Uskokaa tai älkää, yksi vaikeimmista asioista ”Homma hanskassa” tekstin kanssa oli saada oma pää uskomaan, ettei joulupukin tarvitse olla aina herttainen. Jouduin painimaan jutun kanssa paljon siksi, että kirja on suunnattu teemansa puolesta noin 5-10-vuotiaille. Kuinka moni sieltä nuoremmasta päästä vierastaa ajatusta siitä, että aina kiltti pukki saattaakin joskus vihastua? Pohdin asiaa monelta kantilta ja…

Mitäpä syyslomaan kuuluu?
Kävin siellä hermoratatutkimuksessa viikko sitten. Ei löytynyt mitään raajojen voimattomuutta selittävää. Onneksi. Tutkimus jännitti hiukan, sillä tiesin, että siellä annetaan sähköimpulsseja hermoradoille ja käytetään lopuksi neulojakin. Neuloihin olen reuman takia tottunut, mutta kammoan jopa niitä pikku tällejä, joita tulee joskus vaatekaupan metallisista henkareista, joten… arvelutti. Juttu oli epämukava, mutta siedettävissä. Paljon oli tietysti kiittäminen lääkäriäkin,…

Suloista Satupäivää!
Pian ilmestyvän ”Homma hanskassa”-kirjan tehokolmikko tässä toivottaa 🧡 mehevää🧡 inspiroivaa🧡 pirskahtelevaa ja🧡 mielikuvituksen täyteistävaltakunnallista Satupäivää kaikille 🌻📚 Ekat pakkasyöt ovat jo takana ja joulukuu lähestyy. Kuvan retkiviltin ympärillä on vielä leppoisaa, mutta tunnelman voi aistia jo hiukan tiivistyvän. Kohta, ihan kohta, nuo rakkaat (toisinaan kinastelevatkin) ystävät pääsevät ottamaan mittaa toisistaan työelämän vaativalla tantereella. Ihastuttava kuva…

Runotyttö Perhosluodolta
(Kirja saatu arvostelukappaleena Books on Demandilta) Jos etsit kevyttä, hyvänmielen luettavaa, kannattaa tutustua Sirpa Waltonin kirjoittamaan Perhospäiväkirjaan. Minä, joka usein valitsen kirjaston hyllyiltä luettavani kannen perusteella, kiinnitin heti huomioni Perhospäiväkirjan suloiseen ulkoasuun. Kirja on houkuttelevan kaunis pastellisävyineen. Kokonaisuus luo leppeän, kesäisen tunnelman, joka jatkuu myös tekstissä alusta loppuun saakka. Päähenkilö Keiju on lukioikäinen, lumoavissa Perhosluodon…

Yksi kauppareissu
Meidän perheessä on kolmenlaisia kaupassakävijöitä. Yksi, joka naulaa mieluummin isovarpaansa lautaan kuin lähtee kauppakeskukseen. Hän vihaa ryysistä ja ahdistuu jo pelkkää ajatustakin jouluostosruuhkasta. Hän selviytyy yleensä ruokakaupassa vartin sisään ovelta kassalle. Hankkii vain tarvittavan. Ei heräteostostyyppiä. Toinen, joka tykkää joistakin kaupoista, mutta ei ikinä lähtisi ostoksille vain ”potkimaan renkaita”. Hänellä täytyy olla syy lähteä kauppaan….

Jännäkuu
Lokakuu on tänä vuonna jännempi kuin moniin vuosiin! Seuraavien viikkojen aikana mun lastenkirjani saa nimittäin kuvituksen ja kaikki on suuren askelen lähempänä valmista. Lokakuun aikana on tarkoitus myös miettiä ideoita Homma hanskassa-aiheiseen kirjanmerkkiin. Haluan teettää sellaisen, jotta saan laitella niitä mukaan minulta tilattaviin kirjoihin. Lämmin kiitos jo tähän mennessä saapuneista ennakkotilauksista ❤ Niitä otetaan edelleen…

Onnea etsimässä
Työssä oleva haaveilee eläkepäivistä, jolloin on aikaa tehdä aamusta iltaan kaikkea mikä huvittaa. Eläkeläinen kaipaa työelämää, jolloin päivillä oli jokin tarkoitus ja itsellä tunne kuulumisesta johonkin suurempaan ryhmään. Sinkku haaveilee parisuhteesta ja kainalosta jonne käpertyä. Ehkä perhekin olisi ihana perustaa. Perheellinen tuskailee ainaisen kiireen keskellä ja selaa kateellisena sinkkukavereiden somekuvia. Vapaita viikonloppuja, bileitä, uusia ihmisiä…

Taas lähtöruudussa
Forrest Gumpin äiti oli oikeassa. Elämä on kuin suklaarasia. Koskaan ei tiedä mitä saa. En muista milloin viimeksi olen kirjoittanut voinnistani. Yhteen aikaan tuntui, että blogi oli kuin valtava epikriisi, johon päivitin pelkkiä viimeisimpiä lääkärikuulumisia. Kun viimein sain tyhjästä syttyneille oireilleni nimen toiminnallinen häiriö, ajattelin kaiken olevan selvää kauraa. Muutama vuosi ohjeiden mukaan elämistä ja…

Ennakkotilauksia
Niitä otetaan parasta aikaa vastaan! Joulukuussa 2023, ilmestyy pilke silmäkulmassa kirjoitettu lastenkirja, jonka päätähtinä ovat ympäri maailman salaa matkaavat, lähes jokaiselle tutut hahmot. Kolme kuuluisaa, salaperäistä puurtajaa. Melkein kaikki ovat joskus kuulleet joulupukista, hammaskeijusta ja pääsiäispupusta, mutta millaisiksi olet heidät kuvitellut? Aina ystävällinen joulupukki? Kekseliäs pääsiäispupu? Tehokas ja lempeä hammaskeiju? Niin. Olisivatkohan he tosiaan julkisivunsa…

Puunrunkolaittama
Kun alkaa kirjoittaa lastenkirjaan kässäriä, yksi hauskimmista hommista on keksiä nimiä hahmoille ja henkilöille. Ihmiset ovat sieltä helpommasta päästä, vaikka toisinaan selaan nimipäivälistaa kerta toisensa jälkeen löytämättä päähenkilölle passelia nimeä. Satuhahmojen kanssa saa kuitenkin pistää aivosolut kunnolla liikenteeseen, jotta nimi kertoisi kantajastaan jotain ja olisi (parhaassa tapauksessa) todella ikimuistoinen. Kuten otsikon Puunrunkolaittama. Lapseni nimesi 12…