(Kirja saatu arvostelukappaleena Books on Demandilta)
Jos etsit kevyttä, hyvänmielen luettavaa, kannattaa tutustua Sirpa Waltonin kirjoittamaan Perhospäiväkirjaan.
Minä, joka usein valitsen kirjaston hyllyiltä luettavani kannen perusteella, kiinnitin heti huomioni Perhospäiväkirjan suloiseen ulkoasuun.
Kirja on houkuttelevan kaunis pastellisävyineen. Kokonaisuus luo leppeän, kesäisen tunnelman, joka jatkuu myös tekstissä alusta loppuun saakka.
Päähenkilö Keiju on lukioikäinen, lumoavissa Perhosluodon saaristomaisemissa asuva nuori nainen, joka purkaa elämänsä tuntoja alati mukana kulkevaan päiväkirjaan sekä runoihin. Eräänä päivänä Keiju löytää repustaan piirroksen, joka esittää häntä itseään! Kuka sen onkaan mahtanut tehdä? Ja miksi tekijä on halunnut hänen saavan sen?
Teksti kuvaa todella kauniisti ja realistisen tuntuisesti ihastumisen herkkiä vaiheita. Jännitystä, epävarmuutta sekä tuhansia perhosia vatsanpohjalla. Tempauduin itsekin mukaan tunteeseen ja päädyin lukiessani muutaman kerran sivupoluille muistelemaan ensikohtaamista mieheni kanssa 💖
Nuoruus maalataan niin vahvasti tekstiin, että omat elämänkokemukseni vain vilisivät silmissä Keijun tarinan vierellä.
Keijun kaverinelikko palautti paikalle omat opiskeluaikaiset ystäväni ja kummasti Perhosluodon lukio alkoi mielessäni muistuttaa koulua, jossa itse kävin. Muistot ja mielikuvitus yhdessä laittoivat Keijun ystävineen kulkemaan juuri samannäköisillä käytävillä, joilla itse kuljin, istumaan täsmälleen samanlaisissa luokissa ja syömään itselleni tutussa ruokalassa.
Myös koulun ryhmätyöhetket kuljettivat omiin vastaaviin yli kahdenkymmenen vuoden taakse. Nauroin runoa, joka piirtyi Keijun kirjaan, kun yksi ryhmästä halusi päättää aiheet muidenkin puolesta.
”Taas yksi raastava ryhmätyö
pirullinen, pilattu projekti
luovuus lukittuna
jumissa jäiseen johtajaan”
(Perhospäiväkirja, Sirpa Walton)
Oman puhuttelevan käänteensä tarinaan tuo nuoren kipuilu, kun uusi elämäntilanne vaatii väistämättä pientä irtiottoa vanhemmista. Kun Keiju ainoana lapsena ja kaiken huomion saaneena siirtyy elämässä eteenpäin, on hetki vanhemmallekin vaikea käsitellä.
Kerronta on mukanaan vievää ja täynnä erilaisia tunteita – kuin elämä itse. Yksityiskohtaiset maisemakuvaukset tuovat ympäristön aivan silmien eteen.
Luin Perhospäiväkirjan kahdessa päivässä, sillä halusin tietää, miten tarina päättyy. Päällimmäiseksi tunteeksi matkasta jäivät keveys ja hyvä mieli. Kuin olisi käynyt kesälomalla kauniissa saaristossa ja viipynyt hetken iloitsemassa hyvien ystävien seurassa.
Suosittelen tätä lukukokemusta lämpimästi!
Halaten, Erja