Viime viikolla postasin ongelmasta painotalon kanssa ja siitä, että kirjat saattavat myöhästyä. Iloisia uutisia! He saivat käännettyä jostain ruuvista sen verran, että aikataulu pysyy samana. Näin ollen Homma hanskassa-boksi saapuu minulle ensi viikon lopulla. Laitan tilaukset postiin samantien, joten kirjojen pitäisi löytää tiensä perille jouluviikon aikana. Kirjaa saa tällä hetkellä useimmista nettikaupoista sekä minulta kaneliomena76@gmail.com…
Kategoria: kirja

Kohta se on täällä!
Enää hieman reilu kuukausi ja kahdenkymmenen vuoden mittainen haaveeni toteutuu. Joulukuun alkupuolella ilmestyy huumorilla silattu lastenkirjani, joka tulee olemaan hauska lisä myös pukinkonttiin. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet tunteiden vuoristorataa. Teetin minulta tilattaviin kirjoihin mukaan kirjanmerkkejä. Kun ne saapuivat, tirautin ekat kyyneleet silkasta ilosta. Viime viikolla sain sähköpostiin taittomallin suunnittelutoimisto Tammikuulta. Ensimmäisen kerran näin, kun…

Kielletty kiukku?
Uskokaa tai älkää, yksi vaikeimmista asioista ”Homma hanskassa” tekstin kanssa oli saada oma pää uskomaan, ettei joulupukin tarvitse olla aina herttainen. Jouduin painimaan jutun kanssa paljon siksi, että kirja on suunnattu teemansa puolesta noin 5-10-vuotiaille. Kuinka moni sieltä nuoremmasta päästä vierastaa ajatusta siitä, että aina kiltti pukki saattaakin joskus vihastua? Pohdin asiaa monelta kantilta ja…

Ennakkotilauksia
Niitä otetaan parasta aikaa vastaan! Joulukuussa 2023, ilmestyy pilke silmäkulmassa kirjoitettu lastenkirja, jonka päätähtinä ovat ympäri maailman salaa matkaavat, lähes jokaiselle tutut hahmot. Kolme kuuluisaa, salaperäistä puurtajaa. Melkein kaikki ovat joskus kuulleet joulupukista, hammaskeijusta ja pääsiäispupusta, mutta millaisiksi olet heidät kuvitellut? Aina ystävällinen joulupukki? Kekseliäs pääsiäispupu? Tehokas ja lempeä hammaskeiju? Niin. Olisivatkohan he tosiaan julkisivunsa…

Kohti omaa kirjaa, osa 3
Nyt, kun käsikirjoitus on valmis ja hiottu, kuvitussuunnitelma tehty ja taittokin mietitty, alkaa ehkä omakustanteen tekijän vaikein osuus. Miten saan kirjani lukijoiden tietoon ilman suurten kustantamoiden haastattelutilaisuuksia, julkkarijuhlia sekä uutuuskatalogeja? Yksi asia on kokemukseni perusteella varma. Varaudu kovaan työhön. Ja varaudu siinä samalla tuntemaan itsesi ovelta ovelle-kauppiaaksi tai kaikkien vihaamaksi puhelinmyyjäksi. Kun sitä postaa kirjamainosta…

Askel eteenpäin
Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä itseni kanssa ; ) Joulukuussa ilmestyvä esikoiskirjani on nyt toden teolla ennakkomyynnissä! Sitä saa tällä hetkellä tilattua oman sähköpostini lisäksi myös Bookylta, Adlibrikseltä sekä Suomalaiselta. Prismassa kirja tulee nettitietojen mukaan olemaan ainakin myymäläsaatavuudella. Huomionarvoinen seikka on, että jälleenmyyjät hinnoittelevat kukin tuotteen oman mielensä mukaan. Hinta ei siis ole sama…

Kohti omaa kirjaa, osa 2
Jos kirjasi julkaistaan kustantamon kautta, saat sieltä kaiken avun käsiksestä lopputuotteeseen. Hyvä uutinen omakustanteen tekijälle on se, että kyseiset palvelut voi halutessaan myös ostaa. (Ja julkkaribileetkin saa järjestää, jos siltä tuntuu). Tahdoin tehdä mahdollisimman laadukkaan lastenkirjan, joten tartuin tilaisuuteen hankkia ammattilaisapua. Toki laatua saa myös tekemällä kaiken itse, jos vain taitoa riittää. Omalla kohdallani kuvitus…

Haaveena oma kirja?
Tiedätkö mitä yhteistä on Fifty Shades of Grey:llä ja Juoppohullun päiväkirjalla? Jep. Molemmista on tehty leffa. Mitä muuta? Kyllä. Molemmat ovat omakustanteita. Ja siitä huolimatta valtavia menestyksiä. Toinen jopa globaalisti. Oma kirja on monen ihmisen unelma. Kustantamoiden mukaan koronavuosi runsaine kotoiluineen toi piikin kansan kirjoitushaluihin. Käsikirjoituksia tulvii siis tänä päivänä kustannustoimittajille ovista ja ikkunoista. Valinnan…