Kirjoittelenpa tännekin nyt kokopitkän postauksen aiheesta, josta jo hieman avauduin Instan puolella.
Ikä.
Työnhaku.
Ja ne yhdessä.
Tämä päivä ei kaikista korulauseista huolimatta arvosta kokemusta, vaan nuoruutta ja papereita. Otetaan esimerkki.
Mulla on takana kolmen vuoden tradenomikoulutus, muttei papereita siitä. Koska koulun viimeisten neljän kuukauden aikana mulle tuli ohittamaton tilaisuus perustaa oma yritys, joka oli ollut unelmani jo pitkään.
Tottakai tartuin siihen!
Kukaan ei silloin kertonut tuolle hilkun yli parikymppiselle, että paras silti hankkia se paperi taskuun. Ihan tulevaisuuden varalle. Että on joku saamarin nimike, joita tässä maailmassa arvostetaan yli kaiken.
Otetaan ajatusleikki, että nyt neljävitosena hakisin työtä, jossa odotetaan kaupan alan koulutusta. Jossa se on hakuehto. En pääsisi todennäköisesti edes haastatteluun. Koska se paperilla oleva ammattinimike puuttuu. Yrittäjyyttä, kun ei monenkaan silmissä lasketa ammatiksi.
Suuri kysymys kuuluukin – minkä takia?
Jos joku joskus voisi kertoa mulle mitä koulun penkillä voi oppia kolmessa vuodessa enemmän, kuin johtamalla omaa firmaa kaksikymmentä vuotta, olisin hyvin kiitollinen.
Mielestäni kokemus tuo sellaista osaamista alalla kuin alalla, mitä ei kirjoista saa. Tämä pitäisi osata lukea hyväksi myös työnhaussa.
Se, mitä omassa koulussani (ammattikorkeassa) aikanaan opin, ei ole juurikaan auttanut mua työssäni. Olen käynyt lakiopintoja, opetellut markkinointiviestintää, osaan kirjoitella kaikenlaisia tarjouspyyntöjä ja tehdä liiketoimintasuunnitelman. Kaiken sen, mitä yrittäjän urallani oikeasti olen tarvinnut, olen opetellut itse. Toisinaan kantapään kautta, mutta kuitenkin.
Mulla on siis sama koulutus kuin muillakin tradeilla ja erittäin rutkasti kokemusta päälle. Paperi vain puuttuu ja ehkä ikäkin alkaa jo väärällä numerolla.
Jos joku joskus voisi kertoa mulle mitä koulun penkillä voi oppia kolmessa vuodessa enemmän, kuin johtamalla omaa firmaa kaksikymmentä vuotta, olisin hyvin kiitollinen.
Tämä ikärasismi kulkee tietyllä tavalla myös toiseen suuntaan. Olen siitä joskus täällä jo maininnutkin.
Se koskee nuoria.
Rakkaat työnantajat. Kun nuori ihminen hakee ensimmäisiin työpaikkoihinsa, hänellä harvoin on muuta kokemusta kuin naapurin lasten hoitamisesta.
Useimmissa paikoissa odotetaan aina alan koulutusta. Ja niissä lopuissa kokemusta. Edes jonkinlaista. Mutta kuinka sitä saa, jos kukaan ei ota töihin?
Kun työnantajana luin näitä ekoja kesätyöhakemuksia, muistin sen toivon, jolla omia papereitani aikanaan lähettelin. Halusin, että meidän työmaa on se paikka joka ei ylenkatso hakijaa, jonka ainoa työkokemus on kahden viikon tet-jakso hyllyttäjänä lähikaupassa.
Olen iloinen, että pystyttiin omalta osaltamme vaikuttamaan tähän ja meidän asema oli näiden kahdenkymmenen vuoden aikana monelle nuorelle ensimmäinen pitkäaikaisempi työsuhde.
Ja tähän loppuun mulla on loistava ajatus.
Työhaastattelussa ei saa kysyä terveydellisiä asioita. Mitä, jos laajennettaisiin tätä vielä vähän?
Jospa otettaisiin käyttöön valtakunnallisesti systeemi, jossa ikä on salattu työnhaussa. Moni saattaisi tällä tavalla ”vahingossa” päästä haastatteluun saakka. Jossa kenties huomattaisiin, että ikä on oikeasti vain numero ja tyyppi aivan loistava kyseiseen paikkaan.
Tällaisilla ajatuksilla tänään,
Emppu
IG Sydänmuruja-blogi