Oltiin pitkästä aikaa mökkimaisemissa viikonloppuna. Koristeltiin meidän minikuusi ja mies ripusteli vähän jouluvaloja. Tonttukin löysi paikalle tuomaan sukkayllätykset, vaikka kuopus ehtikin jo vähän epäillä Korvatunturin tiedonsiirtoa ja sen toimivuutta.
Saan näissä maisemissa aina mieleeni rauhan, mitä muualta saa hakemalla hakea. Yksi syy (seesteisen maiseman lisäksi) on varmaan se tavaroiden vähyys, mikä täällä on kotiin verrattuna. Kun joka paikka ei pursua kaikenlaista tarpeellista tarpeetonta, ehtii mieli eheytyä sen sijaan, että sitä koko ajan listaa mielensä post it-lappuihin seuraavia siivouskohteita.
Rakastan järjestystä ja mun sisälläni asuu wannabe-minimalisti, joka ihannoi tavaran vähyyttä ja sitä kautta tapahtuvaa siisteyden maksimointia. Nuoruudesta saakka olen esimerkiksi kammonnut koriste-esinesumaa pöydillä tai hyllynreunoilla. Oon aina koittanut mahduttaa kaikki kyseisen kategorian esineet lasien tai ovien taakse, jotta tasot jäisivät tyhjiksi ja ne olisi helppo pyyhkiä.
(Systeemi tosin kärsii pahasti joulun aikoihin, kun tunnelman luominen suorastaan huutaa tunkemaan pöydän täyteen glitteristä tingeltangelia. Ja raapimaan ne aina pois pölyrätin tieltä).
Meillä on mökillä vanhempi telkkari, jota ei tosin paljoa katsella. Alkuun mietittiin jopa sen jättämistä pois kokonaan.
Tällä kertaa sillä oli kuitenkin paikkansa, kun teki mieli katsoa lasten kanssa joku kiva animaatio. Netflixille on tullut ihan mahtava versio vanhasta kunnon Saiturin joulusta. Sen nimi on ”Saiturin joulumusikaali”, mutta nimestään huolimatta lauluesitykset eivät valtaa koko leffaa.
Elokuva oli aivan ihana! Tuore toteutus, jossa oli pidetty mukana kaikki tutut ja tärkeät elementit, joita ilman saituri Ebenezer Scroogen tarina ei olisi sama. Halusin katsoa leffan uudelleen heti samana iltana, mutta ehkä jätän sen hetken lähemmäksi aattoa.
Meidän koirakaksikko Lucky ja Happy rakastavat mökillä olemista. Lenkeillä ja pihamaalla nuuskutellaan kaikenlaisia jälkiä niin ahkerasti, että uni laskeutuu karvakavereille nopeasti iltaisin. He makaavat kumpikin selällään omassa päässään sohvaa. Silmät kiinni. Umpiunessa.
Valoisan aikaan ikkunoista vahdataan lähikoivussa asuvaa oravaa ja muita metsän eläviä. Tällä kertaa ylätiellä meni kettu, mutta pojat onneksi missasivat sen näkemisen.
Rakastan iltoja ❤ Olen aina ollut iltaihminen ja iän myötä se vain korostuu.
Nautin hämärästä. Nautin hiljaisuudesta. Kauniista jouluvaloista sekä kynttilöistä.
Luen kiehtovia kirjoja, katselen leffoja (ja vedän herkkuja niin, että posket soi 🙈. Mutta älkää kertoko lapsille. Saarnaan heille aina ettei saa syödä liikaa karkkia, enkä itse elä lainkaan kuten opetan. Aikuisuus antaa pelottavan luvan olla tekopyhä ja tehdä itse kaikkea, mistä muita varoittelee).
Suloista toista adventtia 🕯🕯
❤, Emppu
IG Sydänmuruja-blogi