Meidän energinen elokuu vaihtui suloiseen syyskuuhun venetsialaisten merkeissä. Ei olla oikeastaan koskaan aiemmin panostettu millään tavalla kyseiseen tapahtumaan, mutta tänä vuonna koko ilta tuntui jotenkin ihmeellisen merkitykselliseltä. Siirtymältä jostain vanhasta johonkin uuteen. Mulla on muutenkin ollut jo pidempään outo tunne siitä, että jotain muutoksia elämään on luvassa, mutta mitä? En osaa edes arvata. En sitäkään,…
Kategoria: syvällisiä
Mihin se aika katoaa?
Kun synnyit, katselin pieniä sormiasi ja varpaitasi. Ihailin nenännykeröäsi. Tuijotin pitkiä aikoja lumoutuneena nukkumistasi. Silittelin pehmeää poskeasi ja tuoksuttelin päälakesi haituvia. Silloin, siihen oli niin pitkä aika. Sitten nousit seisomaan, opit kävelemään, juoksemaan, hyppimään, puhumaan, polkemaan pyörällä… Huusit loputtomasti ”Kato, äiti!” esitellessäsi uusia taitojasi. Halusit tehdä itse, mutta kävit välillä varmistamassa, että olen paikalla. Kertomassa…
Suurin viisaus tulee pienimmiltä
Iltaisin, kun saatellaan lapset nukkumaan, meillä on tapana jäädä vartiksi heidän sänkyjensä laidalle juttelemaan. Lapsia on meillä kaksi, niin vaihdetaan juttukavereita vuoroilloin. Hämärässä asioiden puhuminen on jotenkin helpompaa. Aikuisellekin, miksei siis lapselle. Vähän kuin puhuisi johonkin tyhjyyteen vaan. Eikä tarvitse asetella sanojaan sen kummemmin. Pimeässä jutteleminen antaa myös hyvän syyn keskittyä pelkästään siihen hetkeen. Ei…
Mitä jos se olisinkin minä?
Huomasin edellisiä kirjoituksiani selaillessani, etten ole kirjoittanut juuri mitään sairaudestani. Tämä johtuu varmaan suurilta osin siitä, että olen koittanut koko elämäni elää siten, kuin koko reumaa ei olisikaan. Kunnes tuli se päivä ettei sitä voinut fyysisesti olla enää huomaamatta. En tykkää vieläkään kertoa kenellekään sairastavani yhtään mitään, vaan otan asian esille vain silloin, kun on…
Sitaatteja elämän kynnyksellä
Tulevana viikonloppuna moni nuori viettää valmistujaisiaan tai ylioppilasjuhliaan. Muistan omalla kohdallani lakituspäivän kuin eilisen. Ilma oli aurinkoinen, omenapuut kukkivat kilpaa kotipihalla ja tuntui, että elämä hymyili sillä hetkellä kaikella voimallaan. Ja se tunne… Tunne siitä, että nyt vasta kaikki alkaa. Suuri maailma odottaa. Että kaikki tiet ovat avoinna ja sitä pystyy mihin vaan, mitä ikinä…
Siskokullat
Katselin parikymppisenä ”Rakkaat siskot” nimistä amerikkalaista draamasarjaa. Se kertoi neljän siskon erilaisista elämäntilanteista ja heidän välisistä suhteistaan. Eräässä jaksossa oli ajatus, jota en sanatarkasti muista, mutta en ole sitä asian ydintä koskaan unohtanut. Niin syvästi se silloin kosketti. Nämä neljä naista juttelivat siitä, kuinka he ovat toisilleen elämänsä pisin ihmissuhde. Kehdosta hautaan. Lapset kasvavat ja…
Koulukiusaaminen – elämän pituiset arvet
Teinityttö seisoo ruokajonossa ja lastaa salaattia lautaselleen. ”Tota enempää ruokaa sun ei kannata ottaakaan pizzanaama”, sanoo edellä kulkeva poika samalta luokalta. Luokassa valitaan ystävänpäivää edeltävänä päivänä arvonnalla pari, jolle pitää ostaa joku yllätys seuraavaksi päiväksi ja antaa se salaa. Luokan vitsiniekka huutaa muiden yli ”Mitä, jos ei saanutkaan pariksi ihmistä, vaan eläimen. Possu! Pitääkö sillekin…
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa…
Kaikki tietävät tämän seuraavan. Parisuhteen alussa tunteet käyvät niin kuumina, niin kuumina. Sitä on sukeltanut rakkauden aaltoihin ja ajattelee, ettei se huuma lopu koskaan. Ei halua sen loppuvan koskaan. Rakkaus sumentaa ajatukset ja täyttää koko elämän. Lähes kaiken valveillaoloajan ajattelet vain häntä. Rakastetun läheisyys saa vatsanpohjan täyteen perhosia ja jalat vapisemaan. Elämä on ihanaa ja…
Ikäkriiseilyä ja unelmia
Luulin aina olevani ihan immuuni kaikelle ikäkriiseilylle. Luulin väärin. Niinkuin monta muutakin asiaa elämän varrella ; ) Mulle iski jäätävä neljänkympin kriisi siinä 37-vuotiaana. Pari vuotta meni miettiessä todella syviä. Mennyttä ja tulevaa. Elämää ja kuolemaa. Mitä oon saanut aikaan elämässäni. Millaisia haaveita mulla vielä on. Kuinka paljon elämää on jäljellä. Mitä haluaisin tehdä sillä…
Äideistä parhain?
Äidit – nuo elämän ihanat moniottelijat Eräänä kylmänä talvisena aamuna, kun vein meidän kuopusta kerhoon, ajoin ohi äidin, jolla oli lapsi rattaissa ja kaksi käveli vierellä. He olivat menossa koululle päin. Isoin jäisi todennäköisesti eskariin tai ekalle ja muut kaksi jatkaisivat äidin kanssa matkaa. Tuona samana aamuna unohdin kotiin työpapereita ja palasin hiukan yli tunnin…