Kun kolmena päivänä on jonottanut terveyskeskuksen puhelintunnilla parisenkymmentä minuuttia per kerta, tulee mieleen väistämättä kysymys – kuka hemmetissä valitsee niiden odotusmusiikit? Biisien perusteella voisi nimittäin kuvitella jonottavansa aivan muille linjoille.
Siinä sitä istuu odottelemassa labratuloksia, katselee ikkunasta ulos, piirtelee Seiskan kansikuvalle viiksiä ja kuuntelee ö-luokan seksileffan taustabiisiä. Vain feikkiläähätys puuttuu, mutta sen korvaa aika ajoin miesääni, joka kertoo, että ”Olette jonossa. Teitä palvellaan mahdollisimman nopeasti”.
(Sitten, kun tarpeeksi pitkään joutuu odottelemaan, tempautuu musiikkiin mukaan, alkaa hyräillä sitä, ottaa muutaman tanssiaskeleen ja on aivan pihalla, kun sairaanhoitaja Marjatta yhtäkkiä vastaakin). Onneksi on sentään takaisinsoittopalvelu, jonka tänä aamuna valitsin kiitollisena saman tien.
Lähiaikoina terveydenhuolto on muutenkin ollut enemmän läsnä meidän perheessä. Mies on tutkimuksissa uniapneaepäilyn ja korkean verenpaineen takia. Koira kävi viikko sitten kirsikkasilmän vuoksi leikkauksessa ja samana päivänä sain itse ekan annoksen Pfizeria käsivarteen. Tänään puolestaan on meidän kutosluokkalaisella terveydenhoitajan tarkastus. Tänä vuonna siellä annetaan tuo erinäisiä mielipiteitä herättävä HPV-rokote, joka ehkäisee mm. kohdunkaulan ja peräaukon syöpiä aiheuttavaa papilloomavirusta.
Tuosta rokotteesta meinasi tulla mulle kynnyskysymys. Ja stressi. Aikanaan olin sitä mieltä, että annan lasten saada kaikki mahdolliset rokotukset, mitä ohjelmassa on. Plus vielä influenssarokotteet vuosittain (tämän tajuaminen vaati tosin sen, että se influenssa rantautui meidän perheeseen, jonka aikana pelkäsin todella, että lapset saavat jonkun vaarallisen jälkitaudin). HPV-rokotteesta mulla oli niin vähän tietoa, että tein sen fiksuimman asian, joka kannattaakin tehdä. (Not). Menin nettiin lukemaan ihmisten kokemuksia. Siellä on kuulkaa monta kauhutarinaa. Samaan malliin kuin korona-ajan salaliittoteorioita, joita itsekin kelasin päässäni mennessäni rokotusjonoon.
Näitä HPV-kokemuksia en toki yhtään vähättele. Rokotteet saattavat saada aikaan vaikka mitä (muistetaan esim. sikainfluenssarokotteen aiheuttamat narkolepsiatapaukset), mutta nettiä tutkiessa suurinta alaa valtaavat aina katastrofit. Niiden lukemisen jälkeen on vaikeaa löytää enää omista ajatuksistaan mitään järkevää ja puolueetonta. Niin tehokas aivopesu pelotteluteksteillä saadaan aikaiseksi. Niinpä itsekin pureskelin kynsiäni, raastoin hiuksiani ja mietin, voinko altistaa lapseni tällaiselle rokotteelle, josta on olemassa niin paljon huonojakin kokemuksia? Voisinko koskaan antaa itselleni anteeksi, jos jotain tulisikin?
Pelko on inhottava tunne. Ja vielä inhottavampi silloin, kun se liittyy asiaan, josta ei tiedä mitään. Kuten näihin kaikenlaisiin rokotuksiin, joista on puolesta ja vastaan kannanottoja tuhansittain ympäriinsä. Sitä haluaa luottaa ihmisten kokemuksiin, mutta epäilee silti. Sitä haluaa uskoa viranomaisen antamaan tietoon ja tehtyihin kliinisiin tutkimuksiin, mutta on silti epävarma. Ja mitä enemmän tällaisia juttuja kelaa, sitä varmemmaksi tulee siitä, että asioita pimitetään, eikä kaikkea kerrota julkisuuteen.
Kun olin aikani koittanut maanitella tuloksetta maalaisjärkeäni takaisin hommiin, turvauduin lopulta tuttuihin, joiden lapset ovat saaneet kyseisen rokotteen. Kysyin heidän kokemuksiaan ja mielipiteitään. Sen jälkeen päätös oli helppo tehdä ja rokote annetaan nyt myös meidän kutoselle.
Palaan hetkeksi omaan koronarokotukseeni, jota todella jännitin. Ihmiseksi, joka on saanut elämänsä aikana tuhansia neuloja eri puolille kehoaan, olin uskomattoman suuressa tärinässä. (Juuri näiden kuulopuhekokemusten takia).
Jonotin Ideaparkin massarokotuspisteellä, konkkaan menneessä TiTi-Nallen talossa, muiden maskipäiden kanssa. Käsidesiä oli joka paikassa ja penkit oli mitattu jonoiksi tasaisin turvavälein. Tunsin olevani menossa teuraalle. Nimi kerrallaan ihmiset poistuivat piikitettäviksi, jonka jälkeen heidät ohjattiin seurantahuoneeseen. Siellä istuttiin taas samojen naamojen kanssa vartti. Odottamassa, tuleeko mitään vai eikö tule. Olin siellä istuessani ensimmäiset viisi minuuttia sataprosenttisen varma, että kohta joku ympärillä olijoista saa jonkun kamalan kohtauksen tai multa lähtee taju. Niin tehokkaasti viimeaikojen veritulppauutiset olivat painuneet mieleen.
Loppujen lopuksi tuosta ekasta piikistä tuli vaan parin tunnin älytön väsymys ja käsi puutui kolmeksi vartiksi. Toivon mukaan tehoste päästää yhtä helpolla.
Piristystä torstaihin puhallellen, Erja
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76
