Yleinen

Kirjoittamisen vaikeus

Se, joka väittää kirjoittamista helpoksi hommaksi tai puuhasteluksi, voi painua mielipiteineen niin kauas, kuin lentämällä pääsee. Kirjoittaminen on täyttä työtä, joka vie mehut ihmisestä siinä, missä muukin aivotyö.

Olen itse kirjoitellut blogia nyt kaksi vuotta, enkä tee sitä edes työkseni. Mua eivät siis paina deadlinet, ansionseurannat eivätkä kaupalliset yhteistyöt. Mun ei tarvitse paniikissa luoda tekstiä tyhjästä, jos ei ole asiaa, koska palkkani juoksee tilille eri duunista.

Blogikirjoitteluni (niin rakasta kuin se onkin), on kuitenkin todella pienimuotoista verrattuna siihen, millaista on työstää pitkää romaania. Olen viimeisen vuoden aikana kirjoittanut yhden kaunokäsikirjoituksen sekä yhden lastenkirjakäsiksen. Ja kasvattanut samalla huikean kunnioituksen heitä kohtaan, jotka ovat joskus onnistuneet pääsemään julkaistavaksi saakka. Se kun ei ole tämän päivän maailmassa, (jossa lukeminenkin vähenee koko ajan) niin helppoa.

Kun päässä on tarina, joka vaatii päästä paperille, kuulostaa äkkiseltään ajateltuna tosi helpolta. Siitä vaan paukuttamaan ajatuksia luettavaan muotoon.

Mutta.

Sitä pysähtyy jo ensimmäiselle sivulle. Mistä kohtaa tarinaa aloittaisi? Takaumalla vai nykyhetkellä? Kuvailulla vai dialogilla? Kirjoitanko minä-muodossa vai ulkopuolelta? Ja entäpä henkilöiden nimet? Iät? Taustat? Perhesuhteet ja ammatit?

Pitäisi osata kuvata tapahtumaympäristöjä sopivan pitkästi, ei unettavasti. Dialogin täytyy sujua ja sisältää vain tarvittava tieto. Ei liikaa turhaa jargonia, jota kukaan ei jaksa lukea. Kielioppivirheitä pitää väistellä. Lauserakenteiden tulee olla sujuvia. Niin hiottuja, ettei mielen kieli kompastele liikaa itseensä lukemisen aikana.

Ja kaikkein tärkeintä on tietysti sisältö. Sun pitää osata tehdä tarina, jossa on ajatus. Mielipide. Oma kokemus. Ehkäpä jostakin päivänpolttavasta asiasta tai ilmiöstä. Omasta elämästä. Ilmaista asiasi niin, että siitä kiinnostuu ensin kustannustoimittaja ja sen jälkeen toivottavasti myös joku muu. Jotta saat kirjasi julkaisuun saakka.

Jep. Samaa mieltä. En olisi ikinä uskonutkaan, kuinka vaikeaa kirjoittaminen todella on.

Pahin kirjoittamisen klikki on stressi. Se tuhoaa luovuuden ja saatat istua monta päivää tyhjän ruudun äärellä. Sata sivua loistavaa tarinaa takana, eikä sulla ole aavistustakaan, miten se jatkuu seuraavaksi. Muutaman päivän kuluttua huomaat luovuuden virtaavan ja kirjoitat yhdellä istumalla kaksikymmentä sivullista tekstiä, joita luet itsekin ihastuksen vallassa aina vain uudelleen ja uudelleen. Toisinaan klikki kestää viikkokaupalla ja saa aikaan paniikin. Mitä, jos tarina ei koskaan saakaan loppuaan?

Toinen asia, joka omaa kirjoittamistani piinaa, on aika. Mulla on viikossa muutama tunti töiden ja arjenpyörityksen ohessa kirjoittaa. Voisin tietysti antaa olla, mutta mun sieluni kaipaa sitä. Se haluaa sanoja paperille, sillä samalla tämä on jonkinlaista terapiaa. Psykologitkaan eivät suotta suosittele päiväkirjan pitämistä ahdistukseen. Kirjoittaminen oikeasti purkaa asioita pois mieleltä. Jopa lopullisesti. Kokeile ihmeessä.

Kirjoittajan työ on myös hyvin yksinäistä. Juuri kukaan ei anna sulle palautetta työstäsi. Olet itse oma työnantajasi, henkilökuntasi, mentorisi ja cateringisi. Jos joku läheinen lukee tekstejäsi, et pysty täysin luottamaan siihen, kun hän sanoo sen olevan hyvä. Mietit, ettei hän uskalla kertoa koko totuutta, vaan kaunistelee. Luet siis uudelleen sivuja ja osaat koko kirjasi ulkoa. Viilaat loppumattomiin sanajärjestyksiä ja kappalejakoa. Tarkistat sivunumeroinnin. Aikajärjestyksen. Mietit, koska se on tarpeeksi hyvä laitettavaksi eteenpäin.

