Kipukohtia etsimässä

Ilmoittauduin puoli vuotta kestävään hermostovalmennukseen ja aloitin kolme päivää sitten. Jo tänä lyhyenä aikana olen ehtinyt käydä läpi paljon materiaalia, alkanut omaksua uusia tapoja ja itkenyt monia kyyneliä kuullessani jonkun puhuvan asioista, jotka kuvaavat lähes täydellisesti omaa oloani ja kuntoani.

Eilisellä luennolla opin termin functional freeze, joka tarkoittaa suunnilleen tilaa, jossa hermosto on kunnolla ylikuormittunut, mutta ihminen pystyy silti jotenkin toimimaan. Kuitenkin ikäänkuin puolivaloilla, sillä keho ei tunne koskaan saaneensa tarpeeksi lepoa. Mieli ei ole läsnä hetkessä. Tunteet ovat turtuneet ja olo on lamaantunut. Asioiden aloittaminen on vaikeaa, ihmissuhteisiin ei jaksa panostaa eikä itsestään jaksa pitää kovinkaan hyvää huolta.

Kuulostaa tutulta.

Liiankin.

Samaan syssyyn sain uuden näkökulman miellyttämiseen (aka kiltin tytön sydroomaan), joka on yksi hermoston selviytymistavoista.

Nuorempana olin taipuvainen ”sopimaan joukkoon”. Muutin helposti käytöstäni ja mielipiteitäni seuran mukaan. Poljin usein maanrakoon omat ajatukseni ja vaikenin, koska pelkäsin mielipiteideni olevan jollakin tavoin vääriä tai tyhmiä. Miellytin siis muita ja tunsin lähes aina hiljaista kiukkua itseäni kohtaan.

Tämä sama käytösmalli seurasi minua nuoreen aikuisuuteen. Vaikka tulin muutamien ihmisten osalta räikeästi väärinkohdelluksi ja maahan poljetuksi, olin hiljaa ja annoin muiden jäädä uskomaan tilanteesta mitä halusivat. En uskaltanut juuri koskaan nousta puolustamaan itseäni, vaan opin mieluummin välttelemään ristiriitoja ja olen tehnyt sitä aina tähän päivään saakka.

Eilisellä luennolla miellyttämisaiheen kohdalla kyyneleet nousivat siis pintaan hyvästä syystä. Ne kertoivat sanojen osuneen syvälle. Kiltti tyttö-kohtaan, jota olen inhonnut itsessäni läpi elämäni.

En ollut koskaan ennen osannut ajatella niin, että miellyttämiseen taipuvainen ihminen kääntää samalla selkänsä itselleen. Unohtaa sen, joka hän itse on. Hylkää oman, aidon itsensä.

Näin silmissäni tuon nuoren aikuisen, joka monesti oli suunnitellut ajalleen muuta käyttöä, mutta joka lopulta taipui aina auttamaan toisia. Kyläilemään kun ei olisi jaksanut. Ottamaan vieraita, vaikka oli aikeissa viettää koti-illan. Tai suostui tekemään ylimääräisiä työtunteja, että muut pääsevät juhlimaan.

Sanomalla aina muille kyllä, miellyttäjä sanoo samalla itselleen ja omille toiveilleen aina ei. Se tie ei ole kestävä, mutta yllättävän moni meistä silti taipuu miellyttämään toisia kanssaeläjiä kehdosta omaan hautaansa saakka.

Ja miksi?

Jokaisella on siihen omat syynsä ja niiden esille kaivamiseen kannattaa käyttää aikaa. Kun menneisyyden haamut saadaan käsiteltyä, alkaa omien rajojen opiskelu. Ja sen odotan viimein oppivani tässä valmennuksessa!

Huh. Taitaa olla tulossa aikamoinen matka itseen, mutta lähden sille ilomielin. Jo ekassa webinaarissa tunsin olevani oikean asian äärellä.

Tulen taas jossain vaiheessa kertomaan, miten mun matkani tällä polulla jatkuu. Toivo on ainakin korkealla!

Halein, Erja