Skip to content
Sydänmuruja

Sydänmuruja

– Kohti unelmia, askel kerrallaan –

Menu
  • Blogi
  • Satuja, runoja, novelleja
  • Kirjaesittelyt
  • Maltankoirat
Menu

Maski. Pakko.

Posted on 12.3.202113.3.2026 by erja

Muistan, kun mieheni viime keväänä toi kotiin ekan maskipaketin. Fiilis oli vähän kuin lapsilla naamiaisissa. Kokeiltiin niitä, hassuteltiin, venytettiin Boratin malliin kalsareiksi ja muksut ompelivat kolmesta maskista jopa kuopuksen nukelle laskuvarjon. Maski oli jännittävä, salaperäinen ja siinä oli uutuudenviehätystä.

Nyt meidän kuherruskuukausi on ohi.

Suhteemme on alkanut arkipäiväistyä ja muuttunut rutiiniksi. Toisen piirteet (kuten kosteuden kerääminen) ovat alkaneet ärsyttää. Välttelemme toisiamme ja kosketamme vain pakon edessä. Vaikka kun mennään kirjastoon. Myös maskin läheisriippuvuus on alkanut ahdistaa. Sitä ei voi jättää ikinä kotiin, vaan sen pitää roikkua aina mukana.

Oon kiinnittänyt huomiota sekä ihan tuolla villissä luonnossa, että televisiota katsellessani, kuinka monta tapaa maskia on pitää. Ei se ole kuulkaa ihan niin yksioikoista, kuin luulisi 😉. Laitoin malliksi muutaman tavan, jotka ovat jääneet peruuttamattomasti mieleen.

Maski taipuu moneksi

Ekaksi tyyli, jossa maski vedetään suoraan paketista, availematta sitä millään tavalla. Korvalenksut vain paikoilleen ja menoksi. Sopii kiireisille ja hällä väliä-tyypeille. Kutsun sitä Botox-malliksi, koska tuollainen maski vetää nenänkin niin tiukalle, että hyvä, kun henki kulkee sitäkään vähää mitä muulloin.

Tyyli kaksi, nimeltään Jaws. Tässä on taidettu käydä kirurgin luona teettämässä jotain leualle.

Tämä on suosittu tapa roikottaa maskia, kun pitää vaikka haukata välipalaa matkan varrella. Tai muuten vaan vetää henkeä kaiken koronahässäkän keskellä. Leuan alta maskin voi sitten nopeasti ja (eittämättä) puhtain käsin vetäistä takaisin nassun eteen, kun joku tulee henkäilemään liian lähelle. Sopii snäkkäilijöille. Toimii samalla ruokaliinana.

Tapaa kolme näkee etenkin telkkarissa. Kun toimittajakatras on odottelemassa (enimmäkseen ulkomailla) haastateltavia, lueskellaan kännykkää, jutellaan kavereiden kanssa ja ruokalaput nostetaan otsalle odottamaan.

Sitoo samalla kivasti hiuksia ja suojaa auringolta. Tyyli sopii suorittajille, joilla on aikaa askarrella maski otsalle kauniisti. Mallin nimi Nurse Betty.

Ja viimeisenä, ehkä omaan silmääni ikimuistoisimpana – Tuulenhalkoja.

Tämä jos mikä suojaa tartunnoilta. Suu on sentään säpissä leukaa myöten, mutta kas, kun nenä ei kata pelkkää kahta reikää päässä, vaan suu ja nenä ovat jonkinlaisessa yhteydessä siellä naaman sisäpuolellakin. Nenän kautta korona saattaa siis tällä mallilla sittenkin livahtaa kylään, joten nenut piiloon.

Sopii kahden tulen välissä-tyypille, joka haluaa olla tunnollinen kansalainen ja noudattaa ohjeita. Silti pitää vähän koittaa kepillä jäätä ja tehdä oman mielen mukaan.

Jep.

Pidetään nyt kuitenkin niitä maskeja. Mutta samalla toivotaan, että viimeistään vuoden päästä voidaan polttaa ne kaikki juhannuskokoissa ympäri Suomen.

Pirteää viikonloppua toivotellen, Erja

FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76

Jaa tämä:

  • Click to share on Twitter (Opens in new window)
  • Click to share on Facebook (Opens in new window)
  • More
  • Click to share on Pinterest (Opens in new window)
  • Click to share on Tumblr (Opens in new window)

Related

Vastaa Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Kirjoittamani lastenkirjat:

Painajainen Korvatunturilla esittelee kaaoksen keskellä elävän Joulumaan. Joulupukki ei ole tyytyväinen enää mihinkään ja haluaa muuttaa kaiken! Jopa oman nimensä!

Painajainen Korvatunturilla on Homma hanskassa-kirjan itsenäinen jatko-osa, täynnä hupaisia käänteitä ja kuvittaja Anne Muhosen suloisia kuvia.

Ilmestyy loppuvuodesta 2026!

Hilja Hui ja jännittävä koulupäivä kuuluu WSOY:n Lukupalat-sarjaan, joka on suunnattu vasta lukemaan oppineille.

Hilja Hui ilmestyy 6.7.2026. ja on nyt ennakkotilattavissa mm. KIRJA.FI-sivulla.

Joku Muu on sydämellinen tarina maailman tunnetuimmasta apulaisesta.

Homma hanskassa on hassunhauska seikkailu, jossa joulupukki, pääsiäispupu ja hammaskeiju vaihtavat töitä keskenään.

  • LINKIT KIRJAKAUPPOIHIN:
  • Booky
  • Adlibris
  • Suomalainen kirjakauppa
  • Kansallinen kirjakauppa
  • Vinhan kirjakauppa

Kirjastojen lainaustilanne ja omat varaukset tästä linkistä.

Homma hanskassa ja Joku Muu-kirjoja voi tilata myös suoraan minulta. Hinta on tuolloin 25 euroa. Tilaukset voi lähettää: kaneliomena76@gmail.com

Minä

Lämpimästi tervetuloa sivulleni! 💖

Olen Erja Pyhältö-Seppälä – kahden lapsen äiti, entinen kaupan alan yrittäjä ja nykyinen lastenkirjailija.

Sydänmuruja-blogi kasaa yhteen elämäni tärkeitä tapahtumia ja asioita. Postauksista löytyy suloinen sekoitus perhe-elämää, äitiyttä, juhlimista, matkailua, syvällistä pohdintaa, puutarhajuttuja, koiria ja kirjoittamista. Eikä toki unohdeta rakkaita kirjaprojektejani, joista jokaista seurataan käsikirjoituksesta aina valmiiseen opukseen saakka!

Otan mielelläni vastaan myös postia, jota voi lähetellä osoitteeseen kaneliomena76@gmail.com

-Erja

Vanhemmat kirjoitukset

Hae kirjoitusta

Avainsanat

Anne Muhonen arki blogi dokumentti elämä Erja Pyhältö-Seppälä Homma hanskassa hyvinvointi Joku Muu joulu joulukoristelu koira koiranpentu korona kuntta lapset lastenjuhlat Lastenkirja Lastenkirjauutuus lastensynttärit Lucky Lukutaito maltankoira mielen hyvinvointi migreeni Minä Netflix Novelli Omakustanne Omakustannekirja perhe perheblogi pihaunelmia puutarha reuma Saiturin joulu sisustus syksyn 2023 uutuuskirjat synttärit Wsoy yksinäisyys yrittäjyys yrittäjä yrittäminen Äitienpäivä
© 2026 Sydänmuruja | Powered by Superbs Personal Blog theme