Lopulta olet omasta mielestäsi saanut aikaan maailman parasta tekstiä, mutta sua kauhistuttaa lähettää sitä kustantamoille. Mietit, jos kukaan ei haluakaan julkaista sitä. Silloin olet uuden edessä. Joudut ensin nieleskelemään kyyneleitä laskiessasi niitä tunteja, joita olet kuluttanut hakatessasi tarinaa, joka ei koskaan tule pääsemään pöytälaatikkoa pidemmälle. Seuraavaksi pyyhit nenäliinan kulmaan unelmaa, joka ei ehkä koskaan toteudukaan. Kovasta työstä saa yleensä aina palkan, mutta kirjoittaja ei saa välttämättä mitään, jos teksti ei saavuta. Sitä on tavallaan tehnyt turhaa työtä ja jää tyhjän päälle hetkeksi istumaan.

Kun suurin pettymyksen pöly laskeutuu, uuden kirjan ensimmäinen sivu alkaa itää päässäsi. Haet koneen eteesi ja alat tuoda tarinaa esiin. Uppoat uuteen ympäristöön, rakastut uusiin hahmoihin ja elät niiden kanssa aivosumun keskellä seuraavat kuukaudet. Yöt ja päivät. Miettien, mitä heidän elämässään seuraavaksi tapahtuu. Kirjoituksen keskeltä on toisinaan vaikeaa palata arkeen, niin syvälle tarinaan menee.

Kirjoittaminen on antoisaa, mutta myös vaikeaa. Se, joka muuta väittää, kirjoittakoon jotain ja yrittäköön julkaista sen. Voi aloittaa vaikka pitämällä blogia. Kun saat ihmiset löytämään tekstisi ja lukemaan niitä, olet jo saavuttanut kirjoittamisen saralla jotain. Hyvän kirjoittajan kynästä lukee vaikka päivän säätä. Sydämestä tullut teksti näkyy läpi.

Tämä teksti sai alkunsa siitä, kuinka monta vähättelevää juttua olen bloggaajista lukenut. Kuinka monen mielestä blogin pitäminen on vain trendikästä hattarointia, jota harrastetaan vauvasta vaariin. Täytetään tyhjiä päiviä kirjoittamalla nettiin tyhjänpäiväisiä asioita.

Tämä teksti sai alkunsa myös siitä, kuinka alentuvia katseita olen itse saanut puhuessani kirjan kirjoittamisen unelmasta. Vähätteleviä kommentteja. Monen mielestä se ei ole edes oikeaa työtä, koska… No, kirjoittaa osaa kuka tahansa.

Rakastan kirjoja. Rakastan kirjoittamista. Siksi puhun niiden puolesta paljon. Mua pelottaa lukukulttuurin kohtalo, sillä lapsille luetaan entistä vähemmän. Äänikirjatkin ovat kiva juttu, mutta syövätkö ne lopulta fyysisen kirjan?

Lukekaa rakkaat ihmiset, lukekaa. Toivoo, Emppu

FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76

You may also like...

2 Comments

  1. Katja Keski-Heikkilä says:

    Moi, millaista tarinaa olet kirjoittanut? Mistä aiheesta? Mulla on kausia, kun luen monta kirjaa putkeen. Sitten taas en välttämättä kykene keskittymään pitkään, pitkään aikaan. Ja nyt on harmikseni sellainen kausi. Jostain pitäisi saada inspis. Lukeminen on kyllä ihanaa! ☺️

    1. Moikka!
      Kiitos viestistä ihana <3 Tuo kausilukeminen kuulostaa tutulta. Kestää muutaman viikon ja sitten taas alkaa tehdä mieli käydä kirjahyllyä läpi. Huvittavaa noissa viikoissa on se tekemättömyys, mikä iskee, kun koittaa sulloa jotain muuta tekemistä niihin hetkiin, jolloin yleensä lukee.
      Kirjoitan tällä hetkellä fiktiivistä tarinaa, jonka pääosaa näyttelee yrittäjyys. Tutusta aiheesta on mukavampi kirjoitella : ) Toinen, jo valmis käsis kertoo pienehkön kaupungin, erään kadunvarren naapurustosta. Oon aina ollut kiinnostunut psykologiasta ja mua kiehtoo ihmisten käyttäytyminen tuollaisissa yhteisöissä. Mielenkiintoista oli myös tehdä lastenkirjaa, kun sai asettaa itselleen ihan eri näkökulman asioihin ja päästää mielikuvituksen täysin irti.
      Aurinkoisia kevätpäiviä!
      Halauksin, Erja

Vastaa