Agatha Christie. Dekkaristien kuningatar. Legenda. Oma idolini jo teinistä saakka. Olen lukenut lähes jokaikisen Christien dekkarin. Täytyy sanoa lähes, sillä aina jostain livahtaa esiin jokin ennennäkemätön novellikokoelma tai vastaava, josta en ole kuullutkaan.
Mutta asiaan.
Lopettelin juuri tänä aamuna Marie Benedictin kirjoittaman, kaksijakoisia tunteita herättäneen kirjan Agatha Christien arvoitus. Teoksessa yritetään selvittää fiktion keinoin Agathan oman elämän suurinta mysteeriä. Mihin hän katosi yhdentoista päivän ajaksi vuonna 1926? Ja minkä takia?
Teksti kulkee sujuvasti kahdella aikakaudella, vuorotellen Christien ja hänen miehensä näkökulmilla. Christien silmin kerrotut luvut pohjustavat tulevia tapahtumia aina nuoruudesta saakka. Aviopuolison osuuksissa keskitytään etsintöihin ja niiden aiheuttamiin sivujuonteisiin.
Päähenkilöitä kuvataan hyvin tarkkaan ja heidän määräävät luonteenpiirteensä terävöityvät lukijalle suhteellisen pian ajatusten ja dialogin kautta.
Uraansa aloitteleva kirjailija esitetään sävyisänä ja ylikilttinä kotirouvana. Hänen elämänsä tärkein kiintopiste on rakas aviomies Archie Christie, jonka tyytyväisyyden takaamiseksi Agatha tekee mitä vain. Tukahduttaa surunsa, latistaa ilon ja naurun, hoitaa kodin tunnollisesti ja jättää aviopuolison toiveesta lapsenkin huomioimisen vasta kakkoseksi.
Aviomies puolestaan kuvataan varsinaisena tunnepuolen hirviönä. Hän on alkuun hyvin rakastunut ja huomaavainen puoliso, mutta jokin muuttuu ja saa miehen kylmäkiskoiseksi vaimoaan kohtaan. Agatha saa kuulla olevansa aina riittämätön. Ärsyttävä höpöttäjä typerine kirjoineen. Hänen kanssaan on mahdotonta viihtyä ja painoakin vaimolla on liikaa. Mitä enemmän mies yrittää Agathaa lannistaa, sitä päättäväisemmin vaimo yrittää muuttua saadakseen rakkauden taas syttymään. Tuloksetta.
Sitten jysähtää.
Agathan rakas äiti menehtyy ja jättää jälkeensä mittaamattoman surun. Lähes samaan hengenvetoon Archie ilmoittaa Agathalle haluavansa avioeron. Hän on löytänyt uuden rakkauden ja haluaa mennä tämän kanssa naimisiin.
Niin Agatha katoaa. Läheisen lammen rannalta löydetään hänen autonsa sekä takapenkille jätetty turkki. Kirjailijaa aletaan etsiä poliisin ja yhteisön voimin. Yhtäkkiä Archie huomaa jääneensä keskelle mediasirkusta ja yleisön syyttävä sormi Agathan katoamiseen johtaneista syistä alkaa hiljalleen kääntyä aviopuolison suuntaan.
Missä Agatha on? Ja mitä pitää sisällään kirje, jonka hän on jättänyt eteisen pöydälle miehensä löydettäväksi?
Kuten jo alussa mainitsin, oma suhtautumiseni tähän kirjaan on hyvin kaksijakoinen. Tarinan runko perustuu tositapahtumiin ja silloin raja toden ja fiktion välillä hämärtyy helposti.
Agathasta ja Archiesta maalataan räikeän vastakkainen kuva niin luonteiltaan kuin puheiltaankin. Agatha on lempeä, sopeutuvainen ja kiltti, kun taas Archie vaikuttaa tunteettomalta, kovalta ja alistavalta.
Kuinka paljon kuvauksessa on totta? Onko kirjailijalla ollut käytettävissään täsmällistä tietoa, elämäkertaa tai päiväkirjamerkintöjä näinkin leimaavia ajatuksia ja puheita silmälläpitäen? Jos henkilöt ovatkin tosielämässä olleet ihan toisenlaisia, ei sitä voi kukaan tietää. Agatha ja Archie eivät ole täällä enää kertomassa totuutta.
Kun fiktiivisessä kehyksessä laitetaan sanoja todellisten henkilöiden suuhun, on aina vaara, että keksitty osuus sulautuu lukijan mielessä todelliseen henkilöön. Ja muuttuu hänen päässään osaksi oikean ihmisen persoonallisuutta. Oli tiedossa perää tai ei.
Marie Benedictin kirja oli todella viihdyttävä, mutta itselleni se jätti lisäksi hieman hämmentyneen olon.
Kenties olen luonut itselleni näkemyksen erilaisesta Agatha Christiestä, eikä kirjassa esitetty, nöyristelevä versio sopinutkaan siihen malliin.
Mene ja tiedä.
Lämmin lukusuositus silti! 🥰
😘, Erja