Yrittäjä on vähän hassu ammattinimike. Siitä tulee sellainen fiilis, ettei koskaan saada mitään aikaan, sen kun yritellään vaan. Tai saattaahan se joskus niin ollakin : )
Mun mielestäni yrittäjyys on enemmän elämäntapa. Henkilökohtaisen elämän ja yrityksen pyörittämisen raja on joskus kuin veteen piirretty viiva. Ne nivoutuu ainakin meillä toisiinsa aika saumattomasti. Kotona voidaan hoitaa työasioita ja töissä tarvittaessa kotiasioita.
Meidän firman alku
Toimin yrittäjänä yhdessä mieheni kanssa. Yrityksemme on kaupan alalla ja vahvuudessa on meidän lisäksemme kahdeksan henkilöä.
Tämä on ollut meille molemmille unelma jo teini-iästä. Tiesin 15-vuotiaana haluavani jossain vaiheessa oman firman, mutta alasta ei ollut vielä täyttä varmuutta. Kun aloimme seurustella mieheni kanssa lukion toisella, juttelimme silloisista tulevaisuuden haaveistamme ja oma yritys oli molempien unelmalistalla.
Parikymppisinä opiskelimme kumpikin tradenomiksi ammattikorkeakoulussa. Mieheni oli markkinointipuolella, minä tietotekniikassa ja markkinointiviestinnässä. Päivät olivat usein pitkiä, sillä kouluun matkattiin seitsemän-kahdeksan aikaan ja koulun jälkeen usein iltavuoroon paikalliselle huoltoasemalle, joka oli avoinna puoleen yöhön. Olimme siis samalla huoltsikalla myyjinä molemmat.
Kun koulua olisi ollut jäljellä enää puoli vuotta, meille tarjoutui odottamamme tilaisuus perustaa oma yritys. Päätös oli vaikea, mutta silti nopeasti tehty. Se tiesi meille lähtemistä perheen ja ystävien luota täysin uuteen kaupunkiin ja ympäristöön. Täysin uuteen ammattiin ja maailmaan. Silti ei pelottanut, vaan oli ihan luottavainen olo. Nuorena on jotenkin rohkeampi kaikkien päätösten kanssa. Nykyään pitää jo miettiä kaikkea puolelta jos toiselta – tietysti ottaa jo lapsetkin huomioon.
Yhdessä kaikkialla
Meiltä on usein kysytty sitä, että miten te jaksatte katsella toisianne vielä töissäkin, kun olette kotonakin yhdessä.
Sitä astuu jotenkin ihan eri rooliin, kun menee työpaikalle. Ei siellä keskustella yleensä kotiasioista, vaan keskitytään työjuttuihin.
Meillä on ollut alusta saakka töissä keskenämme hyvä tiimi ja tarkka työnjako, kumpi tekee mitäkin. Sellaisena se jako on pysynyt tähänkin saakka. Vaikka olen ollut lasten kanssa välillä kotivuosia, olen silti koittanut hoitaa ne mun alueen työt – useasti kotoa käsin.
Siinä, että on puolison kanssa samassa yrityksessä, on enemmän positiivisia kuin negatiivisia asioita. Jos on huonolla tuulella jostain, toinen ymmärtää niin hyvin, mistä se johtuu.
Ongelmatilanteita voi pohtia yhdessä, samoin tulevaisuuden visioita – toinen täydentää toisen juttuja ja yhtäkkiä niistä saadaan toimivia. Ja kun toinen väsyy, toinen luo uskoa.
Mun mielestä myös meidän parisuhde on vaan vahvistunut työn myötä. Kun vääntää samalla puolella töissä kaikkea byrokratiaa vastaan, lujittaa se eittämättä yhteenkuuluvuuden tunnetta myös muualla elämässä.
Kolikon molemmat puolet
Tämän työn parhaita puolia ovat monipuolisuus ja vaihtelevuus. Kahta samanlaista päivää harvoin on peräkkäin. Rakastan myös yhtä paljon vieläkin asiakaspalvelua kuin ihan alkuaikoina, eikä se varmaan koskaan menetä hohtoaan.
Yrittäjyys vaatii paljon paineensietokykyä sekä oikeaa suhtautumista epävarmuuteen. Koskaan ei voi olla varma yhtään mistään. Lisäksi yrittäjä vastaa kaikesta loppupeleissä, myös toisten tekemistä virheistä.
Moni mainitsee usein yrittäjyyden parhaaksi puoleksi sen, että saa itse määrätä työpäiviensä ajankohdat.
Jo tuolla aiemmassa postauksessa mainitsin siitä, kuinka sairaslomat kuormittavat pieniä yrityksiä etenkin talviaikaan. Sairastumiselle ei voi mitään, se on selvä ja silloin on parasta pysyä kotona. Jonkun pitää kuitenkin aina korvata poissaolija.
Yrityksemme alkuaikoina meillä oli niin vähän porukkaa töissä, että teimme itse suurimman osan sairaslomatuurauksista. Muistan edelleen painajaismaisen tautiputken, jolloin olimme töissä neljätoista päivää peräjälkeen. Ei ollut ketään muuta ketä pyytää ja ovet oli pidettävä auki.
Tämä on jäänyt muistiini siksi, kun aloin tuolloin työpäivän jälkeen pesemään pyykkiä eikä pyykkikorissa ollut muuta kuin alusvaatteita, sukkia ja työpaidat. Ei oltu käyty missään muualla pariin viikkoon : )
Näitä tapauksia riitti etenkin alkuvuosien mittaan niin paljon, että siksi suhtaudun varauksella siihen lausumaan, että yrittäjä saa itse määrätä työaikansa. Tiettyyn pisteeseen kyllä, mutta yrittäjä ei voi itse määrätä varmoja vapaa- tai lomapäiviään, vaan tilanne voi muuttua vaikka kesken kyläreissun.
Ensimmäiset kuusi vuottamme tehtiin ilman kesälomia ja talvilomia. Tällöin päätettiin, että jos saadaan perhettä jossain kohtaa, koitamme järjestää asiat niin, että pystymme viettämään lasten kanssa aikaa mahdollisimman paljon. Se tietysti vaatii hirmuisesti organisointia ja etukäteissuunnittelua sekä maksaa joskus sen, että omat paperityöt tehdään yömyöhään tai pikkuisen myöhässä, mutta silti..
Tämä järjestely vaatii myös todella hyvän henkilökunnan, joka meillä onneksemme sattuu olemaan. Kaikki tietävät omat tehtävänsä ja tekevät omat hommansa säntillisesti, ovat joustavia ja lisäksi loistavia asiakaspalvelijoita.
Tulevaisuus
Nyt ollaan tehty tätä hommaa kohta parikymmentä vuotta. Tuleeko meistä isoina vielä jotain muuta, vai kuljetaanko samaa linjaa eläkeikään saakka – se jää nähtäväksi. Tällä hetkellä ainakin tuo nuoruuden unelma-ammatti on edelleen myös tämän nelikymppisen unelma-ammatti : )