Seuraavat kuusi viikkoa menevät miettien, kuinka pitää rauhallisena kuvien polvileikkauspotilas, jonka syntymä oli vastaus kysymykseen, onko ikiliikkuja jo keksitty.
Vaikka lääkäristä viime viikolla saatu diagnoosi (polven eturistiside poikki) toipumisaikoineen vetikin vakavaksi, saatoin silti naurahtaa lukiessani leikkauksen jälkeiset hoito-ohjeet.
Rauhallisia liikkeitä.
Ei lainkaan hyppimistä.
Ei riehumisleikkejä koirakavereiden kanssa.
Haa. Nämä ohjeethan on kuin luotu meidän Happylle, mietin. Koiralle, joka on jonkinlainen kengurun, tanssihiiren ja kissan risteytys. Koiralle, joka kirii eteenpäin puolet ajasta kaikki neljä jalkaa ilmassa.
Eikä ohjeistus pysäytä pelkästään koiraa, vaan myös ihmiset. Huomasimme, että meillä on pakko olla täysi vieraskielto siihen saakka, kunnes jonkinlaista luutumista jalassa alkaa tapahtua. Happy nimittäin riehaantuu aina ylimaallisen paljon, kun väkeä alkaa tulla ovesta sisään ja silloin hyppiminen ja tempoilu menee ihan hillitsemättömäksi.
Ehkä siis laitamme tontin rajalle pariksi kuukaudeksi Huspois-tauluja ja piikkilankaa alleviivataksemme asiaa. 😅 Ovessa onkin jo lappu ”Älä koputa” ja ovikellokin on pois päältä. (Roope Ankka-meiningillä mennään).
No joo. Palataan asiaan.
Ajatuksen tasolla koko homma oli hanskassa ydintä myöten ennen kuin koira tuli leikkurista kotiin. Aitaus oli viritetty, petejä ripoteltu joka nurkalle, samoin vesikuppeja ja namipaloja. Löytyi roppakaupalla lämpimiä vilttejä, pehmeitä tyynyjä sekä palvelualtista henkilökuntaa.
Olin elänyt jonkinlaisessa lapsellisessa kuvitelmassa siitä, kuinka koira sopeutuisi kauluriin ja aitaukseen nanosekunnissa. (Siis miten? Olenhan elänyt kaulurihässäkän kanssa jo aiemminkin!) Tuossa absurdissa unessa koira otti vastaan rapsutukset ja silitykset, söi reippaasti ja nukkui itseään terveeksi lopun aikaa. Koirakaveri tietenkin rinnalla touhuten.
Totuus alkoi valjeta jo kolmantena päivänä, kun koiran suurin leikkauskipu alkoi hellittää.
Juominen ei maistu kuin parin pisaran verran silloin tällöin.
Ruoka ei putoa satunnaista keksiä tai namipalaa lukuunottamatta.
Kun ihminen häviää näkyvistä toiseen huoneeseen, alkaa aitauksessa vinkuminen, joka kovenee koko ajan, jos potilasta ei huomioida.
Koira kipittää valtavalla vauhdilla kolmella jalalla ja on jatkuvasti ihan rajalla nousta aitaustaan vasten tervehtimään meitä, jotka heti hyssytämme hänet pysymään maassa.
Ohjeistetut, lyhyet ja rauhalliset lenkit pihalla alkavat kerta kerralta muuttua aina vain vauhdikkaammiksi kaikesta rauhoittelusta huolimatta.
Koiralla on kipulaastari johon ei saa koskea sekä tikkisuora, joka täytyy ehdottomasti pitää puhtaana. Kauluri estää haavan nuolemisen, mutta samalla myös koiran normaalit pesupuuhat. Niinpä me hoidamme ne vesihanan alla hänen puolestaan.
Eikä kauluri ole muutenkaan koiralle este. Se on hänen näkökulmastaan vain tiukka haaste. Ikävä hidaste, jota yritetään joka mutkassa repiä irti kovalla paukkeella.
Ja se rinnalla touhuava kaveri…
Hänen näkökulmastaan elämästä on äkkiä tullut sikatylsää. Koiraveli joka ennen hääräsi koko ajan, makaa muovilerppu kaulassaan aidan takana. Ei ole enää yhteisiä painihetkiä ja ulkoilutkin ovat eri aikaan.
Lopputulemana hän saa nyt myös ylimääräistä puuhaa ja huomiota. Leikkiä, puuhapelejä ja helteiden loputtua pidempiä kävelylenkkejä.
Toivon sydämestäni, että kun Happyn jalka saadaan viimein kuntoon, kaikki palaa ennalleen. Etteivät he vieraannu tänä aikana toisistaan, vaan muistavat edelleen kuinka hauskaa heillä on ennen ollut ja iloinen paini saa jatkua.
Mutta joo.
Tällaista on siis luvassa seuraavat kuusi viikkoa näin alkuun. Sitten käydään kuvissa ja otetaan iisisti vielä muutama viikko lisää. Lääkäristä saadussa lapussa luki, että neljän kuukauden kohdalla koira voi alkaa liikkua jo vapaasti pihamaalla.
Kuten kuvasta näkyy, meillä on tällä hetkellä aitaa siellä ja toista täällä.
Eteinen on portteja täynnä kuin festarialue. Eilen, kun vanhempi koira tuli norkoilemaan aidalle, avasin hänelle oven ja kerron, että hän pääsee jo ikänsä puolesta bilealueelle. Nuoremman edessä portti sen sijaan sulkeutui siihen saakka, kunnes kinttu antaa luvan taas bailata.
Mutta palataan tähän asiaan sitten neljän kuukauden päästä.
Eli suunnilleen marraskuussa.
Tsemppiä helteisiin ihanat!
Halein, Erja