Meillä on vuosittain rakkaan ystäväperheen kanssa pikkujoulut. Lapset leikkivät, me äidit juttelemme ja sitä ennen kaikki herkutellaan yhdessä niin paljon, että napa naukuu jokaisella. Tänään tuli siis vedettyä pikku sokeriöverit, mutta syykin oli mitä loistavin! Ja pakko sanoa, että tyhjennän herkkulautasia vielä iltapalankin äärellä, kun kerran vauhtiin pääsin. Tämä joulunalus on ollut jotenkin… erilainen. Ylimaallisen…
Kategoria: arki
Riemuntai
Meidän pitkään viikonloppuun on kuulunut kaikenlaista mukavaa aina kiinalaista kissaa myöten. Ja vielä pidemmän tuntuisen siitä on tehnyt koko ajan etuajassa eläminen. Perjantaina vietin lauantaita, lauantaina sunnuntaita. Tänään olen viimein päässyt rekeen mukaan. Nämä arkipyhät vetävät kalenterini ihan sekaisin. Mutta ainakin on edessä vielä yksi ”ylimääräinen” vapaapäivä : ) Lupaan ja vannon Meidän itsenäisyyspäivä alkoi…
Joulun taika
Kolmisen vuotta sitten meidän kuopus löysi isänsä puhelimesta numeron, jonka omistajan kohdalla luki joulupukki! Meillä kävi sama pukki useampana jouluna ennen koronaa, joten numero oli jäänyt muistiin sen vuoksi. Tytär oli aivan innoissaan. Hänen isällään oli numero isoon pajaan ja vieläpä suoraan Korvatunturin isännälle. Hän kertoi laittaneensa tuohon numeroon oitis wappiviestin, jossa kysyi ”Kuka oot?”…
Selätyksiä
Tiedättekö termin ”klassikon selätys”? Törmään siihen usein Instan kirjapiireissä ja sitä käytetään puhuttaessa sellaisista kirjallisuuden klassikoista, jotka ollaan aikeissa lukea (mutta joiden äärelle ei syystä tai toisesta vain päästä). No. Termihän kertoo jo kaiken. Selättäminen kun on ilmaisuna suhteellisen negatiivissävytteinen. Näissä kyseisissä postauksissa, joita olen lukenut, puhutaan usein ”viimeinkin sain tartuttua…” tai ”en olen vieläkään…
Hurmaava joulukuu!
Huomisesta se alkaa! Kahdenkymmenenneljän päivän polku kohti vuoden suurta juhlaa. Täynnä salaisuuksia, yllätyksiä, piparimuotteja, kauneimpia joululauluja, hileisiä koristeita ja ikkunan takana vilahtavia tontun hiippalakkeja. Rakastan joulukuuta! Se on kokonaisuudessaan taianomaista aikaa, huolimatta ulkona vallitsevasta säätilasta. Koetan aina keksiä viikkoihin jotain mukavaa odotettavaa. On se sitten hyvä leffa suoratoistosta, uusi kirja tai kahvihetki sohvalla perheen, berliininmunkin…
Meidän joulukalenterit
Eilen oli taas SE päivä, kun seisautin kassaliikenteen glitterkuormani kanssa. Sunnuntaina on joulukuun ensimmäinen ja tontunsukat vaativat etukäteisvalmistelua, joten pikkutavaraa tuli tuplana lähes liukuhihnan täydeltä. (Tästä voinkin häpeänpuna poskillani laittaa linkin suoraan edelliseen postaukseeni Kuluttaja-ansaan). Isovanhemmat Tänä vuonna kärryissäni oli kalenteriylläreitä myös muille kuin omille lapsille. Ajateltiin siskoni kanssa tehdä meidän vanhemmille pakettikalenteri, jossa on…
Joulufiilikseen sohvalla
Jos etsit kivaa jouluelokuvaa, mutta niissä viljelty överiromantiikka tökkii, suosittelen tutustumaan seuraaviin leffoihin. Niistäkin toki löytyy jouluun kuuluvaa sydämellisyyttä ja hyväntahtoisuutta, mutta ei niin paljoa, että hammaskiille sulaa. Fred Claus, joulupukin veli Kertoo pukin tarinaa hauskasta näkökulmasta. Millaista on olla maailmankuulun ja suositun miehen isoveli, joka ei itse onnistu oikein missään. Fredillä on taloushuolia ja…
Kuluttaja-ansa
Kun puhutaan tavaroiden liiallisesta ostamisesta, syyttävä sormi osoittaa usein kuluttajaan. Mutta mitä, jos systeemistä on vai luotu sellainen, joka saa ostamaan liikaa? Joka suorastaan pakottaa hankkimaan aina uutta sen sijaan, että korjattaisiin vanhaa? Netflixillä on nyt nähtävissä dokkari ”Kuluttaja-ansa”, joka kääntää peilin tavaroiden tuottajiin. Heihin, jotka monin keinoin vaikuttavat ostokäyttäytymiseemme, eivätkä tuotetta suunnitellessaan suo pienintäkään…
Vihkoon mennyt viikonloppu
Joku saattoi huomata, että palasin pikku paussiltani oletettua aiemmin. Kun keho järkkää yllätyksen ja tekee kävelystä lähes mahdotonta, on paljon enemmän aikaa kirjoittaa. Joten sen seurauksena – täällä sitä taas ollaan : ) En tajua missä mättää. Olen kohentanut elintapojani ja koettanut syödä monipuolisemmin. Vähentänyt sokeria. Liikkunut sen, mitä ikinä kykenen ja yrittänyt olla arjessa…
Pieni paussi
Heihei! Meillä oli ihana isänpäivä. Ehdottomasti mukavimmat juhlat aikoihin, kun saatiin pitkästä aikaa tuttu porukka kasaan kokonaisuudessaan. Elämä on kuitenkin alkanut lisätä kierroksia hieman liikaa joka suunnalta, joten pidän blogista pienen tauon. Keskityn liikuntaan, pieneen puuhasteluun sekä uusiin käsiksiin. Ja ihaniin joulujuttuihin. Palaan viimeistään sitten, kun saan uutisia Joku Muusta ja sen aikataulu alkaa tarkentua….