Joulua kohti luukku luukulta Meidän lapsille joulukuun ehdottomasti jännin päivä (jos aattoa ei lasketa) on ensimmäinen päivä. Muistan ikuisesti kuunvaihteen silloin, kun meidän esikoinen oli jo sen verran iso, että tajusi odottaa kalenterin ekan luukun avausta. Hän heräsi ensin kolmelta yöllä kysymään, joko kalenterin voi avata. Sen jälkeen viideltä. Ja lopulta olikin riemuisa aamu ja…
Tiedättekö. Rakastan joulua 💖 Siis ihan todella. Kirjoittelinkin hiukan kyseisestä aiheesta jo aiemmin tuolla juhlapyhistä kertovassa tekstissäni. Siellä mainitsin, ettei mikään muu juhla vuodessa saa mun silmiä (ja mieltä) syttymään yhtä paljon kuin joulu. Siinä vaan on sitä jotain ja näin on ollut läpi mun elämäni. Tämä kaikki edellä mainittu kuulostaa niin hassulta sitä taustaa…
Tulevana sunnuntaina vietetään Isänpäivää. Vastapainoksi niille kirjoituksille ja somekeskusteluille, joissa isä ei tee koskaan kotona mitään tai joissa isä on pelkästään lapsikatraan jatke omine harrastuksineen ja menoineen, haluan kirjoittaa myös siitä toisesta puolesta. Siitä isien joukosta, johon ainakin oma isäni ja mieheni kuuluvat sekä hyvin moni isä meidän ystävä- ja tuttavaperheistä myös. Iskä ja tytär…
Me katsellaan tosi vähän telkkaria mieheni kanssa. Oikeastaan vain iltaisin puoli kymmenen jälkeen. Ja silloinkin yleensä katselen ihan itsekseen jotain elokuvaa – joko suorana tai Netflixistä. Mies katselee sohvalla kymmenen minuuttia ja nukahtaa siihen. Poikkeuksen meidän telkkuiltoihin tuovat perjantai- ja lauantai-illat, jolloin katsellaan kaikki yhdessä ”Vain elämää” ja ”The Wall”. Sekä toisen niistä mainoskatkoilla ”Sohvaperunoita”,…
Juhlapyhät. Niistä voidaan olla montaa eri mieltä. Henkilökohtaisessa elämässäni tykkään juhlapyhistä. Aivan sanomattoman paljon. Elämä on suurimmaksi osaksi sen verran harmaata puurtamista ja kellon mukaan juoksemista, että jokainen mahdollisuus pieneen juhlimiseen on otettava haltuun. Aina en ole ajatellut ihan näin. Nuorempana pidin kaikkia muita juhlapyhiä ja -päiviä aika turhakkeina, paitsi joulua ja juhannusta. Myöskään synttäreitä…
Tekstiä pukkaa taas tasaiseen tahtiin. Siitä tietää, että oon visusti kotona ja on ylimääräistä aikaa ; ) Taannoin yhdessä kirjoituksessani manasin pari viikkoa kestänyttä köhää, jonka vuoksi kävin lääkärissäkin. Ensimmäinen lääkäri katsoi kurkkuun, kuunteli keuhkot, kohautti olkapäitään ja sanoi, että saattaa olla niin, että tauti vaan ottaa takapakkia. Sinä aamuna mulla oli siis äkisti huonontunut…
Hyväntekeväisyys on vähän kaksipiippuinen juttu. Pienelläkin rahasummalla voi mm. auttaa lapsia kouluun, parantaa heidän terveyttään ja ravitsemustaan. Saada kylälle vuohia, uusia kouluja, opettajia tai puhdasta vettä kaivon muodossa jne.Toisaalta silloin tällöin lukee myös huolestuttavia juttuja siitä, kuinka joidenkin avustusjärjestöjen rahojen sanotaan ohjautuvan enimmäkseen ihan johonkin muualle, kuin lahjoittajien tiedossa oleviin kohteisiin. Silloin tulee olo, että…
Kuinka usein ihminen mielletäänkään ylpeäksi, ylimieliseksi tai kylmäksi muita kohtaan, vaikka hän on oikeasti vain ujo ja sisäänpäinsuuntautunut? Kaikille ei ole helppoa muodostaa sosiaalista verkostoa saati pitää sitä yllä, eivätkä kaikki yksinkertaisesti sellaista haluakaan. Itse tykkään ainakin mieluummin siitä, että on pari hyvää ystävää, joiden kanssa voi jutella mistä vaan, kuin sata kaveria, jotka tunnen…
Ollaan perinteisesti oltu syyslomalla jossain reissun päällä kotimaassa. Viime vuonna ostettu mökki ja pari viikkoa kotona ollut hauvavauva ottivat tänä vuonna kuitenkin selkävoiton kotinurkkiin jäämisen puolesta. Käytiin tutustuttamassa pikku koiraa mökkimaisemiin parin päivän ajan. Mielenkiintoisinta antia hänen mielestään olivat maan kuorruttaneet havunneulaset, puunlehdet ja kävyt. Sekä joka puolella kasvavat sienet. Lucky juoksee pihassa ilman hihnaa…
Jo aiemmin olen kirjoitellut täällä pari tekstiä sairaudestani. Mulla on nivelreuma, johon sairastuin lapsuusiässä, ollessani 1v 8kk vanha. Kun sain omat lapset ja he saavuttivat tuon iän, en voinut lakata hetkeen miettimästä, kuinka suuri henkinen kriisi sairastumiseni on täytynyt olla silloin vanhemmilleni. Itse en minkäänlaista suurempaa henkistä taistelua sairauden hyväksymisessä ole koskaan kokenut, sillä en…