– Äiti. Katsellaanko taas se video, missä te ootte isin kanssa siellä naimislavalla? kysyi aikanaan kolmevuotias esikoisemme.
Höristin korviani. Mitämitämitä? Missä lavalla? Mielikuvitus loihti heti esiin kaksi hikistä hahmoa toistensa kimpussa jossain erotiikkamessujen lavashowssa (vaikkei vielä koskaan ole tullut kyseisessä tapahtumassa poikettuakaan).
-Teillä oli sellaiset… ööö… naimispuvut päällä, lapsi jatkoi. -Sulla oli iso mekko. Kun oli teidän naimispäivä.
Aaaa, tajusin viiveellä. Oltiin katseltu muutama viikko aiemmin meidän häävideo, jonka alttari oli muuttunut pienen muistissa naimislavaksi, koska siellä mentiin naimisiin.
-Joo, katsellaan vaan, lupasin ja käännyin toiseen suuntaan peittääkseni hymyni.
Kun lapsi alkaa puhua, aikuisen elämä täyttyy valtavilla mysteereillä. Mitä tarkoittaa ma? Onko se maito vai matto? Tai ehkä maanantai? Ei nyt sentään. Ei pikkuinen voi viikonpäiviä vielä osata, vaikka synnytyksessä soitettiinkin Beethovenin sonaatteja. Entä mikä on laajalla kädenliikkeellä esitetty kä?
Aikuinen on kuin ennakoiva tekstinsyöttö lapsensa vieressä. Mitä rakas? Ai kä? Mitä se meinaa? Sattuuko käteen? Haluatko vettä? Kukkuuko käki jossain? Ahaa! Kysyt mikä! Joo, se on lautanen.
Olen kirjoittanut pikät pätkät meidän lasten sanoja vauvakirjoihin. Näin äkkiseltään muistan lunttaamatta muutaman.
Esikoinen, joka oppi puhumaan hyvin aikaisin, oli kiinnostunut alusta saakka joka asiasta, jonka sai näköpiiriinsä. Niinpä me seisoskeltiin hänen kanssaan opettelemassa puiden nimiä, tutkimassa kasveja, katseltiin tähtiä ja joka lenkiltä hän kantoi mukanaan taskujen täydeltä kiviä kokoelmaansa, joka leviteltiin kaksivuotiaan hartaudella ympäri maita, mantuja ja oman huoneen lattiaa.
Esikoisen omituisimpia sanoja olivat käitä (täti), nampa (naapuri) sekä tampa (Tampere). Niiden selvittämiseen meni hetki aikaa.
Kun kuopus puolestaan huuteli prää ja osoitteli ilmaa, tajusimme aika nopeasti hänen tarkoittavan kärpästä. Tosin kesäaikaan prään merkitys laajeni ja lopulta termi oli ihan mikä tahansa ötökkä, joka liikkui lentäen. Kokonainen uusi laji siis.
Ruokapöydästä löytyivät kinkan ja tompin lisäksi ainakin pippa (pipari) ja tä (vesi). Pihalla mentiin kiikkaan sekä papralle (tramppa).
Kuopukselle juteltiin isoveljestä aina veikkana. Hänen suussaan se taipui sanaksi kikka. Kuulosti hauskalta, kun parivuotias porkkanapää huuteli kaupassa täysillä kikkaa.
Tuosta kauppareissusta tuli vielä mieleen kerta, kun laitoin meidän punahiuksiselle kuopukselle kauppaan villatakin, jonka molemmat hihat ja edessä oleva tasku olivat kaikki erivärisiä. Lisäksi hänellä oli hame, johon oli yhdistetty raidalliset sukkahousut.
Tyttö istui kärryissä ja oltiin vihannesosastolla, kun huomasin kahden pikkuisen seurailevan meitä. Lapset supisivat keskenään ja osoittelivat meidän kuopusta. Lopulta he olivat tarkkailleet tarpeeksi ja varmoja asiastaan. He kävivät nykimässä mukanaan olleen naisen hihaa ja kuiskasivat tälle äänekkäästi, että katso mummi – tuolla on Peppi Pitkätossu.
Lisää pikkuisia tarinoita täällä.
Oikein hyvää viikonloppua!
❤, Emppu
IG sydanmuruja