Hän oli kaikkien rakastama… Hän oli aina iloinen ja hyväntuulinen… Harmi, ettemme nähneet useammin… Viimeisimmässä viestissä sovittiin, että nähtäisiin pitkästä aikaa ensi kesänä… Sanoinko koskaan, kuinka tärkeä meille olet… Muistosi elää ikuisesti… ”Kaikki rakastaa mua” Katsoin eilisiltana Uuden Musiikin Kilpailun ja vaikken Dannyn musiikista liiemmälti pidäkään, jäi hänen laulunsa ”Sinä päivänä, kun kaikki rakastaa mua”…
Luin juttua Piritta Hagmanista. Hän kertoi joutuneensa opettelemaan avioeron jälkeen tekemään monia asioita, jotka hänen miehensä oli aiemmin hoitanut. Esimerkkinä hän mainitsi auton pesettämisen. Tässä tasa-arvon ja kaikkivoipaisuuden maailmassa, vaatii jo rohkeuttakin tunnustaa tuollainen. Voin sieluni silmin nähdä monet vinot hymyt ja ilkeämieliset ajatukset, joissa säälitellään sitä, kuinka nainen onkaan riippuvainen miehestään. No. Itseäni on…
Kun ”Pirates of the Caribbean”-leffan tunnusmusiikki alkaa elokuvan lopussa soida, kylmät väreet lipuvat mun selkärankaani pitkin. Sekunneissa palaan takaisin pimeään, Ranskan Disneylandin linnanpihalle, jossa vuosi sitten koettiin tähänastisen elämämme huikein valo- ja musiikkishow. Kun Piraattien ensisävelet lähtivät siellä kaiken sen tunteen keskellä soimaan, kyyneleet nousivat silmiin. Kun kuulen ”Driving home for Christmas”-biisin, kiidättää se puolestaan…
Olet vanha. Kasvosi ovat ryppyiset, kätesi täynnä maksaläiskiä ja hiuksesi hohtavat hopeaa. Ennen niin tavalliset arkipuuhat ovat muuttuneet vuosi vuodelta haasteellisemmiksi. Oikea päivämäärä tai sana ei aina muistu heti mieleen. Heräät aamulla, syöt, teet aamutoimet. Sitten…. sitten…. Sen jälkeen on taas sama päivä. Päivä täynnä ei mitään. Täyttelet ristikkoa muutaman kymmenen minuuttia. Ehkä luet hieman….
Muistatko, kun olit nuori ja seisoit elämän kynnyksellä? Mitä silloin ajattelit? Mitä tunsit? Olen tässä seurannut vierestä kaipauksen ja ilon sekaisin tuntein, kun siskoni tytöt ovat nyt kahden vuoden sisään muuttaneet kotoa pois kohti itsenäistä elämäänsä. Esikoinen muutti toissavuonna ja kuopus eilen. Nyt siskoni ja hänen miehensä ovat lasten ja nuorten kanssa elettyjen, menojen ja…
Sain niiiiiin makeat naurut tässä eräänä iltana, kun Instagram ilmoitti minun saaneen viestin. Se oli (yllätysyllätys) joltakin nuorelta, ulkomaalaiselta tyypiltä, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Viestissään hän kertoi, että hänen on muutettava pikapuoliin Suomeen ja voisinko minä tuolloin olla hänen ”sugarmamansa”. No, näihin yhteydenottoviesteihin on jo totuttu laajemmaltikin. Niitä tulee sekä Instassa, että Facessa ja…
Kun kuluvan vuoden (ja kokonaisen uuden vuosikymmenen) ensimmäisenä aamuna istuttiin aamupalalla, mulle iski etiäinen. Sanoin perheelle, että mulla on vahva tunne siitä, että tästä vuodesta tulee todellinen muutosten vuosi. En parhaimmallakaan mielikuvituksella olisi osannut silloin aavistaa, kuinka suurista muutoksista jo muutamien viikkojen kuluttua tuosta hetkestä puhuttiinkaan. Kerran aiemmin – sillä kertaa Uudenvuodenaattona – istuin mieheni…
Äiti on voimallinen sana. Useimmille tuo sana ei tarkoita pelkkää fyysistä ihmistä, vaan se on täynnä muistoja, odotuksia ja suurta tunteiden kirjoa – laidasta laitaan. Rakkautta, kunnioitusta, lohtua, kiitollisuutta, anteeksiantoa ja epäitsekkyyttä. Vihaa, ankaruutta, katkeruutta, julmuutta. Ikävää, kaipausta, surua ja luopumista. Oli äiti sitten paras kaveri tai aivan kamala hermoviila, heihin sitoutuu jokin maaginen voima….
Tästä taitaa tulla oikea nostalgiatykitys. Somea selatessani, kun oon viime aikoina jostain kumman syystä muistellut kaikenlaisia entisajan juttuja. Kuten puhelinkoppeja, karkkimerkkejä, limupullojen läppäkorkkeja, kolmekymmentä vuotta vanhoja ohjelmia sekä ekaa kännykkää, jonka sain yhdeksäntoistavuotiaana ja joka oli suurin piirtein puolikkaan halon kokoinen. (Mun miehellä oli omalle luurilleen vielä ”kätevä”, vyöhön tarranauhoilla sidottava säilytyspussi. Voitte vaan kuvitella,…
Työtä vailla olemisen raskaatkin sivuvaikutukset tietää vain hän, joka on ne itse kokenut. Pelkkä tulotason laskeminen ei ole useinkaan ainoa seuraus, vaan työttömyyden jatkuessa pidempään, suurin hinta maksetaan oman pään sisäpuolella. Mun kaksi vuotta kestänyt, kokopäiväinen työttömyystarinani alkoi sinä vuonna, kun kirjoitin ylioppilaaksi. Noista hetkistä on aikaa jo parisenkymmentä vuotta, mutta edelleen maksan sitä laskua…