Jos totta puhutaan, en ole oikein koskaan ollut mikään juhannusihminen. Mun jusseihini ei ole kuulunut festareita, siidereitä terassilla, ystäväkokoontumisia, ruokasuunnittelua, telttailua, kokkotulia tai oikein minkäänlaisia perinteitä, joita maa tuntuu olevan kesäkuun puolivälissä täynnä. Mulle juhannus on nuoresta saakka ollut aivan tavallinen viikonloppu. Vailla mitään erityisiä odotuksia. Juhannus on vähän kuin joulu. Siitä on sosiaalinen paine…
Alkaessani miettiä tätä kirjoitusta, muistelin samalla erinäisiä elämäni juhannuksia. Parhaiten poikkeuksellisuutensa vuoksi muistan jussin, jonka istuin aattoillasta aamuseitsemään Taysin päivystyksessä, odottamassa siskoani. Hänellä oli syöpähoitojen sivussa noussut korkeahko kuume ja sitä selviteltiin erilaisin kokein. Sisko oli ottanut ajankuluksi mukaansa lehtiä ja pari kirjaa, joista minä kahmin oman osuuteni, kun hän lähti osastolle, jonne minulla ei…