Kun me etsittiin talviasuttavaa mökkiä kolme vuotta sitten, teki välillä mieli heittää hanskat tiskiin. Mieleistä ei tahtonut löytyä millään, saati sellaista, joka olisi sopivan ajomatkan päässä. Meidän entinen mökki, joka oli todellakin vain kesämökki (siellä ei tarjennut millään lokakuuta pidemmälle), sijaitsi kahden tunnin matkan päässä. Se oli liian paljon päiväkäyntejä ajatellen, jos halusi ehtiä tehdä…
Menestys on outo asia. Suuri osa ihmisistä tavoittelee sitä lakkaamatta, mutta ovatko he onnellisia, kun saavat haluamansa? Kysyn tätä siksi, koska henkilökohtaisesti en ole nähnyt koskaan yhtäkään menestynyttä ihmistä, joka näyttäisi onnelliselta. Väsyneeltä he useimmiten näyttävät. Kiireisiltä, ilottomilta ja totisilta. Kuka menestyksen mittaa? Ja mitä se oikeastaan edes on? Jokaiselle ihmiselle menestys merkitsee tietysti eri…
Kesällä meidän elämä siirtyy suurimmaksi osaksi pihalle. Syödään aamupalasta iltapalaan kaikki eväät terassilla ja muutenkin ulkona tulee puuhasteltua sitä sun tätä, melkein aamusta iltaan. Koirat ovat ihan haltioissaan, kun pitkän talven jälkeen niiden reviiri laajenee monta kertaa suuremmaksi ja ulos pääsee muulloinkin, kuin pissalenkille. Meidän vanhempi koira on etenkin oikea kesäilijä. Se kuljeskelee pitkin polkuja,…
Meidän takapiha jakautuu kahteen puoliskoon, joiden välissä kulkee kivetty polku. Oikealla puolella on hyötypuutarha, vasemmalla oleskelupiha. Hyötypihan puolella on pari omenapuuta, marjapensaita (vadelma, karviainen, mustaherukka ja punaherukka) sekä neljä kasvilaatikkoa. Kolme laatikkoa on varattu mansikoille, neljännessä kasvatetaan milloin mitäkin. Useimmiten porkkanaa ja tilliä. Oleskelupuoli kattaa saunamökin ja sen alapuolella olevan kuntta-alueen, jonka poikki risteilee muutama…
Myönnetään. Olen itkijä-äiti. Olen pillittänyt haikeasti mm. vauvan ensimmäisten vaatekokojen viikkaamista kierrätykseen neuvolakäyntien päättymistä, kun lapset siirtyivät koulun piiriin tarhan kevätjuhlissa, kun kukaan hellyttävistä taaperoista ei huolellisesta harjoittelusta huolimatta muistanut, mitä piti seuraavaksi esityksessä tehdä esikoisen ihanan opettajan eläkkeellelähtöä ”jokainen lapsi on kympin arvoinen”-todistusta vitosluokkalaisen tokarin välissä lasten siunaamista esikouluun ja heidän ekaluokalle lähtemistään. Mutta…
Ennen katselin iltaisin lasten nukkumaanmenon jälkeen leffoja. Tätä nykyä haltioidun dokkareista, joita Netflixin varastosta löytyy kasoittain. Olen viimeisten neljän viikon aikana ahdistunut ilmastonmuutoksesta ja sen vauhdista, kauhistellut halppismeikkien aikaansaamia vaurioita, saanut paljon lisää tietoa ruokavalion vaikutuksesta sairauksiin sekä paneutunut syvällisemmin uniongelmiin. ”Seaspiracy”-niminen ohjelma tehokalastuksesta ja sen vaikutuksesta maailman meriin oli niin pysäyttävä, että aihe saapui…
Heissan ihanat 💖 Viikonloppu se vain vilahti silmissä ja oli kaikin puolin aivan mahtava. Perjantaina leivoin synttäritarjottavia ja valmistelin koristeluita puoli päivää. Hassua, kuinka leipomiseen, (joka on aina ollut mulle tosi mielekästä ja helppoa), voi menettää otteensa. Kun lähes vuoteen ei ole itse leiponut minkäänlaisiin juhliin ja kaikki muu leivonta tapahtuu lasten toimesta mun vain…
Se, joka väittää kirjoittamista helpoksi hommaksi tai puuhasteluksi, voi painua mielipiteineen niin kauas, kuin lentämällä pääsee. Kirjoittaminen on täyttä työtä, joka vie mehut ihmisestä siinä, missä muukin aivotyö. Olen itse kirjoitellut blogia nyt kaksi vuotta, enkä tee sitä edes työkseni. Mua eivät siis paina deadlinet, ansionseurannat eivätkä kaupalliset yhteistyöt. Mun ei tarvitse paniikissa luoda tekstiä…
Kun makasin yhtenä päivänä gynekologin pöydällä papa-kokeessa, mietin siinä syntyjä syviä. (Siellähän niitä juuri mietitään). Pelkäsin äkillisten kohtukipujen syytä ja mieli ehti parin päivän aikana ennen vastaanotolle pääsyä maalata vaikka minkälaisia kohtaloita. Siinä sitten laverilla laskin kattolampun ritilöitä ja pohdin, minkä ihmeen takia en vieläkään (neljänkymmenenneljän vuoden kokemuksella) osaa rutinoida lääkärikäyntejäni. Mikä sinne menosta tekee…
Muistan, kuinka kolmekymmentäkaksivuotiaana kipuilin äidiksi kasvamista. Pitkään odotettu esikoinen oli siinä. Ihana vauva tuhisemassa sängyssään, enkä minä ollutkaan kasvanut synnytyksen yhteydessä äidiksi. Sama henkinen mukula, joka olin ollut jo useamman vuosikymmenen, asui edelleen pääni sisällä, enkä osannut yhdistää sitä noihin muihin näkemiini äiteihin, jotka varmoin ottein nostelivat hauraita kääröjään ja tiesivät tasan tarkkaan, milloin pullomaito…