Varoitus. Sisältää narinaa

-Moi, mitäs teitte kesällä?

-Nooo, ei me mitään erityistä. Vietettiin puolet kesäkuusta ja koko heinäkuu sisällä kaihtimien takana. Hellettä paossa. Siinähän se sitten meni. Se kesä. Nyt voikin jo palata kouluun ja töihin.

Aina sanotaan ettei saa valittaa, kun on kerrankin lämmintä, mutta kai tässä vähän purnata saa. Olen nimittäin jo useamman ihmisen kanssa keskustellut lähes huvittuneena siitä, kuinka absurdi tilanne alkaa olla.

Ensin vietetään pitkä, kylmä talvi odottaen kesää. Kuvitellaan jo helmikuussa noita ihania kuukausia, jolloin saa olla pihalla aamusta iltaan ja vaikka yönkin. Pukeutua kevyesti, liikkua paljon ja syödä ulkosalla kaikki päivän ateriat aamupalasta lähtien.

Sitten se saapuu. Kauan odotettu kesä.

Pari viikkoa koululaisten kesäloman alusta, luovivat sääkartoille helteet. Olo on kuin helvetin esikartanossa. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, korventaen verkkokalvot sisätiloissakin kippuralle. Kevyesti pukeutuminenkin on liikaa. Mieluiten sitä istuisi ilman rihmankiertämää, jääkuutioilla täytetyssä paljussa 24/7.

Kun tässä katsoo seuraavien kahden viikon sääennustuksia, tekee mieli itkeä. Aurinkoa ja lähes kolmekymmentä astetta joka ikinen päivä. Onneksi edes joskus tulee pikkuinen tuulenhenkäys. Ja toivetta viileämmästä nostaa kaksi sadepisaran kuvaa ensi viikon tiistaina.

Kuulun ihmisryhmään, jonka iho alkaa punoittaa kunnolla tai palaa, kun seisoskelen auringossa parisenkymmentä minuuttia. Tosin niin pitkään harvoin edes seison siellä, koska tällaisella ilmalla olo muuttuu huonoksi ja tukalaksi jo viidessä minuutissa. Voikin sanoa, että kuluneen viikon aikana oon viettänyt pihamaalla varmaan kolmisen tuntia yhteensä. Kaiken muun ajan pakoilen kuumuutta sisällä, ilmalämpöpumpun alla. Verhot tiukasti kiinni käännettyinä.

Yhtäkään ruokahetkeä ei olla vietetty ulkona sitten kesäkuun kolmannen viikon. Pihalla ollaan muutenkin oltu vähemmän, kuin koskaan. Ainoat hetket ”raikkaassa ulkoilmassa” kuluvat nurmikon ja kukkien kastelun merkeissä. Välillä juosten itsekin sadettimen alta. Pihaa saisi kastella vähän väliä ja silti kaikki nuutuu. Nurmikko alkaa olla täynnä keltaisia, kuivuneita läiskiä.

Entä tuo odotettu liikunta sitten? Pyörä- tai kävelylenkeillä ei olla käyty ainakaan kolmeen viikkoon. Eikä näillä näkymin tulla käymään seuraaviin kahteenkaan. Koirien kanssa tehdyt kierroksetkin ovat kilpistyneet pikapissaksi takapihalle. Nekään eivät jaksa sen paremmin köpötellä tuolla paahteessa, vaan käyvät mieluummin nostamassa jalkaansa tuijan juurella ja laahustavat sen jälkeen varjoon makaamaan. Ainoa liikunta, mitä jaksaa tehdä, on kotijumppasetti viilennyksen alla. Ilman tuuletinta ei siitäkään tulisi mitään. Uiminen pelastaa monen ihmisen kesäliikunnan, mutta nyt on alkanut tulla jo paljon uutisia levähuomioista. Kohta ne sulkevat taas rantoja.

Ja ettei nyt joku pahoita mieltään näin negatiivisen postauksen johdosta, on tämä kirjoitettu puoliksi huumorilla. Mutta vain puoliksi, koska olen tässä kauhistuneena ajatellut, millaisia kesiä meillä on edessä ilmastonmuutoksen kulkiessa vääjäämättömästi eteenpäin. On surullista, että ihminen tuhoaa korkeimman omakätisesti ekosysteemin, tietää toimintansa haitat, eikä silti tee asian eteen yhtään mitään. Tilanteeseen havahdutaan vasta sitten, kun katastrofi on portilla, eikä sitä voi enää pysäyttää millään. Vielä olisi mahdollisuus kääntää suuntaa, mutta se vaatisi mittavaa sitoutumista jokaiselta. Ja tiedän, ettei ihmiskunnasta valitettavasti ole sellaiseen.

(Jos nyt jokin positiivinenkin asia yritetään etsiä tästä poltteesta, niin ainakin pyykki kuivuu nopeasti).

Ihanaa viikkoa! Muistakaa suojata itsenne auringon säteilyltä!

Halauksin, Emppu

IG @kaneliomena76