Pikkuhiljaa alkaa hermo-niminen paikka kiristää. Piti katsoa lasten kanssa Zalandon sivuilta lenkkarit molemmille. Yllätys yllätys, nettiyhteys ei pelaa. Oon nyt viimeisen puoli tuntia juossut teknisen tilan ja kahden läppärin väliä. Painellut nappeja sieltä täältä ja yhdistänyt kaikkea mahdollista uudelleen. Palaan taas uuden kierroksen jälkeen työpöydän ääreen istumaan, katson ilmeetöntä ruutuvihollistani silmiin, näpytän hiirellä morsetustahtia…
Alkaessani miettiä tätä kirjoitusta, muistelin samalla erinäisiä elämäni juhannuksia. Parhaiten poikkeuksellisuutensa vuoksi muistan jussin, jonka istuin aattoillasta aamuseitsemään Taysin päivystyksessä, odottamassa siskoani. Hänellä oli syöpähoitojen sivussa noussut korkeahko kuume ja sitä selviteltiin erilaisin kokein. Sisko oli ottanut ajankuluksi mukaansa lehtiä ja pari kirjaa, joista minä kahmin oman osuuteni, kun hän lähti osastolle, jonne minulla ei…
Kun kuluvan vuoden (ja kokonaisen uuden vuosikymmenen) ensimmäisenä aamuna istuttiin aamupalalla, mulle iski etiäinen. Sanoin perheelle, että mulla on vahva tunne siitä, että tästä vuodesta tulee todellinen muutosten vuosi. En parhaimmallakaan mielikuvituksella olisi osannut silloin aavistaa, kuinka suurista muutoksista jo muutamien viikkojen kuluttua tuosta hetkestä puhuttiinkaan. Kerran aiemmin – sillä kertaa Uudenvuodenaattona – istuin mieheni…
Siitä on nyt suunnilleen kahdeksan kuukautta, kun haettiin meidän pieni tassutoveri kasvattajilta kotiin. Pikkuisen ensimmäinen matka taittui mun sylissä. Hän nukkui alun ihmettelyn jälkeen sikeästi koko loppumatkan – lämpimän, emoltaan tuoksuvan peiton sisällä. Muistan edelleen tuon hennon, kilon painoisen, kahdelle kämmenelle mahtuneen pennun. Tuntui, ettei mitään niin pientä ja haurasta voi olla olemassakaan. Hän tuntui…
Synttäreitä ja puutarhaprojektia Jos jossain ollaan oltu viime kuukausien aikana enemmän kuin koskaan aiemmin, niin pihalla. Koronakaranteenin aikana meidänkin perhe on kolunnut läpi melkein kaikki lähiseudun luontopolut, näkötornit ja arboretumit, jotka vain suinkin tietää. Ja mukavaahan se on ollut. Itse rakastan ulkoilmaa, luontoa ja siellä kulkemista ja toivon sen saman rakkauden siirtyvän myös meidän jälkikasvuun. …
Ollaan ihan rehellisiä. Opettajan työ vaikuttaa useimpien ihmisten mielestä päällisin puolin varsin helpolta. Mietitään, että sen kun vaan opetussuunnitelman antamissa raameissa käydään läpi asiat tietyssä järjestyksessä, tarkastetaan oppien perille meno erinäisillä kokeilla, pidetään parit vanhempainillat vuodessa ja valvotaan muutama välkkä viikossa. Sen lisäksi työaika on säännöllinen, jokainen viikonloppu vapaa, eikä vielä olla edes päästy puhumaan…
Arvatkaa kuinka mahtavalta tuntui eilen illalla, kun pitkään suunniteltu puutarhaunelma alkoi saada raameja ympärilleen kuntan muodossa. Tätä takapihan alaosaa on suunniteltu jo niin pitkään, että toisinaan aloin miettiä sen jäävän ikuisiksi ajoiksi haaveiluasteelle. Viime viikonloppuna kaivuri hääri parina päivänä uutterasti meidän pihassa. Täytyy tässä vaiheessa jo antaa suuri kiitos alansa ammattilaiselle. Sama firma (Lempäälän Maa-…
Oletko koskaan jäänyt jumiin johonkin maisemaan? Hetkeen? Ääneen tai tuoksuun? Väreihin? Niin jumiin, ettet halua lähteä tilanteesta pois, vaan toivot kauniin hetken jatkuvan ikuisesti. Itselläni tällaisia hetkiä on tullut paljon vastaan. Koen voimakkaasti juuri edellämainittuja asioita. Moni saa aivoihin mielihyvää suosituista ASMR-videoista. Itse koen samanlaisia mielihyvän hetkiä lähes päivittäin, pelkästään kulkemalla luonnossa ja havainnoimalla ympäristöä….
Tänään, tätä kirjoittaessani, on suuri osa suomalaisista lapsista palannut koronaeristyksestä koulumaailmaan. Meidän lapset jäivät kotiin. Jos olisin itse terve, olisivat meidänkin tenavat kirmanneet aamulla poikkeuksellisiin koulupäiviinsä ja olisin luottanut siihen, että heidät pystytään pitämään siellä kaikin järjestelyin mahdollisimman hyvässä turvassa. Toisinaan mielen päällä painaa tosi paljon ja tunnen syyllisyyttäkin niissä tilanteissa, kun lapset (ja mieskin)…
Meidän toukokuu on kalenterissa näyttänyt jo useamman vuoden ajan aikamoiselta sekametelisopalta. Keväiset viikonloput ovat täyttyneet ajatustakin nopeammin kaikenlaisesta menemisestä, tekemisestä, muistamisesta ja valmisteluista. Toukokuu on mun mielestä vähän kuin maratonin viimeinen kilometri (jota en ole koskaan edes juossut). Kohta ollaan perillä, kesäloma näkyy jo nurkan takaa. Vielä vähän kun jaksaa puristaa, niin pääsee hyvin ansaituille…