Asuttiin ennen nykyistä osoitetta erillistalossa. Siis yhdessä monista omakotitaloista, jotka oli sijoiteltu pienelle alueelle ja systeemi toimi taloyhtiömalliin. Taloyhtiö oli päättänyt jostain korjauksista ja meillekin tuli jo hyvissä ajoin lappu, jossa ilmoitettiin korjaajan saapumisajankohta. Unohdin sen. Joo, meillä ei ollut käärmettä, minipossua, koiraa tai mitään muutakaan kiinni laitettavaa lemmikkiä, joka olisi pitänyt huolehtia jonkin aidan… Continue reading
Tekijä: erja
Spektaakkeli
Meillä on kahdeksan- ja kolmetoistavuotiaat lapset, joten aika monet lastenkemut on tullut nähtyä sekä itsekin järjestettyä. Somessa on jo pitkään puhuttu lasten synttäreiden laajenemisefektistä. Pitää olla aina isompaa ja enemmän. Erikoisempaa. Speltaakkelimaisempaa. Mekin täällä maailman korpikylässä ollaan luisumassa suurten metropolien malliin, joissa äidit ja isät koittavat lyödä toisia vanhempia laudalta järjestämällä aina vain parempia synttäreitä… Continue reading
Kiusaaja työpaikalla
Kun puhutaan työpaikkakiusaamisesta, vaaditaan usein pomon päätä vadille. Useinkaan kärjistyneen tilanteen juurisyy ei kuitenkaan tarkemmin tarkasteltuna ole johtajassa. Halua puuttua ja auttaa olisi kyllä, mutta tämän päivän työsuhteet ovat niin suojeltuja, että puuttuminen on todella vaikeaa. Otetaan esimerkki. A tyrannisoi muuta porukkaa. Hän tulee töihin tervehtimättä ketään, jättää suuren osan hommista muiden niskoille, valittaa aina… Continue reading
Lunttilappuja ja Halloweenia
Kun lähettää lapsen aamulla kouluun, tulee harvemmin huudettua viimeiseksi perään, muistiko hän ottaa kokeeseen lunttilappunsa mukaan. Tänään sellainenkin hetki tuli koettua. Esikoisen bilsanopettajan ajatus oli pieni, mutta hieno. Hän leikkasi valmiiksi pikkuiset paperinpalat, johon sai tehdä oman lunttinsa. Jos uusii lappua isommaksi kotona, siitä leikataan ennen koetta reunoja sen verran, että kokovaatimus täyttyy. Lappu täytettiin… Continue reading
Tyhjäkäyntiä
Viimeaikojen turhautuminen selittämättömään oirekirjoon on purkautunut jo useamman kerran raivonsekaisina kyyneleinä. Paniikkihäiriöolona. Masentuneisuutena ja kovana sisäisenä ahdistuksena. Pään on helpompi kestää asioita, joilla on jokin nimi. Antaisin aika paljon, jos saisin tarkan tiedon siitä, mikä mulla on. Tai jonkun avun, että voisin palata takaisin normaaliin arkeeni. Mutta ei. Elokuun toiselta viikolta lähtien olen kärsinyt oudosta… Continue reading
Mitä täällä tapahtuu?
Olin enemmän kuin hämmästynyt, kun luin uutisen fuksitapahtumasta, jossa opiskelijat olivat pukeutuneet Afrikan tähti-pelin rosvoiksi. Eräs vaihto-oppilas oli tästä suivaantunut oikein kunnolla, koska hänen mielestään koko peli on täynnä rasismia. Hän toivoo pelin poistamista kaupoista. Hei ihan totta! Minä kasvoin Afrikan tähteä pelaten. Se oli myös oman perheeni suosikkilautapeli koko viime vuoden kesän. En minä,… Continue reading
Maltankoira haaveissa?
Seuraavassa muutamia kysymyksiä, joita olen meidän maltakaksikosta saanut useamman kerran. (Ja kysyä saa tietenkin edelleen). Laitan niistä nyt ihan oman postauksen, että mahdollisimman moni samoja asioita miettivä saa vastauksen. Kuinka paljon maltankoira tarvitsee lenkkeilyä? Tämä on riippuvaista koirasta yksilönä. Olen lukenut maltoista, jotka käyvät vain postilaatikolla kääntymässä, kuin myös heidän rotukavereistaan, jotka samoavat lähes kympin… Continue reading
Kynnysmatto
Nainen silmäilee perjantaina kalenteristaan tulevan viikon ohjelmaa ja aikatauluja. Näyttää mukavan väljältä. Niin väljältä, että kerrankin ehtii käymään lenkillä kolme kertaa viikolla ja vielä jää aikaa tehdä ne rästiin kertyneet paperityötkin. Ja lauantai-ilta on ihan tyhjänä. Vihdoinkin saa levätä ja olla tekemättä yhtään mitään. Viikkoa myöhemmin nainen on lopen uupunut, äärettömän stressaantunut ja vihainen itselleen.… Continue reading
Oman elämänsä pahoinvointivalmentaja
Siihen nähden, että en polta en käytä kamaa vatsaongelmat estävät liiallisen rasvaisen ruoan ja juon viinaksiakin korkeintaan kerran vuodessa (silloinkin pari senttiä lasin pohjalta) voin uskomattoman huonosti. Olen sairastellut elokuun alusta saakka. Tai en varsinaisesti sairastellut, mutta toimintakyky on lähellä nollaa, eikä varmaa syytä tilanteeseen ole vieläkään löytynyt. Seuraavaksi olen menossa röntgenkuviin, joissa katsotaan selkä.… Continue reading
Elämäni laulut 3/5 ”Sylillinen kultaa”
Voisin lyödä vetoa, että suurin osa jo arvaakin, mihin elämänvaiheeseen tämä laulu liittyy. Aivan oikein. Lasten syntymään. Olen kertonut täällä jo aiemmin, että me jouduttiin turvautumaan lapsettomuushoitoihin saadaksemme jälkikasvua. Lääkäri lohdutti tuolloin, että onneksi voitiin edes koittaa jotain. Jos olisimme olleet samassa tilanteessa kymmenen vuotta aiemmin, ei meidän kohdalla kuulemma olisi voitu tehdä mitään. Vaikka… Continue reading










