Yksi kuva vuoden jokaiselta kuukaudelta. Kuva, joka on ollut jollakin tavalla merkittävä tai jonka takana on tarina. Joidenkin kuukausien kohdalla tehtävä ei ollut helppo, sillä vaihtoehtoja olisi ollut rajattomasti. Toisten kohdalla taas jokin tietty tapahtuma nousi heti ylitse muiden. Timanttisten muistojen joukkoon, jotka tulevat pysymään ikuisesti. Tammikuu Vuosi 2022 alkoi haikeissa merkeissä, kun tehtiin heti…
Niin siinä kävi, että vaihdettiin meidän talvilomaviikko mökillä kahteen viivaan koronatestissä. Tauti, jota ollaan juostu karkuun nyt kaksi vuotta, sai meidät vihdoin sisäkaarteessa kiinni. Mulla oli edellinen viikko täynnä ihmeellisiä päänsärkyjä. Kummaa jomotusta silmien yläpuolella. Kuitenkaan ilman varsinaista särkykohtausta. Tiedä sitten tekikö tauti niiden aikana jo tuloaan. Merkillisin hetki tuli kuitenkin torstaina, jolloin esikoinenkin jäi…
Rakastin lapsena meidän perheen kasvimaata. Oli ihanaa nostaa penkistä porkkana tai retiisi, huljauttaa siitä suurimmat mullat pois nurkalla seisovassa sadevesitynnyrissä ja rouskutella herkku pihamaalla. Ihan tuosta vaan kesken leikkien. Tämä muisto osui tähän hetkeen, kun ajattelin vuoden aikana tapahtuneita muutoksia yhteiskunnassa. Tuollainen multainen lapsuusmuisto oikein korostaa kunnolla koronan aikaansaamaa, ylisteriiliä yhteiskuntaa, jossa maski, turvaväli ja…
Kun kolmena päivänä on jonottanut terveyskeskuksen puhelintunnilla parisenkymmentä minuuttia per kerta, tulee mieleen väistämättä kysymys – kuka hemmetissä valitsee niiden odotusmusiikit? Biisien perusteella voisi nimittäin kuvitella jonottavansa aivan muille linjoille. Siinä sitä istuu odottelemassa labratuloksia, katselee ikkunasta ulos, piirtelee Seiskan kansikuvalle viiksiä ja kuuntelee ö-luokan seksileffan taustabiisiä. Vain feikkiläähätys puuttuu, mutta sen korvaa aika ajoin…
Muistan, kun mieheni viime keväänä toi kotiin ekan maskipaketin. Fiilis oli vähän kuin lapsilla naamiaisissa. Kokeiltiin niitä, hassuteltiin, venytettiin Boratin malliin kalsareiksi ja muksut ompelivat kolmesta maskista jopa kuopuksen nukelle laskuvarjon. Maski oli jännittävä, salaperäinen ja siinä oli uutuudenviehätystä. Nyt meidän kuherruskuukausi on ohi. Suhteemme on alkanut arkipäiväistyä ja muuttunut rutiiniksi. Toisen piirteet (kuten kosteuden…
Kun heität pesuun menevän lakanakasan maahan vaihtaessasi petivaatteita ja puoli minuuttia myöhemmin kaksi käpälämäen kaveria seisoo kasan keskellä päät yhdessä ihmettelemässä, tiedät, että jotainhan siellä on tehty. Menet paikalle, vanhempi koira katsoo sinua ja lähtee menemään. Vilkaisee vielä pienempää lähtiessään. Pikku pörhelö ihailee lakanan keskellä olevaa pissatuotostaan niin hartaasti, ettei huomaa mitään muuta. Hetken kuluttua…
Etä-äidin kunto rapistuu tässä vaiheessa jo nopeammin, kuin maali suorassa auringonpaisteessa ulkohuusin seinässä. Pidin yhden päivän älykelloa ihan kokeeksi. Kaduin jo viiden aikaan iltapäivästä. Normaalissa arjessa tuo hiukan reilu kymmenentuhatta askelta tulee heittämällä. Tavallisessa etäpäivässä sain hädin tuskin kerättyä hiukan yli kuusituhatta askelta. Tosin kyseisenä päivänä koiralenkkikin jäi tekemättä. Mutta silti… Koitin myös tehdä tavallisen…
Ärsyttävää, kun olen julkaissut eilen kirjoittamani tekstin tänään jo kolme kertaa, eikä sitä ole näkyvissä Blogit-sivustolla vieläkään. (”Ihanaa olla 40+” löytyy ainakin suoraan mun entisiltä sivuilta, vaikkei Blogien kautta sitä lukemaan pääse.) No, anyway… Kohta on elokuu ja parin viikon päästä pitäisi osata taas herätä ajoissa viitenä päivänä viikossa. Pää huutaa jo valmiiksi suurta aikaerorasitusta….
Meillä kävi aika säpinä tänä aamuna. Lapset etsivät touhulla siistiä ja kaunista päällepantavaa, hiuksia harjattiin taidokkaille kiemuroille ja tytön ranskanlettiin kiedottiin muuhun asuun mätsäävä nauha. Minä levitin hartaudella ripsiväriä, taiteilin pitkästä aikaa kajalrajaukset ja turhamaisuuksissani tupsautin vielä puuteritkin ympäri naamaa. Mietin pitkään laitanko verkkaria vai suorempaa housua, toppia vai pitkähihaista. Ja hiukset – nutturalle vai…
Tänään, tätä kirjoittaessani, on suuri osa suomalaisista lapsista palannut koronaeristyksestä koulumaailmaan. Meidän lapset jäivät kotiin. Jos olisin itse terve, olisivat meidänkin tenavat kirmanneet aamulla poikkeuksellisiin koulupäiviinsä ja olisin luottanut siihen, että heidät pystytään pitämään siellä kaikin järjestelyin mahdollisimman hyvässä turvassa. Toisinaan mielen päällä painaa tosi paljon ja tunnen syyllisyyttäkin niissä tilanteissa, kun lapset (ja mieskin)…