Niin siinä kävi, että vaihdettiin meidän talvilomaviikko mökillä kahteen viivaan koronatestissä. Tauti, jota ollaan juostu karkuun nyt kaksi vuotta, sai meidät vihdoin sisäkaarteessa kiinni.
Mulla oli edellinen viikko täynnä ihmeellisiä päänsärkyjä. Kummaa jomotusta silmien yläpuolella. Kuitenkaan ilman varsinaista särkykohtausta. Tiedä sitten tekikö tauti niiden aikana jo tuloaan. Merkillisin hetki tuli kuitenkin torstaina, jolloin esikoinenkin jäi kotiin flunssaoireiden takia. Koin tunnin mittaisen salamaväsymyksen, joka laittoi pään huimaamaan ja lisäsi jalkoihin tonnin painot. Kävelin seinistä kiinnipitäen makkariin. Tunnin levon jälkeen väsy oli ohi ja olo taas normaali.
Esikoinenkin oli ekan päivän ihan sippi. Hän nuokkui koko päivän jossain nurkassa puoliunessa ja siitä tiesin, ettei kyse ole norminuhasta. Hän ei ole koskaan niin väsynyt sairastaessaan.
Perjantaina piti pakkailla ja lähteä mökille. Tehtiin kuitenkin ensin lapsesta testi, joka oli edellisenä iltana näyttänyt negaa. En ikinä unohda sitä tunnetta, kun sydän jysähti polviin todetessani kaksi viivaa. Mitä hemmettiä? Kuinka kauan tässä on jo ehditty altistua? Missä ollaan käyty sinä aikana? Tuleeko se meihin kaikkiin? Ja miten käy, kun mulla on vain kaksi rokotusta alla sekä syksyn oireiden takia erittäin huonoksi mennyt yleiskunto?
Seuraavaksi me vedettiin koti osiin.
Koronavessa erikseen sairastuneille ja oma vessa niille, jotka olivat oireettomia. Kahvojen ja vessojen desinfioinnit päivittäin. Ruokailut haettiin yksitellen keittiöstä, jossa mieheni teki kaikille annokset. Ne syötiin jokainen omassa tilassaan. Mieheni muutti takkahuoneen sohvasänkyyn nukkumaan mun jäädessä makkariin. Yhteisissä tiloissa kuljettiin aina ffp2-maskit päällä. Ja muksut keksivät pitkästyessään soitella toisilleen videopuheluita wapin kautta. Sillä tavalla he pelasivat myös mm. Arvaa kuka-peliä. Kumpikin omasta huoneestaan käsin.
Esikoisen tauti oli lieväoireinen ja kesti viitisen päivää. Hänellä kovin oire oli tukkoisuus. Muuten hän nukkui yönsä hyvin ja jaksoi olla päivisin ylhäällä.
Mun oireet alkoivat lauantaina, mutta toinen viiva ilmestyi vasta tiistaina.
Kaikki alkoi kurkkukivulla ja todella kovalla liman kertymisellä. Niiden kanssa samaan aikaan oli suhteellisen kovia lihaskipuja. Ne helpottivat kolmessa päivässä.
Kuume löi päälle myös kolmeksi päiväksi ja yöksikin. Ekan kuumeyön jälkeen kävelin keittiöön hakemaan särkkäriä, nappasin hetken päästä pöydän reunasta kiinni ja sanoin miehelleni, että taitaa taju lähteä. Hän talutti mut pikapikaa takaisin sänkyyn, jossa makasin katsellen kattoon piirtyviä erivärisiä renkaita ja voin todella huonosti. Silloin olin varma, että joudun kohta lääkäriin.
Kun kuume laski parin päivän kuluttua, alkoi olo kohentua. Paino oli pudonnut kolme kiloa, vaikka pidin huonoimmillakin hetkillä kiinni siitä, että juon tarpeeksi. Syksy opetti mulle nesteytyksen tärkeyden ja sen, kuinka kamala olo siitä tulee, jos kuivuminen pääsee edes alulle. Toipuminen siitä on pitkä prosessi.
Mun koronaoireet olivat siis kurkkukipu, päänsärky, valtava tukkoisuus, kuume, lihaskivut, kova väsymys, maku- ja hajuaistin menetys, huonovointisuus sekä lopuksi kuiva yskä.
Nyt, kun ekoista oireista on yhdeksän päivää, jaksan olla jo vähän ylhäällä. Olo on heikko ja voimaton, eikä mitään isompaa oikein jaksa tehdäkään. Niinpä suurimmaksi osaksi makailen, luen ja kirjoittelen. Koitan käydä edes kerran päivässä pihalla haukkaamassa happea.
Perheen 2/4 ovat säilyneet toistaiseksi negatikuilla. Tiedä sitten onko itämisaika kuinka pitkä, mutta saattaa myös olla, että meidän keskinäiset eristyskeinot ovat purreetkin. Ihme on kyllä suuri, kun ollaan oltu niin samoissa neliöissä yhdeksän päivää putkeen ja kuopus unohti monta kertaa maskinsakin johonkin.
Onneksi viime viikolla paistoi aurinko. Vaikka makasin sen lähes kokonaan sängyn pohjalla, toi kevään läheisyys hieman piristystä mieleen. Joutsenet saapuivat muutama päivä sitten ja pikkulinnut laulavat kilpaa puissa 💖
Kevät on matkalla!
Halaten, Emppu
IG sydanmuruja
