Kipeä koira ja kauluri helvetistä

Nuorempana meidän Itsenäisyyspäivät kuluivat lähes poikkeuksetta työpaikalla. Olihan huoltoasema auki silloinkin. Linnanjuhlat olivat ainoa ”rutiini” kyseisessä päivässä ja se kuuluu tietysti meidän joulukuun kuudennen vakiokalustoon edelleen.

Lasten synnyttyä ja kun ikää tuli itsellekin lisää, alkoi Itsenäisyyspäivä näyttäytyä eri valossa. Siitä tuli merkityksellisempi.

Finlandia-hymnin sanat painuvat tänä päivänä syvemmälle sydämeen, kuin koskaan ja liikutukseen saakka ajattelen niitä ihmisiä, jotka uhrasivat kaiken mitä uhrattavissa oli, vapaan maan eteen. Olen miettinyt useammankin kerran, että jos tuo sota käytäisiin tänä päivänä, tulos olisi mitä todennäköisimmin aivan erilainen.

Mutta asiaan. Tänä Itsenäisyyspäivänä ei makailtu sohvannurkassa katselemassa ohimarsseja (jos niitä olikaan) ja kuorolaulua. Ei nautiskeltu aamiaista pidemmän kaavan kautta kynttilänvalossa.

Aamu oli poikkeuksellisen kiireinen sunnuntaiksi ja sen aiheutti meidän isomman koiran olotila.

Ostettiin ensihätään lasten alkkarit peräpään suojaksi.

Hemmetin kapine

Perjantaiaamuna huomasin Luckyn seisoskelevan poikkeuksellisen paljon paikallaan ja ärähtelevän pikkukoiralle, joka tavalliseen tapaan koitti hyppimällä saada toisen leikkimään. Lähemmin tarkasteltuna Lucky vapisi koko ajan ja vaikutti muutenkin todella väsyneeltä ja apaattiselta. Söi sentään vähän ja kävi tekemässä normaalisti tarpeensa ulkona.

Käväistiin sitten eläinlääkärillä ja Luckyn toinen anaalirauhanen oli aivan täynnä. Se aiheutti koiralle niin paljon kipua, että vapina johtui todennäköisesti siitä. No, rauhanen tyhjäksi puudutuksessa ja kotiin särkylääkkeen, desinfiointiaineen ja rasvan kanssa.

Lauantai meni ihan fine. Koira leikki iloisesti, teki tarpeensa ja söi entiseen tapaan.

Sunnuntaiaamuna ei koiran takapuoleen uskaltanut hoitotoimissa koskea enää edes metrin tikulla. Meidän yleensä niin sävyisä ja kiltti koira makasi maassa kipuvapinassa, muristen uhkaavasti jokaiselle, joka tuli lähelle. Yritettiin lähestyä miten vaan, näpeille tuli puremalla ja kunnolla. Siispä päivystykseen.

Kun televisiossa laulettiin Finlandiaa, meidän pieni koira nukutettiin ja uudelleen täyttynyt, tulehtunut rauhanen tyhjennettiin uudemman kerran. Kotiin matkattiin antibiootit ja putsaussuihkeet mukana.

Samassa kassissa matkasi kauluri, joka myöhemmin seuraavana päivänä antoi sanalle helvetti aivan uuden merkityksen.

Kaveria ei jätetä.

Se, joka on joskus koittanut saada muovista härpäkettä kipuaan pelkäävän, helposti stressaantuvan koiran kaulan ympärille, ymmärtää ehkä mistä puhun. Rauhoittelu, namit ja iloinen rohkaisuääni ovat pelkkää tuuleen huutoa panikoivan eläimen kanssa. Koira on kuin vauhko hevonen, jonka edessä matelee käärme (kauluri kädessään) ja kyräilee epäilevästi omistajaa, vaikka tämä olisi menossa vain vessaan. Eihän sitä tiedä mistä päin se ihminen paukkaa seuraavaksi kietomaan sitä kaameaa kuraläppää kaulan ympärille.

Kun namipussin pohja pilkottaa ja kauluri vihdoin on paikoillaan, koira ei liiku sen kanssa senttiäkään. Ei syö, ei juo. Kun mennään nukkumaan, kuuluu pimeyden keskeltä maailmanlopun rapina. Koira on painellut kaulurinsa kanssa sängyn alle, seisoo siellä seinän vieressä ja läähättää äänekästä stressiläähätystä.

Tänä aamuna otettiin kauluri hetkeksi pois ja poju sai juosta elämänsä innolla takapihalla. Ulkoilun jälkeen olikin seuraava homma saada kapine takaisin, sillä kaveri jyysti hampaillaan jatkuvasti kipualueella. Laitoin itselleni varuiksi patakintaan toiseen käteen, jos satun osumaan puremalinjalle.

Rauhoiteltiin, otettiin namit esiin ja koitettiin, koitettiin ja koitettiin. Ei onnistunut. Kaulapannan Lucky antoi laittaa, mutta kun siihen kiinnitetty muovitötterö piti vielä kiristää suppiloksi, paniikkinappi meni koiralla pohjaan. Meidän uskollisin ystävä oli vihainen, ärsytetty leijona, joka oli tassut tanassa valmiina taistelemaan henkensä edestä. Joo, hauska ajatus, kun kyseessä on käsimatkatavaralaukun kokoinen nappula. Hampaat ovat kuitenkin yhtä terävät, kuin isommillakin lajitovereilla, joten osuma sattuu. Ja kovaa.

Otettiin tovin erätauko ja alettiin ajatella operaatiota koiran kannalta. Panta meni hyvin, miksi ei muovijuttu? Kuulostaakohan sen laittamisen rapina koiran korviin pahalta?

Apuun vanha kunnon jesariksikin kutsuttu ilmastointiteippi. Vedettiin sillä kaulurin sulkukohta kiinni. Ongelmitta.

Koira oli rauhallinen, sai palkkansa ja parin tunnin kuluttua oli silminnähden rentoutunut. Nyt se kävelee ympäriinsä, kopsutellen pääkippoaan välillä seinännurkkiin ja tuoleihin ja osaa jo nukkuakin sen kanssa. Ulkoilukin sujuu jo kuin vettä vaan.

Että pienestä se voi joskus olla kiinni. Toisinaan ongelman ratkaisemiseksi tarvitsee vain vaihtaa näkökulmaa.

Ihanaa viikkoa toivotellen, Emppu

FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76