Eilen, kun makasin leikkipuistossa selälläni, tipahdettuani keinulaudalta maahan, nauroin niin, että vesi valui silmistä. Olin mennyt laudalle vastapainoksi meidän kuopukselle, enkä ottanut varmaan tarpeeksi hyvin kahvasta kiinni. Liu’uin liukkaalla puulla ajatustakin nopeammin taaksepäin ja makasin hetken kuluttua koivun juurella. Tilanne oli niin huvittava, että lähinnä mietitytti, ettei kukaan vaan nähnyt mun noloa kaatumista.
Tänään ei sitten enää naurattanut, vaan vedet virtasivat silmistä ihan muusta syystä.
Niska on ollut aamusta saakka särkyinen ja lähettänyt säteitä myös otsan puolelle. Aamupalalla istuessa vyötäröön sattui selän puolelta. Hain sitten pyyheliinan ja rullailin sen avulla selkää, joka tuntuikin oudon jumittuneelta. Lopulta löytyikin sellainen kipukohta, joka sai aikuisen naisen kyyneliin. Kuka olisi uskonut, että hyvin viattomalta näyttänyt pyllähdys saisi lopputulemana aikaan niin kipeän selän ja niskan?
Mulla on muutoksia niskassa, joiden takia pää ei käänny ihan kunnolla. Siinä kohtaa, kun iskeydyin (onneksi pehmeään lumeen), niskassa rusahti pienesti juuresta kallonpohjaan saakka. Ylösnoustessa pää oli hiukan pöpperöisen oloinen hetken verran, mutta tokeni siitä aika nopeasti. Tämä päivä onkin sitten mennyt lepäillessä, särkkäriä napsiessa ja venytellessä.
En nyt osaa pelätä mitään vakavampaa sattuneen, kun yleisolo on ihan jees. Niskakivut aiheuttavat mulle muutenkin migreenejä ja massiivisia päänsärkyjä, joten sinänsä tuttua juttua. Käyn lääkärillä, jos päänsärky ei helpota parin päivän aikana.
Mutta olkaahan varovaisia, kun lähdette liikenteeseen. Pienikin kaatuminen voi aiheuttaa suuria murheita.
Mun piti alunperin kirjoitella tämä juttu keskittyen liikkumiseen, mutta jätän sen toiseen kertaan. Pysähdyin nimittäin yhtenä päivänä vanhojen kuvien äärelle miettimään, kuinka paljon elämä on muuttunut kaiken liikkumisen kannalta katsoen vuodessa.
Kun silloin ”normaaliaikana” kelit eivät suosineet ulkona liikkumista, käytiin uimassa, kirjastossa, leffassa, kauppakeskuksissa, sisäleikkipuistoissa, museoissa ja niin edelleen. Nyt koronaturvallisuuden takia kaikki tekeminen pitää sovitella ilmoihin, jotka tänä vuonna ovat onneksi antaneet parastaan ja talvi näyttänyt aika pitkälti talvelta. Lumiselta ja kylmältä.
Mutta let’s face it. Kyllä se puuha ulkonakin loppuu. Jo muutaman viikonlopun jälkeen pulkkamäkeen ei lähdetäkään enää samalla innolla, kuin parina ekana kertana. Hiihtäminen ja luistelu – sama juttu. Korona puuduttaa vaihtelemattomuudellaan ulkoliikunnankin ja tässä alkaa ihanien hankien keskellä odotella jo kesää, että pääsisi uimaan, suppailemaan ja pyöräilemään. (Ja rokotetta, että pääsisi ihan mihin vaan).
Voi korona prkl. Lähde jo pois.
Anellen, Emppu
