Päästiin viime kesänä vihdoin tänne legopalikoiden asuttamaan upeaan maailmaan. Reissua Legolandiin suunniteltiin useampana vuonna. Haluttiin odottaa sitä, että lapset olisivat sen verran ”sopivan” ikäisiä, että kummallekin jäisi matkasta jotain käteen. Yhdeksän- ja neljävuotias jaksoivat kierrellä hyvin, olivat kiinnostuneita kaikesta ja pienempikin pääsi melkein kaikkiin huvipuistolaitteisiin. Kaiken säätämisen minimoimiseksi valitsimme Matkavekan pakettimatkan. Lähtöpäivä oli lauantai ja…
Tekijä: erja
Sairaan ihana elämä
Tuossa blogiesittelyssä mainitsenkin kirjoittavani myös elämästä sairauden kanssa. Mulla on nivelreuma, johon sairastuin ollessani vuoden ja kahdeksan kuukautta vanha. Hiukan yli neljäkymmentä vuotta siis ollaan pidetty yhtä. Välähdyksiä Aikaisimmat muistikuvat sairaalasta liittyvät (luonnollisesti) pelottaviin toimenpiteisiin ja kovaan koti-ikävään. Noita muistikuvia on enemmän viisivuotiaasta eteenpäin, mutta muutamia hajanaisia myös aiemmalta ajalta. Esimerkkeinä polvipistokset, joissa kolme tai…
Viikonlopun tunnelmia…
… äidin roolista Viime viikonloppu meni koko pesueella persiilleen noroviruksen kourissa, joten viikon sisälläolon jälkeen ollaan nautiskeltu mahdollisimman paljon kauniista ulkoilmasta. Kevään merkkejä oikein tulvii esiin. Maaliskuun alussa, kun käytiin pyörälenkillä hiihtolomalla (!!!), nähtiin jo ekat pajunkissat. Pari päivää sitten löytyi monesta paikasta leskenlehtiä ja eilen pensaiden ympärillä lenteli sitruunaperhonen. Ekat pihakahvitkin saatiin juotua eilen,…
Hurmaavaa huhtikuuta!
Tätä blogia on perustettu ajatuksissa jo niin kauan, että ihan mahtavaa olla nyt tässä vaiheessa. Olen koululaisesta saakka tykännyt kirjoitella kaikenlaista; runoja, tarinoita, päiväkirjaa – ja hei, kuka muistaa vielä teinarin (teinikalenteri), mihin raapustettiin ne ekat ihastusten nimet sydämin ympäröityinä. Tätä nykyä kirjoittaminen on jäänyt muistilistoihin ja kauppalappuihin, joten ajattelin ottaa vähän ryhtiä ja saada…