elämä hyvinvointi

Potilas nolla

Minä, joka yleensä välttelen lääkäreitä viimeiseen saakka, olen nyt joutunut tutustumaan suomalaiseen terveydenhuoltosysteemiin pidemmän kaavan kautta. (Ja jottei tulisi väärinkäsityksiä, kerron heti alkuun saaneeni hyvin ystävällistä palvelua jokaisessa paikassa).

Syksystä alkaen olen käynyt sekä julkisella, että yksityisellä. Puhunut lukemattomia kertoja hoitajien ja lääkäreiden kanssa. Musta on otettu magneettia, monenlaista röntgenkuvaa, astmatutkimuksia jne. Osan labroista olen tilannut itse omalabran lähetteillä, koska olen halunnut selvitellä asiaa juurta jaksaen. Sillä ihmisen toimintakyky ei vain lopu kolmessa päivässä ilman syytä. Ihminen ei jumaliste invalidisoidu lähes tekemättömäksi ilman syytä. Mutta mitään ei löydy. (Astmatutkimukset tosin ovat vielä kesken).

Tänään viimeksi sain pahan pakotuksen vitutushermoon (sijaitsee vagushermon vieressä), kun soitin fysiatrialle. Mut lähetettiin sinne kiireellisenä joulukuussa. Kysyin, mikä lähetteen tilanne on tällä hetkellä.

No.

Toinen lääkäri oli siellä päässä päättänyt arvioida mut ei kiireelliseksi, joten aika on tulossa vasta kesäkuulle. Täyttäen siten puolen vuoden hoitotakuun. Eikö lääkäri yleensä kunniota toisen lääkärin arviota kiireellisyydestä? Tämä lähettänyt tohtori on sentään hoitanut mua 15 vuotta ja toinen lukenut musta vain yhden paperillisen tekstiä.

Kun reumaa sairastava ihminen pakotetaan olemaan kotona, ei oteta huomioon sen vaikutuksia perussairauteen. Kun en voi kunnolla liikkua tämän selkäjutun takia, ovat liikeradat alkaneet jo supistua. Tämä vaikuttaa myös lihasten käyttöön ja sitä kautta yleiskuntoon. Mutta joo. Puoli vuotta oon jo toimettomana ollut lähinnä neljän seinän sisällä ja näyttäisi olevan toiset puoli vuotta tulossa samaa settiä. Vaikutuksia mielialaan saattaa vain arvailla.

Mutta mitä tässä sitten voi pieni ihminen tehdä, kun selkää juilii välillä niin, ettei henki kulje kunnolla? Odottaa muutama kuukausi lisää, jotta saavutan kunnon, jolloin en pääse enää sängystä ylös? Valvoa yöt kipujen ja kireyksien kanssa, vetäen niin paljon särkkäreitä, että vatsa valittaa?

Ei. Siihen en suostu.

Jos jään odottelemaan, mulla on edessä tuplaten pitempi aika saavuttaa alkuperäinen kuntoni. Tuplaten enemmän ongelmia, jos tämä vie reumankin huonoon tasapainoon. On siis jälleen pakko turvautua yksityiseen, jonne mulla on nyt aika parin viikon päästä. Heidän ”hoitotakuunsa” kun täyttyy paljon nopeammin. Vaikka maksaakin enemmän. Sillä kipeä ihminen ei halua odottaa, vaan tahtoo hänkin jatkaa elämäänsä.

Päästä ihan elämään sitä ainutkertaista elämäänsä.

Ja jotta turhautuminen, jota tunnen, konkretisoituisi edes hiukan, listaan seuraavaksi tahot, jotka ovat minua elokuulta saakka hoitaneet.

  • tk päivystys x 5
  • tk yleislääkäri x 5
  • neurologi
  • ensiapu x 3
  • yksityinen yleislääkäri
  • kardiologi
  • reumatologi
  • fysiatri
  • sekä useat hoitajat kuvissa ja labroissa

Ensimmäinen ongelma on siinä, että kaikilla on aina kiire. Potilaalla on tunne, että hänet pitää siirtää eteenpäin mahdollisimman nopeasti jollain diagnoosilla. Mutta jos mitään ei löydykään. Lääkäri pyörittää ruudulla hiirtä kiivaasti ja toistelee, että onhan sinua tässä jo tutkittu.

Toinen ongelma on se, että jos yksi lääkäri ei ota asiaa hoitaakseen, vaan lähettää kerran, pari särkylääkkeen kanssa kotiin vailla syvempiä tutkimuksia, on mentävä toiselle lääkärille. Kun noin 15 kertaa näkee eri lääkärin ja selostaa kaikille alusta saakka koko jutun, alkaa väsyä. Itse alan olla jo niin puhki pelkästä väsymyksestä, että byrokratia on kohta mun kohdallani saavuttanut tarkoituksensa. Pompotellaan niin kauan, että potilas tajuaa jäädä sinne kotiin ihmettelemään sen sijaan, että kuormittaa terveydenhuoltoa.

Lisäksi eri lääkäreillä käynti tuo mitä ihmeellisimpiä asioita potilaskertomuksiin, jotka sinne jäädessään kertautuvat. Ja lisäävät väärinkäsityksiä. Esimerkiksi itse luin tuossa, että mulla oli aloitettu avaava lääke astmakohtauksiin, vaikkei mulla ole edes diagnosoitu astmaa ja lääkekin määrättiin puhallustutkimusta varten. (Vink. Kannattaa välillä tsekata omat epikriisit, ettei niissä ole mitään mullistavia virheitä).

Ja se viimeinen.

Kun kukaan lääkäri ei edelleenkään halua ottaa kantaa koronarokotteen mahdollisista vaikutuksista monenkin ihmisen selittämättömiin oireisiin, on seuraava ääneenlausumaton toteamus, että kuvittelen kaiken.

On mulle jo vihjailtu siitä, josko stressi saisi moista aikaan. Että pitäisi rauhoittua. Nukkua paremmin. Lakata kuuntelemasta itseään.

Niin, mietin silloin. Stressiä olen toki kokenut monenlaista, mutta yksikään kerta ei ole lamauttanut näin täydellisesti. Eikä kipeyttänyt selkää. Ja kyllähän nukkuisin hyvin, jos vain selkä olisi kunnossa.

Mutta ehkä sitten kesäkuussa.

Turhautuneena, Emppu

IG sydanmuruja

You may also like...

Vastaa