Skip to content
Sydänmuruja
Menu
  • arki
  • juhlat
  • syvällisiä
  • kirjoittaminen
  • pihaunelmia
  • sisustuskärpänen
  • matkailu
  • koiranelämää
  • kirjavinkkejä
  • reuma
  • yrittäjyys
  • hyvinvointi
Menu

Joulun taika

Posted on 3.12.2024 by erja

Kolmisen vuotta sitten meidän kuopus löysi isänsä puhelimesta numeron, jonka omistajan kohdalla luki joulupukki! Meillä kävi sama pukki useampana jouluna ennen koronaa, joten numero oli jäänyt muistiin sen vuoksi.

Tytär oli aivan innoissaan. Hänen isällään oli numero isoon pajaan ja vieläpä suoraan Korvatunturin isännälle. Hän kertoi laittaneensa tuohon numeroon oitis wappiviestin, jossa kysyi ”Kuka oot?”

Tuolloin taisi olla eka kerta, kun huomasin selvästi, että usko joulun taikaan oli alkanut kuopuksen kohdalla rakoilla. Hän kysyi myös suoraan, olenko minä tuo mysteeritonttu, joka kuskaa öisin joulusukkiin tavaraa. Kun avasin suuni vastatakseni, hän peitti korvat käsillään ja huudahti ”Tai älä kerro. En sittenkään halua tietää!”

Tätä meillä on ollut nyt kolme vuotta. Hän on jo pitkään vihjannut tietävänsä totuuden, mutta samalla kertonut haluavansa uskoa joulupukkiin ja se sopii minulle oikein mainiosti. Koska muistan, miten joulun henki mureni omalla kohdallani, kun sain kuulla tuon tarinan olevan vain kaunista satua.

Olin viisivuotias. Olimme olleet mummolassa jouluaattokäynnillä ja tulleet kotiin. Sauna odotti. Minä vänkäsin sinne menoa vastaan, koska oli jo myöhä ja arvasin pukin tulevan pian. Halusin nähdä hänet ja jutella muutaman sanan.

Saunaan kuitenkin mentiin ja kas. Kun tulin aamutakki päälläni takaisin olohuoneeseen, kynnyksellä nökötti lahjasäkki. Pukki oli käynyt ja minä olin missannut hänet typerän saunan takia.

Aloin tavoistani poiketen kiljua. Itkin pettymystäni kovaan ääneen siinä muiden katsellessa ja tunsin valtavaa suuttumusta. Mikään lohdutus ei auttanut, kunnes viisi vuotta vanhempi siskoni sai tarpeekseen. Hän tuli eteeni seisomaan ja sanoi ettei joulupukkia ole edes olemassa. Että nuo kaikki lahjat tulevat tutuilta aikuisilta.

Se tieto hiljensi minut hetkessä. Ja piti hiljaisena koko illan. Kun avasin lahjojani, poissa oli entinen jännitys. Ilo odotetuista paketeista tuntui olemattomalta tuollaisen jäätävän informaation jälkeen.

Joulumieli pysyi poissa useamman vuoden. Rakastamani juhla ei tuntunut pitkään aikaan miltään ja surin sitä, että olin menettänyt sen ihanan maagisen tunnelman iäksi. Kunnes eräänä vuonna heittäydyin mukaan joulun järjestelyyn ja aloin antaa muille yllätyksiä. Tuo antamisen ilo oli niin suuri, että joulumieli palasi heittämällä takaisin.

Tuolloin vannoin, etten koskaan vedä omia lapsiani mukaan joulutarinaan, jonka päätepysäkillä odottaa pettymys ja vuosikaupalla ankeita jouluja. Mutta mukaan he pääsivät silti. Pukkitaru on niin yleinen, että tuntuu kuin lapsi jäisi jotain vaille, ellei voisi puhua kavereidensa kanssa joulupukin mysteeristä. Tai kirjoittaa joulun alla kirjettä Korvatunturille.

Sen verran olen pitänyt totuudesta kiinni, että olen aina kertonut pukin tuovan vain pari lahjaa. Loput ovat meiltä ja sukulaisilta. Tämä on mahdollistanut joululahjojen avoimen säilytyksen kautta aikain sekä lahjanvaihdon lasten silmien alla. Olen halunnut myös, että he voivat kiittää lahjoista juuri heitä, jotka ne ovat antaneet. Eivät kaikesta joulupukkia, jota ei aina edes näy.

Meille kuopuksen horjuva usko tuo vielä tähän jouluun hieman enemmän salaisuuksia.

Ja se on ihanaa ❤

-Erja-

Jaa tämä:

  • Click to share on Twitter (Opens in new window)
  • Click to share on Facebook (Opens in new window)
  • More
  • Click to share on Pinterest (Opens in new window)
  • Click to share on Tumblr (Opens in new window)

Related

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittamani lastenkirjat:

  • KIRJOJANI MYYVÄT mm.
  • Booky
  • Adlibris
  • Suomalainen kirjakauppa
  • Kansallinen kirjakauppa
  • Akateeminen webshop
  • Prisma

Kirjastojen lainaustilanne ja omat varaukset tästä linkistä.

Kumpaakin kirjaa voi tilata myös suoraan minulta. Hinta on tuolloin 25 euroa. Tilaukset voi lähettää: kaneliomena76@gmail.com

Minä

Lämpimästi tervetuloa sivulleni 💖

Olen Erja Pyhältö-Seppälä, 48 vuotta. Pitkäaikainen kaupan alan yrittäjä, josta firman myynnin jälkeen tuli intohimoinen kirjoittaja.

Ensimmäinen lastenkirjani ”Homma hanskassa” on viimein saanut  kannet ympärilleen! Projektia on voinut seurata myös täällä blogin puolella.

Perheeseeni kuuluvat mieheni lisäksi kaksi lasta (11 ja 16) sekä maltankoirakaksikko Lucky ja Happy.

Kirjoittelen tällä sivustolla itselleni tärkeistä asioista. Tykkään tässä ruuhkavuosien keskellä paitsi pohtia elämän suuria kysymyksiä, myös näperrellä kaikenlaista sekä suunnitella uusia juttuja puutarhaan.

Liikunta, lukeminen ja etenkin kaikenlainen kirjoittaminen ovat tärkeitä henkireikiä.

Eri kulttuurit sekä maat kiinnostavat, joten haaveena olisikin tulevaisuudessa pystyä matkustelemaan  enemmän.

Otan mielelläni vastaan postia, jota voi lähetellä osoitteeseen kaneliomena76@gmail.com

Halauksin, Erja

Vanhemmat kirjoitukset

Hae kirjoitusta

Avainsanat

Anne Muhonen arki blogi dokumentti elämä Erja Pyhältö-Seppälä Homma hanskassa hyvinvointi Joku Muu joulu joulukoristelu koira koiranpentu korona kuntta lapset lastenjuhlat Lastenkirja Lastenkirjauutuus lastensynttärit Lucky maltankoira mielen hyvinvointi migreeni Minä Netflix Novelli Omakustanne Omakustannekirja perhe perheblogi pihaunelmia puutarha reuma Saiturin joulu sisustus syksyn 2023 uutuuskirjat synttärit työelämä yksinäisyys yrittäjyys yrittäjä yrittäminen Äitienpäivä äitiys
© 2025 Sydänmuruja | Powered by Superbs Personal Blog theme