Helou ihanat!
Huomenna 30.06. on ”Aja töihin Corvettellasi päivä” sekä ”Sosiaalisen median päivä”. Mulla ei ole Corvettea, joten joudun tyytymään someen. (Ja koronarokotteen tehosteeseen).
Joku saattaa muistaa, että viime postauksessani kerroin poistaneeni henkilökohtaisen Facetilini väliaikaisesti. Tiedättekö, se päätös on poikinut pelkkää hyvää.
Aikaa on enemmän ja se on kokonaisempaa.
Mulla meni muutama päivä oppia elämään luuri syrjässä. Tottua siihen, ettei tekeillä olevaa hommaa tarvitsekaan keskeyttää jatkuvien puhelimen kilautusten tai oman uteliaisuuden takia. Aluksi Face pyörähti aamuisin ekana mieleen, kunnes tuli päivä, etten enää edes muistanut sen olemassaoloa.
Ensin kädet kaipasivat pitkin päivää tuttua selausmoodia ja välillä piti oikein pysähtyä tuntemuksensa ääreen. Miksi olo on niin hankala? Mitä tähän kaipaan? Pikkuhiljaa opin kuitenkin täyttämään selaushetkiä tekemällä muita juttuja. Tämän seurauksena olen saanut paljon enemmän aikaan. Jopa niitä to do-listan juttuja, jotka ovat roikkuneet odottamassa jo useampia kuukausia.
Uni on parempaa.
Pari päivää Facen poistamisen jälkeen aloin nukkua paremmin. Nukahdan nopeasti ja jos satun heräämään yöllä, saan unen päästä helposti uudelleen kiinni. Näin ei ole ollut ennen, vaan olen valvonut heräämisten jälkeen vähintään kaksi tuntia ja pyörinyt lakanoitten välissä, kuin grillivartaassa. Toisinaan valvonut samoilla silmillä suoraan aamuun saakka. Olen siis iloisesti yllättynyt ja kiitollinen tästä muutoksesta. Uni tuntuu kaiken kaikkiaan jotenkin syvemmältä ja virkistävämmältä. Tuntuu siltä, että monien vuosien uniongelmien jälkeen olen ihan oikeasti nukkunut taas.
Aluksi ihmettelin sitä, koska en ollut ajatellut viettäväni niin paljoa aikaa ruudun äärellä, että se olisi vaikuttanut uniini. Uskon kuitenkin, että se Facen kaikki informaatiotulva ja jatkuva passissa oleminen stressaa ihmistä jotenkin myös. Mun netinkäyttöni rajoittuu nykyään Instaan sekä tähän blogiin, joten ruutuaika on vähentynyt rutkasti. Suuremmalla päiväaktiivisuudella kaiken tekemisen merkeissä on varmasti oma vaikutuksensa unenlaatuun myös.
Muistan edelleen hetken, kun kirjauduin Faceen ekan kerran. Marraskuisena iltana 2011. Alkuun kaikki tieto ja kuulumiset tempasivat mukaansa ja elin kuuliaisesti luurin vaikutusvallassa aamusta iltaan. Ratsastin informaatiotulvan huipulla, tottelin nöyrästi puhelimen jokaista kilinää ja tykkäsin kaikista eteen tulevista jutuista. Postasin seinälleni suurinpiirtein kaiken aamupalastani lähtien ja luuriorjuus oli sitä myöten valmis.
Näinkin aktiivisella yhteisellä historialla Facen kanssa, mulla oli aluksi ihan outo olo, kun poistin tilini. Mietin, jäänkö paitsi jostain isommasta. Pysynkö enää jutuissa mukana. Entä kaverit? Olenko olemassa heille enää, kun en ole Facebookissa? Näitä pohdin hetken ja sitten otin järjen käteen.
Ei Erja, vastasin itselleni. Et jää paitsi mistään. Kaikki kavereiden kuulumiset saat tietää, kun tapaat heitä. Ihan kasvotusten. Tai lähetät viestejä. Tai soitat. Mitään oikeasti muuta menetettävää pitkän pohdinnan jälkeen ei sitten ollutkaan. Loppu kaikesta julkaistusta kun on suurimmaksi osaksi meemejä, vitsejä, mainoksia tai aforismitauluja.
Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Vaikka yhä useampi ihminen pitää digidetoxia ja kirjautuu sovelluksista ulos määräajoiksi parantaakseen henkistä oloaan, juhlistetaan silti huomisena somepäivänä sosiaalisen median antamia mahdollisuuksia, joista yksi on pitää yhteyttä ihmisiin, jotka ovat kaukana.
Tämä on se yksi ihana asia, jonka Facebook myös mulle mahdollisti. Löysin sen kautta kolme kouluaikaista ystävääni, joista en ollut kuullut mitään pitkiin aikoihin, mutta joita olin ajatellut matkan varrella usein. Some voi siis jossain mielessä olla myös siunaus.
Kaiken kaikkiaan tähän asiaan pätee vanha viisaus päivitettynä.
Some on hyvä renki, mutta huono isäntä. Niin kauan, kuin sosiaalinen media palvelee ihmistä, ollaan oikealla tiellä. Kun pöydällä nököttävä luuri alkaa hallita mieltä ja tekemisiä sekä huutelee kurkistamaan sisältöään vartin välein, kannattaa sille näyttää sen oma paikka ja paiskata puhelin laatikon perukoille vähäksi aikaa.
Koska somen tiedot voivat odottaa, elämäsi ei. Jokainen hetki ruudun äärellä, vie saman hetken pois oikeasta elämästäsi. Ihmisiltä lähelläsi. Elämä ilman ruutua on oikeaa ja todellista. Sekä lopulta se ainoa, jolla on merkitystä.
Rakkaudella, Emppu
IG @kaneliomena76