemmänkin kaikkea pientä. Mutta kyllä se pienikin pystyy ihan kivasti vaikeuttamaan tavallisen päivän läpivetoa. Oman olotilani alasajo alkoi itseasiassa …
Vielä vuosi sitten lattialla jumpatessani, en päässyt itse sieltä ylös. Enkä ollut päässyt pariinkymmeneen vuoteen ennen sitäkään. Pitkään jatkunut nivelreuma ja sen seurauksena oikeaan lonkkaan muodostunut voimakas liikerajoitus pitivät siitä huolen. Tai niin ainakin luulin. Oikeastaan kaikkein suurin ”liikerajoitus” olikin mun ajattelutavassa. Kun liian monta vuotta kahden- ja kolmenkympin välillä pysähdyin kipuun ja minimoin sen …
Niin ne suunnitelmat muuttuu. Olen koittanut kohottaa muutaman viikon ajan peruskuntoa. Ihan vaan lenkkeilemällä enemmän, pyöräilemällä ja tekemällä kolmesti viikossa tunnin jumpan venyttelyineen. Aloitus on ollut hyvä ja tuloksiakin on jo tullut paremman jaksamisen merkeissä, mutta joskus elämä heittää erän shaibaa tavoitteiden tuulettimeen. Silloin on vaikeaa taas tsempata itsensä uuteen vauhtiin. Niin kävi tällä viikolla. …
Kyyneliin astihan se meni. Sen uuden lääkkeen aloitus. Oon täällä tänä aamuna itkenyt ihan huolella pelosta, turhautumisesta ja valintojen pakosta. Harmituksesta ja vihastakin. Siitä, kun ei oikeastaan ole edes olemassa todellisia vaihtoehtoja tähän hetkeen. Mun sairaus (reuma) on jatkuvasti aktiivinen. Ei mitenkään invalidisoivalla tavalla, mutta aktiivinen kuitenkin. Nivelet turpoilevat aika ajoin rasituksen seurauksena ja koko …
Tässä se nyt on. Mun sadas teksti. Ensimmäinen asettamani virstanpylväs blogimaailmassa tuli täyteen tämän myötä. Kun viime vuoden huhtikuussa aloitin blogini, päätin aluksi kirjoittaa joko vuoden tai sata tekstiä ja katsoa sitten jatkanko enää. Yllättävän nopeaan kirjoituksia on kasaantunut, vaikka välillä päässä ei ole pyörinyt ajatuksen ajatusta seuraavasta aiheesta. Onneksi turhan pitkiä ideattomia kausia ei …
Jo aiemmin olen kirjoitellut täällä pari tekstiä sairaudestani. Mulla on nivelreuma, johon sairastuin lapsuusiässä, ollessani 1v 8kk vanha. Kun sain omat lapset ja he saavuttivat tuon iän, en voinut lakata hetkeen miettimästä, kuinka suuri henkinen kriisi sairastumiseni on täytynyt olla silloin vanhemmilleni. Itse en minkäänlaista suurempaa henkistä taistelua sairauden hyväksymisessä ole koskaan kokenut, sillä en …
Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja minä nökötän täällä turvonneine polvineni tietokoneen ääressä. Olin suunnitellut viettää tämän ihanan raikkaan syysaamun vähän toisin – pihatöissä. Perata mansikkapenkin ja porkkanamaan talvikuntoon sekä jatkaa jo keväällä alkanutta ikuisuusprojektiani, pihakiveyksen siistimistä. Aivan ihanteellinen aika muuten siihen hommaan, kun sateet ovat kastelleet laattojen väliset sammaleet sen verran pehmeiksi, että irtoavat …
Huomasin edellisiä kirjoituksiani selaillessani, etten ole kirjoittanut juuri mitään sairaudestani. Tämä johtuu varmaan suurilta osin siitä, että olen koittanut koko elämäni elää siten, kuin koko reumaa ei olisikaan. Kunnes tuli se päivä ettei sitä voinut fyysisesti olla enää huomaamatta. En tykkää vieläkään kertoa kenellekään sairastavani yhtään mitään, vaan otan asian esille vain silloin, kun on …