Heihei! Maanantaimoodilla jatketaan. Ripuli ja sitkeä flunssa kiertävät nyt varsinaista piirileikkiä meidän seinien sisäpuolella. Lapset ovat ajaneet molemmissa karuselleissa yhden kierroksen. Me koitettiin miehen kanssa ottaa vain aluelippu, mutta lopulta flunssajuna imaisi meidätkin mukaansa. Viime yö meni jälleen valvoessa neljästä eteenpäin. Oli kaikenlaista hässäkkää laidasta laitaan – vessareissua, vesijanoa ja pimeänpelkoa. Vaihdettiin kuumeesta kastuneita, nihkeitä…
Kategoria: arki
Monday blues
Olen koko ikäni inhonnut maanantaita. Miksi? En osaa sanoa. Ehkä syy on maanantain ennakkomaineessa. Se päättää aina kaiken kivan ja suitsii vapaan ajan kiinni kellotauluun. Maanantai on viikonpäiväperheen musta lammas, jota varten on jopa omia selviytymisvinkkejä. Ja tämä maanantai on tuntunut heti aamusta saakka lajinsa harmaimmalta edustajalta. Esikoinen sairastui lauantaina flunssatautiin, joka piti kuopusta saikulla…
Lapsille vai aikuisille?
Kävin katsomassa muutama viikko sitten Barbie-leffan. Sitä on kiitelty niin paljon, että pohdin pitkään tämän postauksen kanssa. Olenko ainoa, joka silittää myös vastakarvaan? Pidin kyllä elokuvasta, mutta toisin kuin lastenleffoista yleensä, jäi tästä vähän surullinen jälkimaku. Siellä leffassa istuessani tuli väkisinkin pohdittua elokuvan ikärajaa (7) sekä sitä, oliko pätkä oikeasti suunnattu lapsille vai aikuisille? Niin…
Elämän pelit
Saikkupokeri Mistä tietää varmuudella, että koulu on alkanut? Vastaus: saikkuputki pamahtaa päälle saman tien. Meidän nuorempi koira löi viime viikonloppuna alkupanokset pöytään anaalirauhastulehduksella. Odotin meidän perheen ihmisjaoston selviytyvän ilman tukkoisia neniä edes syyskuun puoleenväliin, mutta kappas. Kuopuksen luokalla alkoi heti ekasta päivästä niittää porukkaa lakoon jokin flunssasairaus ja niinpä tiistaina tytär korotti koiran asettamia pöytäpanoksia…
Jännän äärellä
Niin ne lapset taas lähtivät opintielle. Toinen neloselle, toinen ysille. Viimeiset kolme viikkoa olen koittanut viettää lomalomaa. Tarkoittaa sitä, että läppäri on maannut toimiston laatikossa keräämässä pölyä ja päässä jatkuvasti pyörivä tarinoiden ideariihi on levännyt mielikuvahiekkarannalla. Sen myötä myös vaatehuoneen siivousprojekti siirtyi syksyn alkuun, samoin vaatekaappien karsintakierros. Viikkosiivouksetkin jäivät päällisin puolin pyyhkäisyiksi. Siksi siis mun…
Ne uudet tuulet
Muistanette, että jättäydyttiin mieheni kanssa pitkältä yrittäjänuralta tyhjän päälle viime vuoden helmikuussa? No. Hän osti tässä sitten seuraavan huoltoaseman. (Jep. Homma on selvästi hänellä verissä). Sen verran eroa meidän edellisiin asemiin on, että tämä on ainakin aluksi pelkkä kylmäasema eli siellä voi vain tankata. Kahvilapalveluita ja muuta sisäkauppaa katsellaan sitten ajan kanssa myöhemmin. Mieheni haki…
Meidän viikko
Tämän viikon maanantaiaamu aukeni ihanaan puheensorinaan, kun kuopuksella oli kaksi kaveria yökylässä. Edellisiltana lapset olivat juosseet uimassa ja suppailemassa sekä katselleet vielä leffan illan päätteeksi, joten nukkumaanmeno venähti lähemmäs yhtätoista. Silti he nousivat aamulla seitsemältä ja istuivat jo pelaamassa Labyrinttia eteisen lattialla yöpuvuissaan, kun itse vasta hiivin kohti keittiötä ja pyyhin unihiekkaa pois silmistäni. Muistan…
Shoppailua netissä
Leluakatemia Tilasin lapsille joulun alla kännyköihin kivat suurennuslasit Leluakatemiasta. Niiden kautta on ollut nyt kesän tullen hauska tiirailla pensaan lehdillä kirmaavia pikkuotuksia, kuvata kukkasen terälehdessä kimaltavaa aamuista kastepisaraa jne. Noiden luuppien saatavuudesta en enää tiedä, mutta Leluakatemian sivuilla kannattaa poiketa ihan muutenkin. Siellä on vaikka mitä hauskaa pienille ja suuremmillekin maailmantutkijoille. Hankin sieltä myös mikroskoopin…
Yhden unelman toteutus
Mulla on ollut jo pitkään haaveena lukea iltasatu jollekin sivustolle. Tänään sen sitten tein, sillä kun asia pitkistyy, se myös mutkistuu. Toteutin homman tosi kotikutoisella meiningillä, mutta siten jutun ajattelinkin. Kuin lukisin satua omille lapsilleni olohuoneen sohvannurkassa. Istuin siis tänä aamuna keittiössä kahvikupin äärellä, luin ja koirat makasivat kuuntelemassa pöydän alla. Tulos löytyy täältä. Kirja…
Viikko paketissa
Maanantai: Molemmat lapset flunssassa ja poissa koulusta. Aamupäivä menee aivastelujen sarjatulessa, kaakaokupillisia keitellessä sekä pelatessa potilaiden kanssa Super Mario-rallia. Toisella koirista on anaalirauhasen yllättävän puhkeamisen jäljiltä antibioottikuuri sekä ihastuttava kauluri. (Muistatteko edellisen kerran? Jep, oli ehkä vielä haastavampi tämä erä tuon muovihärpäkkeen kanssa). Kirjoitan joka välissä markkinointiviestejä yrityksille tulevasta kirjastani ja viilaan uutta lastenkirjakässäriäni. Kyllä…