Tämän päivän maailmantilanne ahdistaa monia. Mukaanlukien itseni. Toisinaan sitä jopa miettii, mitä hyötyä mistään enää on. Pohtii, miksi tehdä yhtään mitään, jos ollaan jo muutenkin kolmannen maailmansodan portilla. Suuren tuhon edessä. Tämän mielen maailmanlopun keskellä, koputtaa aina lopulta oveen kuitenkin järki, joka latoo tosiasioita eteen. Komentaa katsomaan tulevaisuuteen ja elämään kuten ennenkin. Rauhoittumaan ja keskittymään… Continue reading
Käsi ylös, kuka kaipaa ihan tavallista arkea. Sitä, joka puuduttaa, jumittaa, tylsistyttää ja saa huokailemaan tapahtumattomuudellaan. Sitä, jonka keskellä ei enää muista onko kevät vai syksy, maanantai vai perjantai, koska kaikki päivät sulautuvat toisiinsa. Mulle ainakin tänne yksi sellainen, kiitos. Ja jos saa pyytää, niin vakkarisopimuksella, ilman koeaikaa. Eikä tarvitse laittaa lahjapakettiin. Pienen ihmisen pää… Continue reading
Niin siinä kävi, että vaihdettiin meidän talvilomaviikko mökillä kahteen viivaan koronatestissä. Tauti, jota ollaan juostu karkuun nyt kaksi vuotta, sai meidät vihdoin sisäkaarteessa kiinni. Mulla oli edellinen viikko täynnä ihmeellisiä päänsärkyjä. Kummaa jomotusta silmien yläpuolella. Kuitenkaan ilman varsinaista särkykohtausta. Tiedä sitten tekikö tauti niiden aikana jo tuloaan. Merkillisin hetki tuli kuitenkin torstaina, jolloin esikoinenkin jäi… Continue reading
Kun tämä kysymys esitetään ihmisille, suuri osa meistä kertoo ensin oman ammattinsa. Mukaanlukien itseni. Olen Erja, 45-vuotias kaupan alan yrittäjä ja kahden lapsen äiti. Siinäpä se. Mutta. Mitä jos et saisikaan kertoa ammattiasi lainkaan? Kuka silloin olisit? Miten esittelisit itsesi lyhyesti? Ja kaikkein tärkein kysymys – arvostaisitko itseäsi sellaisena? Ilman ammatin tuomaa turvaverkkoa tässä työtä… Continue reading
Minä, joka yleensä välttelen lääkäreitä viimeiseen saakka, olen nyt joutunut tutustumaan suomalaiseen terveydenhuoltosysteemiin pidemmän kaavan kautta. (Ja jottei tulisi väärinkäsityksiä, kerron heti alkuun saaneeni hyvin ystävällistä palvelua jokaisessa paikassa). Syksystä alkaen olen käynyt sekä julkisella, että yksityisellä. Puhunut lukemattomia kertoja hoitajien ja lääkäreiden kanssa. Musta on otettu magneettia, monenlaista röntgenkuvaa, astmatutkimuksia jne. Osan labroista olen… Continue reading
Moni tietää Riverdancen. Se nousi hetkessä maailman tietoisuuteen Irlannissa pidettyjen Euroviisujen väliaikaohjelmasta, vuonna 1994. Riverdance taitaa olla tanssiryhmän nimi (?), mutta moni (itseni mukaanlukien), kutsuu siten tuota kiehtovaa tanssia. Tanssia, jonka juuret ovat Irlannissa, mutta johon on onnistuneesti yhdistelty mm. flamencoa sekä steppausta. Olin Dublinin viisujen aikaan itse lukion tokalla ja muistan istuneeni television edessä,… Continue reading
Olen aina lukenut ihaillen tarinoita ihmisistä, jotka ovat tarttuneet hetkeen. Hypänneet pois tutusta ja turvallisesta, tietämättä itsekään, mihin lopulta päätyvät. Näistä irtiotoista on usein seurannut kyseisille ihmisille onni. Seesteisyys ja rauha. Elämä, joka tuntuu vihdoinkin omalta. Jokainen tietää tunteen, kun puuduttaa. Kun elämässä jokin jumittaa paikoillaan, mutta silti ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Muutos pelottaa.… Continue reading
Kun aloin kirjoittaa tätä sarjaa elämäni biiseistä, yllätyin lopulta itsekin valinnoistani. Lähinnä siitä, että viiden laulun sekaan mahtui vain yksi, jonka takana oli iloa. Kaikki muut biisit olen löytänyt väsymyksen ja voimattomuuden keskellä. Vaikeissa elämäntilanteissa. Mutta toisaalta, sitähän musiikki pitkälti tekee. Kannattelee ihmisiä. Kertoo tarinoita, jotka jokainen voi sovittaa omaan elämäänsä ja saada sitä kautta… Continue reading
Blogissa on ollut hiljaista. Olen ollut kaiken syksyn sairastamisen jälkeen umpiväsynyt, joten kaikki vapaampi aika on mennyt levätessä ja koittaessa pikkuhiljaa saada taas maata jalkojen alle. (Ja tutkimukset jatkuvat ensi vuonna, mutta nyt rentoudutaan). Joulua ollaan valmisteltu rauhallisessa tahdissa. Lapset ovat jo niin isoja, että leipomiset on voinut jättää heidän huolekseen (eli ilokseen). Sen kun… Continue reading
Tänään on taas sellainen aamu. Valo sattuu silmiin, niskaa särkee ja unta on takana kolme tuntia. Kaiken tämän sai aikaan selkäkipu, joka ahdisti jälleen hengittämistä viime yönä aamutunneille saakka. Särkylääkkeen avulla sain vihdoin neljältä unen päästä kiinni. Ja kellon perkele herättikin sitten puoli seitsemältä. Raatorehellisesti sanoen, olen pillittänyt puoli aamua. (Toki lähetin ensin lapset kouluun).… Continue reading
