Tiedätkö sen, kun ostat uusia vaatteita ja alat etsiä niille säilytyspaikkaa? Avaat kaapin, joka alkajaisiksi romauttaa alas hyllyllisen vanhoja ”tavoitevaatteita”. Rekkikaappikaan ei auta asiaa, kun tanko taipuu jo valmiiksi painonsa alla. Tilaa ei siis ole uusille, muttei kyllä vanhoillekaan.
Jep. Järjestelyn paikka.
Tällä hommalla on paha tapa laajentua. Siis toooodella paha tapa. Samalla se vie koko naisen mennessään. Edes nuoruusvuodet eivät menneet niin vauhdikkaasti, kuin tämän viikon kolme ekaa päivää. Saavutin kuulkaa sellaisen siivousflow’n, että heikompia hirvittää.
Meidän perhe todella rakastaa lautapelejä. Ennen nämä kaikki olivat levällään kolmessa eri kaapissa ja samalla aina hukassa. Nyt raivasin niin paljon tilaa, että sain kaikki samaan paikkaan ja pystyasentoon. Enää ei tarvitse kaivella alinta peliä ja näkee kerralla kaikki, mitä on tarjolla. Kätevämpää.
Reput laitoin myös säilytykseen pystyasentoon. Kauppakassit ja muut ”löysemmät” tapaukset, pääsivät seuraavalle hyllylle koriin taiteltuina.
Kengät päädyin järjestämään yllä olevalla tavalla (nurin, oikein) siksi, että tuolla tavalla hyllyn reunaan mahtui aina yksi kenkäpari lisää. Ilman, että monot makaavat puoliksi toistensa päällä.
Laitoin kokeeksi meidän isot pyyhkeet ”rullasäilytykseen”. Mun mielestä on aina rasittavaa kaivella pyyhepinoja kaapista, koska se mitä etsit on aina keskellä kasaa ja kaikki muutkin menevät siinä samalla epäjärjestykseen. Katsotaan miten kauan nämä pysyvät näin, kun joku muu menee kaapille.
Järjestin samalla tavalla rullaamalla myös lakanat ja peitot. Tosin makaavaan asentoon ja päälletysten.
Säännöllisyys tekee järjestyksen
Nuorempana pidin säntillisesti kevätsiivouksen, jolloin kaivelin kaikki tavarat kaapinperukoita myöten esille, putsasin hyllyt ja heittelin vanhat kamppeet kiertoon. Tuolloin me myös muutettiin kahden vuoden välein ja jokainen tietää, kuinka tehokas tapa muuttosiivous on pitää tavaravyöry kurissa. Tällaista suuroperaatiota ei ollakaan tehty meidän kaapeille viimeisimmän muuton jälkeen, joka oli yksitoista vuotta sitten. Ja sen näkee.
Koko homma sai alkunsa ärsytyksestä, joka laajeni leveimmilleen, kun eräänä päivänä survoin eteisen kaapinovea kiinni ja kenkäkasa painoi vastaan. Heitellessäni muutamia monoja syvemmälle kaappiin, huomasin samalla, että puolet kaapin sisällöstä oli lasten kenkiä, jotka olivat menneet pieneksi ja joita olin hillonnut odottelemaan parempia aikoja tehdä asialle jotain.
Nyt – kaksi viikkoa myöhemmin, olen siivonnut koko eteisen, oman vaatekaappini, vaatehuoneen ja eilen viimeisimpänä kodinhoitohuoneen. Joka armaassa välissä, kun on vaan ollut vähänkin aikaa, olen karsinut, lajitellut, pessyt ja järjestellyt. Järjestellyt viimeisiä yhtätoista vuotta kasaan, sillä kaikenlaista sitä onkin oikeasti unohtanut omistavansa. Tähän mennessä kierrätykseen on lähtenyt kolme roskasäkillistä tavaraa, roskalavalle yksi. Tämän jälkeen en varmasti ikinä enää jätä montaa vuotta väliin, vaan laitan muksujenkin vaatteet heti eteenpäin, kun he kasvavat niistä ulos. (Omat myös).
Vaatehuoneen kohdalla törmäsin vaatesäilytystäkin isompaan ongelmaan. On ihanaa, kun koulussa tehdään käsitöitä ja askarteluja. Niiden soisi vaan olevan kooltaan sellaisia, että mahtuvat säilytettäviksikin johonkin. Meidän vaatehuoneen yksi hyllyllinen menee näihin tuotoksiin, joita en raaski kyllä laittaa mihinkään muualle. (Tosin en usko lastenkaan niitä mukaansa ottavan, kun joskus kotoa lähtevät).
Kun meidän esikoinen käy lisäksi kuvataidekerhossa, mistä tulevat ne kaikkein isoimmat jutut, alkaa olla itse jo solmussa niiden sijoittamisen kanssa. Hyllyllä makaakin nyt koulussa tehtyjen tölkkiautojen ja julisteen kokoisten piirrosten seassa metrinen, hopeanvärinen käärme odottamassa loppusijoituspaikkaansa sekä muutama isompi savityö, jotka menevät helposti rikki. (Ja iiiik, kuinka monta kouluvuotta tässä vielä onkaan tulossa).
Tästä juontui mieleeni meidän esikoisen ekaluokan opettaja, joka oli kässässä ottanut kivasti huomioon käsityön jatkuvuuden. Ensin lapset tekivät nallen, jolle sitten tehtiin aina uusia asusteita päälle erilaisilla tekniikoilla. Näihin meni monta viikkoa ja silti lopputulemana oli yksi nalle, joka oli helppo laittaa jemmaan muiden pehmojen sekaan.
Ja niinhän siinä käy, että sitä mukaa, kun kaapit tyhjenevät ja ympäristö järjestyy, alkaa katsella ympärilleen muutenkin tarkemmalla silmällä. Iskee sisustuskärpänen. Tässä viikon aluksi on saatettu loppuun asioita, jotka ovat roikkuneet jo pitkään tehtävien listalla (kuten saunapenkin vahaaminen mustaksi ja muutaman naulakon naputteleminen kohdalleen). Ja homma vain laajenee, kun päästään hankien sulaessa kunnolla pihahommiin.
Rakastan kaikkea vanhoihin kouluihin liittyvää ja tilasin viimein pitkään himoitsemani Ebba Masalinin opetustaulunkin. Itse asiassa kaksi… (Lämmin kiitos Kansakoulun aarteet nopeasta toimituksesta ja hyväkuntoisista tuotteista). En osannut päättää orvokin ja männyn välillä, joten tilasin toisen mökille ja toisen kotiin. Tällä hetkellä ne roikkuvat kuitenkin kummatkin keittiön seinällä vanhojen Kotilieden kansien kanssa. (Kaipuu entisiin aikoihin on tämän koronakauheuden keskellä niin suuri, että hain muutaman viisikymmenluvun lehden myös lehtikoriin selattavaksi).
Mutta näillä mennään tätä viikkoa eteenpäin. Mulla vielä keittiö odottaa karsijaansa, mutta taidan jättää sen myöhemmäksi. Kaikki muut hommat kun tuppaavat aina kärsimään, kun innostuu liikaa siivoamisesta.
Halaten, Erja
Hei, tuu seuraamaan mua Faceen @kaneliomena76 ja Instaan @emppu76
