elämä perhe

Lapseton maailma?

Olen aina suuresti ihaillut italialaista kulttuuria, jossa perhe pyörii kaiken keskiössä. Suurten pöytien äärellä syödään yhteistä päivällistä joskus useammankin sukupolven voimin. Ja ystävätkin mahtuvat vielä sekaan. Hyvin perhekeskeisenä ihmisenä asetelma on mulle enemmän kuin luonteva. Ilman muuta lapset kuuluvat mukaan kaikkeen. He ovat osa elämää ja yhteisöä siinä missä aikuisetkin.

Me kaikki olemme joskus olleet lapsia. Oma sukupolveni vieläpä maailmassa, jossa lapset olivat hiljalleen siirtyneet ”saa näkyä, mutta ei kuulua”-nurkkauksesta enemmän esille. Nyt tuntuu, että heitä ollaan ajamassa sinne vauhdilla takaisin. Mieluiten perheineen.

Muistan lapsuudestani monetkin sukujuhlat. Muistan kiharat, jotka olivat tulleet kosteisiin hiuksiin yöksi laitetuista leteistä. Uudet mekot, jotka äiti oli ommellut siskolleni ja minulle. Serkut, joiden kanssa juostiin ympäri juhlatalon pihamaita ilosta hehkuen. Muistan lahjaostokset, ruusukimput ja porukkakuvat portailla tai olohuoneen nurkassa. Sekä hetket, jolloin harjoiteltiin toisten kättelyä, vieraille esittäytymistä ja jännitettiin miten saa itse lohkaistua palan kakkua lautaselle.

Kesäyön lämpimissä illoissa olin perheineni vieraana useissa häissä. Loppuillasta minäkin sain valvoa pidempään ja tanssia äidin ja isän kanssa valssia. Katsella nauravia ihmisiä ja istua yön hämärissä tunnelmallisella takapenkillä, kun ajeltiin takaisin kotiin nukkumaan.

Ravintoloissa puolestaan oppi odottamista sekä keskustelun jaloja taitoja. Siihen aikaan ei tuotu viihdykkeeksi värikyniä pöytään, eikä vanhemmilla ollut kännyköitä, joista olisi voinut katsella Youtuben pätkiä annostaan odotellessa. Silloin juteltiin toisten kanssa ja tutkittiin ruokalistasta annosten hassulta kuulostavia ulkomaisia nimiä.

Jos kielto koskisi mitä muuta ihmisryhmää tahansa, kansa olisi jo barrikadeilla valittamassa

Kun lähes parikymmentä vuotta sitten olin hotellissa ja törmäsin ensimmäistä kertaa lapsivapaaseen kerrokseen, olin pöyristynyt. Jos kielto koskisi mitä muuta ihmisryhmää tahansa, kansa olisi jo barrikadeilla valittamassa syrjimisestä, mietin tuolloin. Noista ajoista meno on vain yltynyt. Tänä päivänä lähes muotia ovat lapsivapaat häät, joissa hääpari tahtoo vannoa valansa täysin hiljaisessa, rauhallisessa ympäristössä. Juhlia aikuisten malliin iltajuhlansa. Ilman lattialla hosuvia lapsia. Ilman jaloissa pyöriskeleviä taaperoita. Ilman vauvan itkua kaikuvassa kirkossa. (Mitä sitten, kun nämä parit saavat ehkä aikanaan omia rakkaita, joiden tulo juhliin kielletään? Menevätkö he silloin itsekään?)

Tänään luin uutisen, jossa ehdotettiin Tampereelle kokeiluun lapsivapaata rantaa. Jos yhteiskuntaa aletaan pikkuhiljaa jakaa lapsellisiin ja lapsettomiin alueisiin, mihin saakka tässä vielä päästäänkään? Joku häiritsee aina jotakuta. Oman alueensa mm. hotelleista voisi tällöin varata myös kännissä meluaville aikuisille, jotka pitävät välillä sellaista meteliä, että toisten lapset heräävät keskellä yötä siihen. Kännisen porukan melua ei peittoa kuin päiväkodin kahdenkymmenen lapsen ryhmä, jos sekään.

Lasten puolesta loukkasi kerran buukkautua hotelliin, jossa yhden rakennuksen osan ihan mainostettiin olevan kokonaan lapsivapaata. Jos paikkakunnalla olisi ollut toinen hotelli, olisin vaihtanut siihen. Ymmärrän, että näillä mainoksilla tavoitellaan eläkeikäisiä, sinkkuja tai ehkä (perheellisiäkin) pariskuntia, jotka haluavat ympärilleen rikkumatonta hiljaisuutta. Silti se saa tuntemaan, että lapset ovat jokin tarttuva sairaus. Lapsiperheet ovat näissä paikoissa kuin spitaaliset, jotka rajataan aidatuille alueille huutamaan keskenään kuin villi-ihmiset. Jonottamaan äänekkäästi aamiaiselle tai hyppimään pommilla uima-altaisiin. Parissa kylpylässä on jo lapsivapaa uima-aika iltaisin. En tiedä, koska saadaan vastaavanlaisia tiloja ravintoloihin. Tai kyllä jossakin varmaan sellaisia jo onkin.

Olen ollut myös lapseton aikanaan, joten sisäistän kyllä sen, kuinka lasten meteli voi olla joskus liikaa tilaisuuksissa, joista toivotaan rauhallista. Näissä hetkissä lasten kanssa olevat vanhemmat ovat avainasemassa. Itkevän vauvan voi kärrätä kirkon ulkopuolelle häätilaisuuden ajaksi. Huutavan taaperon saa kannettua kätevästi juhlapaikan tai ravintolan ulkopuolelle rauhoittumaan.

Pointti on kuitenkin se, että lapset oppivat myös tärkeitä asioita näissä yhteisissä tilaisuuksissa. Myös he nauttivat ihmisjoukosta. Uusista elämyksistä. Hyvästä ruuasta. Musiikista. Toisten lasten seurasta.

Myös lapsille kaikki nämä ovat ikimuistoisia hetkiä. Sekä tärkeä tapa oppia elämää.

Rakkaudella, Emppu

IG sydanmuruja

You may also like...

Vastaa