elämä perhe

Tää on sulle ihana Luontoäiti

Kuinka te aiotte viettää Suomen luonnon päivää tämän viikon lauantaina 29.08.2020?

Meillä on juuri kyseisenä päivänä ylioppilasjuhlat, mutta sunnuntaina sitten lähdetään metsälenkille.
Luonto on ollut mulle aina tosi tärkeä paikka. Jo pienestä pitäen metsissä, kallioilla ja niityillä kulkeminen on tuntunut rauhoittavalta. Jotenkin juurruttavalta. Metsän sylissä on helppo hengittää ja korvat saavat olla rauhassa melulta. Mieli nollautuu ja saa olla ihan oma itsensä. 
Mietin usein siellä puiden siimeksessä kävellessäni, mitä kaikkea ympärillä olevat puut ja kalliot ovat jo ehtineetkään nähdä ennen syntymääni ja kuinka niistä suuri osa jää edelleen paikoilleen, kun on minun aikani lähteä seuraavaan elämään. Siinä ajatuksessa kiteytyy ihmisen elämän lyhyys ja pienuus. Me ollaan täällä vain käymässä. On lohdullista, että alati muuttuvassa maailmassa on edes jotain, mikä kallioiden tapaan kestää ajan hammasta sekä suuria luonnonilmiöitä hievahtamatta. 
Luonto kaikkine väreineen, sateenkaarineen, auringonnousuineen ja -laskuineen on jotain niin kaunista, että niihin hetkiin jää usein kiinni. Olen välillä koittanut tallentaa kameralle jotain henkeäsalpaavaa näkymää, mutta aina pettynyt kuvatulokseen. Mikään otos ei oikeasti vedä vertoja sille, kun näet kauniin maiseman edessäsi, ihan ilman ruutuja tai filttereitä tai seisot vaikka puun alla kuuntelemassa sateen ropinaa. Luontoäiti on ihmeellisin kaikista. 
Meidän piti lähteä tänä kesänä Kuusamoon kiertämään Pieni Karhunkierros. Koronaepidemian takia suunnitelma jäi ensi kesälle, mutta toivottavasti silloin päästään matkaan. Me tykätään koko porukka käydä noissa ulkokohteissa ja vuosien mittaan ollaankin koluttu monissa arboretumeissa, luontopoluilla sekä luonnonpuistoissa. 
Haluan siirtää noilla reissuilla lapsillekin tätä rakkautta ympäröivään luontoon ja kaikkiin sen ihmeisiin. He kyllä aina ihanasti bongaavatkin kaikkea juttua sammakonkodusta muurahaispesiin, ottavat kuvia ja kyselevät kaikkea. Koitan siinä sitten muistella jotain tietoa bilsantunneilta jaettavaksi heille. (Kasvien nimiä en muista koskaan).
Oman lapsuuteni metsämuistojen kultaa ovat mustikkaretket vanhempien kanssa. Meillä oli eväät mukana, joita sitten istuttiin syömässä jonkun kannon nokassa, kun oma pikkuinen pärekori oli kerätty edes puolilleen marjoja. Muistan vieläkin poimurini, pehmeän sammalen pienen saappaan alla, rauhan, hiljaisuuden, auringon säteet ja hyvän olon. 
Mulla ja naapurissa asuvalla kaverillani oli metsässä myös leikkipaikka, joka oli joskus koti, joskus kauppa, joskus jotain ihan muuta. Ja talvella metsän reunaan rakennettiin lumiauran jättämistä kasoista huikeita lumilinnoja, joissa poltettiin kynttilää tunnelman luomiseksi.  
Syksyllä me etsitään lasten kanssa erikoisia sieniä. Me ei syödä niitä, mutta bongaillaan. Löydettiin toissavuonnakin yksi, joka oli ihan vihertävän sininen ja muistutti enemmänkin Smurffikylän taloa, kuin tavallista metsäsientä. Taisi olla viherkaulussieni tai jokin sellainen. Googlattiin se kyllä heti kotiin palattuamme, niin oudon näköinen se oli. 
Syksy on myös parasta aikaa poimia kaikkea ihanaa luonnosta ja tehdä niistä taideteoksia. Voi askarrella ihanan värisiä ovikransseja tai liimailla aarteita pahville ja tehdä niistä luontotaulun. Voi rakennella erilaisia asetelmia ruukkuihin ja pöydille. Kerätä vaahteranlehtiä kimpuksi maljakkoon. 
Meillä väritetään myös aina paperin läpi monenlaisia lehtiä eri väreillä sekä haravoidaan lehtiä isoksi, kahisevaksi kasaksi, jonne on kiva hyppiä. 
Mua harmittaa se, että ihminen on monin paikoin vieraantunut luonnosta niin paljon. Nykymaailmassa tuntuu siltä, kuin kaikki luonto eläimineen ja kasveineen olisi vain haittatekijä ja siitä pitäisi raivata leijonanosa pois ihmiskunnan kehityksen tieltä. Ihmisen pitäisi asettua taas kuningasajattelusta takaisin luolamieheksi ja muistaa, kuka oli täällä ensin. Luonto vai ihminen. 
Olen enemmän kuin huolissani saasteiden ja roskaamisen vaikutuksesta luontoon ja sen eläimistöön. Mm. merissä on yli 150 miljoonaa tonnia muoviroskaa. WWF:n sivuilla on paljon hyödyllistä ja silmiä avaavaa tietoa luontomme tilasta. Kannattaa käydä katsomassa.
Kuinka monta ihmeellistä hetkeä maailmalla on kuluneen koronapandemian aikana koettukaan, kun eläimet ovat uskaltautuneet takaisin asutusalueille, ihmisten vetäydyttyä eristyksiin. 
Myös ilmasto on kiittänyt tästä globaalista pakkopysähdyksestä. Mun mieleeni painuivat parhaiten se, kuinka Himalajan vuoristo näkyi ensimmäistä kertaa Intiassa moneenkymmeneen vuoteen, kun karanteenin takia ilmansaasteet vähentyivät, sekä se, kun Venetsian kanaaleiden vesi kirkastui huomattavasti. Aivan mahtavia juttuja kaiken kurjuuden keskellä. 
Nämä tapaukset näyttävät myös suoraan kaikille epäilijöille, kuinka suuri vaikutus ihmisen toiminnalla ympäristölle on (mm. lentoliikenne, tehtaat, autot) ja kuinka nopeasti luonto alkaisi toipuakaan, kun sille annettaisiin siihen oikeasti mahdollisuus. 
Mutta tulevana lauantaina juhlitaan siis ylioppilaiden lisäksi Suomen ihanaa luontoa. Omia tunnelmia päivästä voi jakaa tägeillä #luonnonpäivä ja #liputanluonnolle. Ihanaa loppuviikkoa teille murut <3
Halauksin,
Emppu
FB ja IG: @emppu76
 
 

You may also like...

Vastaa