Tänään, tätä kirjoittaessani, on suuri osa suomalaisista lapsista palannut koronaeristyksestä koulumaailmaan. Meidän lapset jäivät kotiin. Jos olisin itse terve, olisivat meidänkin tenavat kirmanneet aamulla poikkeuksellisiin koulupäiviinsä ja olisin luottanut siihen, että heidät pystytään pitämään siellä kaikin järjestelyin mahdollisimman hyvässä turvassa.
Toisinaan mielen päällä painaa tosi paljon ja tunnen syyllisyyttäkin niissä tilanteissa, kun lapset (ja mieskin) joutuvat toimimaan vastoin omia toiveitaan ja odotuksiaan pelkästään mun reumani vuoksi.
Eivät esikoinen ja eskari nyt varsin riemusta kiljuneet, kun kuulivat, että kouluun palataan vielä pariksi viikoksi, mutta eivät olisi laittaneet pahakseenkaan sinne menoa. Nyt ovat sitten äidin ja iskän ”laatuopetuksessa” kesäkuulle saakka. (Tänään opetin dekametriä, hehtometriä ja aikaerojen laskemista eri vyöhykkeitten välillä. Oli kuulkaa m-i-e-l-e-n-k-i-i-n-t-o-i-s-t-a näillä matikan taidoilla.)
Sama syyllisyys kaverina avattiin meidän työpaikka tämän viikon maanantaina, puolentoista kuukauden sulun jälkeen. Suurin syyllisyys kumpuaa siitä, kun ei itse pystytä olemaan paikanpäällä myyntihommissa ollenkaan. Eikä oikein muutenkaan. Onneksi meillä on pätevää porukkaa talossa.
Mieheni koittaa käydä tekemässä kaikki omat paperi- ja tilaustyönsä sulkemisajan jälkeen ja minä uskaltaudun paikalle korkeintaan kuukauden vaihteessa tekemään omat juttuni. Ja silloinkin istun yksinäni toimistossa. Muuten kaikki hoidetaan niin etänä, kuin pystytään.
Kun asiakaskunta ei tiedä meidän perheen ”reumarajoituksista”, tulee joskus aina mietittyä, mitä kaikki mahtavat ajatella siitä, kun kauppiaspari loistaa poissaolollaan. (Ja näin on ehkä vielä pitkäänkin.)
Muuten ollaan oltu kotinurkissa kaiken tekemisen äärellä. Kasa multaa kukkapenkkeihin ja muuhun istutusjuttuun kumottiin talon nurkalle viikko sitten. Huomenna tulee kaivuri kuorimaan osasta takapihaa sen verran nurmikkoa, että saadaan tilalle kunnon hiekkakerros. Kuntta sille alueelle saapuu maanantaina.
Mieheni laittoi tuosta kuntasta tarjouspyyntöä kahteen firmaan, joista toiset olisivat päässeet tulemaan vasta kesäkuun lopulla, toiset lupasivat asennuksen jo kahden viikon päästä tilauksesta. Laitettiin sitten saman tien tilaus menemään ja vihdoin alkaa tapahtua. Kerroinkin yhdessä edellisessä postauksessani jo näistä meidän (pitkään itäneistä) pihasuunnitelmista.
Ja arvatkaa vaan, kuinka innoissani olen! Näen jo itseni seisomassa huomenna kaivurin vieressä kuin pikkulapset (tosin ilman sormea nenässä), hyppelevän edestakaisin ja piirtelemässä nurmikkoon merkkejä siitä, mihin haluaisin vielä istuttaa syreeniaidanteen. Mut siirretään varmaan kauhan kyydissä muihin maisemiin alta aikayksikön.
Ja ylläoleviin kuviin liittyen vinkiksi muillekin. Jos et halua viettää koko seuraavaa päivää ja jopa seuraavaa viikkoa siivoushommissa, kannattaa välttää katsomasta konmari-äidin Marie Kondon siistimisohjelmaa Netflixiltä. Toissailtana se sattui osumaan silmiini ja tsekkasin yhden jakson.
No, sen seurauksena istuin eilen kuusi (!!!) tuntia eskarilaisen huoneessa ja laitoin hänen huonettaan kaappeineen kuntoon. Hän oli itse onneksi innokas lajitteluapulainen ja raaski hiukan jopa karsia tavaroitaan.
Ja pitihän mun kokeilla toimiiko Marien vaatekaapin järjestelykikka meidän tytön huoneessa. Hänen tulee joskus vaihdeltua vaatteita pari-kolmekin kertaa päivässä ja hyllyt ovat aina sen mukaiset. Nyt hänen vaatteensa on siis konmaritettu pystyasentoon hyllyille. Ja jos kaappi meidän eskarin huoneessa pysyy järjestyksessä, on systeemi ihan pomminvarma ja voin silloin suositella sitä lämpimästi. Palaan asiaan.
Nyt lähden lakujätskille… Alkuviikon kaksi migreenipäivää toivat tullessaan ihan kamalan makeanhimon, eikä se meinaa taittua millään.
Herkkuterkuin,
Emppu
Face ja IG: @emppu76