elämä

Kenen juttuja itse seuraan

Vaikka oon kaiken lukemisen suurkuluttaja, en silti ole aiemmin seuraillut mitenkään paljon blogeja. Nykyään niitä tulee selailtua jo pelkästään sen takia, että kiinnostaa nähdä kuinka usein toiset kirjoittavat, miten pitkiä tekstejä ja millaisista aiheista.

Itseäni ei niinkään kiinnosta hakea blogeista mitään uutta tietoa tai ideoita, vaan olen kiinnostunut enemmän mielipiteistä ja ajatuksista. Siitä, kuinka joku toinen ajattelee samaa asiaa ehkä aivan toiselta suunnalta kuin minä. Se avartaa.
Ja tietysti särmä, omintakeinen kirjoitustyyli on pelkkää plussaa. Sujuvaa tekstiä on mahtavaa lukea. Taitava kirjoittaja osaa esittää asiansa niin mielenkiintoisesti, että tekstin lukee loppuun, vaikkei aihe aina heti sytyttäisikään.

Eka blogi, mitä aloin jo useampi vuosi sitten säännöllisesti seurata oli ”Kaunis pieni elämä”. Siinä on niin paljon omannäköistäni juttua, että jatkan lukemista edelleen. Blogin puoli on hänellä paljonkin hiljentynyt, mutta Instassa on useammin jotain uutta.
Tässä blogissa mua kiehtovat kauniit kuvat, sisustusaiheet, askartelu- ja matkajutut sekä kekseliäät ideat. Tekstit on kirjoitettu kauniisti ja elämänmyönteisesti. Koko blogista kuvia myöten huokuu hyvä olo. Rakkaus omaan elämään, tekemiseen ja perheeseen.

Seuraava, jota olen lukenut jo monta vuotta ja luen vieläkin on ”Vilma P”. Hänen bloginsa on tosi monipuolinen. Oon lukenut sieltä paljon hyvinvointijuttuja, joskus on ollut asiaa parisuhteesta, joogasta, ruokavaliosta, matkailusta, ilmastonmuutoksesta jne. Tätäkin bloggaajaa seuraan myös Instassa.
Vilma kirjoittaa kivan pitkiä tekstejä eikä kaihda vaikeitakaan aiheita (esim. oma uupumus). Hän on perehtynyt aina aiheisiinsa hyvin.
Tykkään myös paljon tämän blogin kuvista. Ne ovat jotenkin raikkaita (jos kuvasta voi sanoa niin??) ja tunnelmaisia. Pakko antaa tässä vielä erityismaininta joogakuville, jotka on usein otettu mahtavilla maisemapaikoilla.

Project mama:n löysin Facepostausten kautta. Tässä blogissa ihan parasta on kirjoitustyyli. Aiheet taustoitetaan hyvin ja tietoa on paljon, samoin niitä mun kaipaamia mielipiteitä.
Ja se tyyli – asiallinen, mutta silti naseva. Paikoin aivan mahtavan sarkastinen. Itseironiaa unohtamatta. Mä niin tykkään tämän naisen jutuista. Lukisin hänen kirjoittamanaan vaikka puhelinluettelon kannesta kanteen.

Parisen vuotta sitten törmäsin (myös Facessa) Iina Hyttisen postaukseen, joka johdatti tutustumaan blogiin ”But I´m a human not a sandwich”. Hän kirjoittaa kivan kevyellä otteella omasta arjestaan miehensä ja heidän kolmen lapsensa kanssa. Tässä blogissa on myös mukavan pitkät tekstit ja paljon kuvia.
Tän blogin yksi vahvuus on mun mielestä positiivisuus. Tekstien kautta oon saanut kuvan, että kirjoittaja on helposti lähestyttävä, sydämellinen ihminen. Ja kaikkein tärkeintä hänelle on perhe, josta hän puhuu aina todella kauniisti ja rakastavasti. Tämä blogi antaa kaivatun kuvan perhe-elämän ihanuudesta, kun niin monin paikoin aina puhutaan vain lasten kanssa jaksamisesta.

Seuraavia henkilöitä seuraan myös Facessa ja toisia myös Instassa, mutta blogeja en lue, jos heillä niitä onkaan.

Jari Sinkkonen ja Maaret Kallio ovat molemmat alansa huippuja. Mitä tahansa Jari Sinkkonen lastenkasvatuksesta puhuukaan, siinä on aina tajuttoman paljon järkeä. Hän puhuu kansantajuisesti ja lapsen näkökulmasta käsin.
Maaret Kallio kirjoittaa pitkiäkin postauksia ja ne on aina tehty tunteella. Hänellä on sydämellinen tapa kirjoittaa ja pelkästä tekstistä huokuu suuri rauhallisuus. Hänen kirjoituksiaan lukiessa tulee aina tunne siitä, että kaikki järjestyy.

Jutta Larm on nainen, joka on selvinnyt paljosta ja saanut paljon aikaan. Ihailen tällaisia ihmisiä, jotka tekevät eivätkä aio ja jaksavat pitää yllä positiivista perusvirettä. Olen lukenut myös pari hänen kirjaansa ja tykännyt siitä, ettei hän kumartele niissäkään ketään. Hän on ansaitusti ylpeä kaikesta aikaansaamastaan ja tyytyväinen elämäänsä. Eikä pelkää näyttää sitä.

Hyvä blogi tai kiinnostavat somepostaukset koukuttavat aika helposti. Juttu jutulta niitä kirjoittava ihminen alkaa tuntua aina vaan enemmän tutummalta. Hän on kuin se usein näkemäsi äiti tarhan pihalta, hän on melkein naapuri aidan takaa. Sitten, kun bloggaaja lopettaa, tuntuu välillä ihan hassun haikealta. Ihan kuin menettäisi jotain.
Mutta sitä kirjoittaminen parhaimmillaan on. Tunteiden ja ajatusten herättämistä. Ja sitä hyvä bloggaaja tekee. Juttelee juuri sulle ja haastaa ajattelemaan asioita myös eri tavalla.

You may also like...

Vastaa