Ollaan ihan rehellisiä. Opettajan työ vaikuttaa useimpien ihmisten mielestä päällisin puolin varsin helpolta. Mietitään, että sen kun vaan opetussuunnitelman antamissa raameissa käydään läpi asiat tietyssä järjestyksessä, tarkastetaan oppien perille meno erinäisillä kokeilla, pidetään parit vanhempainillat vuodessa ja valvotaan muutama välkkä viikossa. Sen lisäksi työaika on säännöllinen, jokainen viikonloppu vapaa, eikä vielä olla edes päästy puhumaan…
Tänään, tätä kirjoittaessani, on suuri osa suomalaisista lapsista palannut koronaeristyksestä koulumaailmaan. Meidän lapset jäivät kotiin. Jos olisin itse terve, olisivat meidänkin tenavat kirmanneet aamulla poikkeuksellisiin koulupäiviinsä ja olisin luottanut siihen, että heidät pystytään pitämään siellä kaikin järjestelyin mahdollisimman hyvässä turvassa. Toisinaan mielen päällä painaa tosi paljon ja tunnen syyllisyyttäkin niissä tilanteissa, kun lapset (ja mieskin)…
Helouhelou ihanaiset! Mitä teille kuuluu? Etäopiskelua mennään kolmatta viikkoa ja tämän perheen äiti on oppinut jo käyttämään Google Classroomia, liittymään Meetiin, lähettämään Youtuben videoita WhatsAppilla ja jakamaan oman sijaintinsa toisille Google Mapsissa. (Joo, oon täysi puujalka sovellusten maailmassa, joten nämä ei oo todellakaan olleet mulle itsestäänselvyyksiä tähän saakka). Lisäksi olen tässä sivussa kerrannut genetiivin, partitiivin…