Tässä hän nyt on. Meidän pieni, suloinen, kahdeksanviikkoinen Maltankoirapoika
”Magic Minidog Yours Forever”. Kutsumme häntä Happyksi, vaikka Hyrrä olisi ehkä kaikkein osuvin nimi.
Olen jo pitkään halunnut useamman koiran. Kuvitelmissani siinteli suurinpiirtein kolmen, neljän hauvelin pienoislauma – mieheni ajatuslaiva ei päässyt samalle aallolle. Hän ei jakanut mun intoilevia mielikuvia keskenään painivista pikkukoirista, ihanasta tassuntepsutuksesta, pihamaalla seuraavista hauveleista ja iloisista vastaan juoksevista naamoista. Yllätys oli siis suuri, kun mieheni ihan ilolla suostui vielä toiseen koiraan, mutta sanoi, että kolmannen kohdalla hän muuttaa pois talosta. (Tiedän, hän ei tarkoittanut sitä. Eihän?)
No, se siitä…
Happy muutti meille sunnuntai-iltana. Kotimatkan hän rimpuili sylissäni emoltaan tuoksuvan peiton päällä ja itki välillä haikeasti. Pieni höyhenenkevyt pumpulipallo kaivautui kainaloon, koitti kiivetä niskan taakse ja vaihtoi asentoa kymmenen sekunnin välein. Pari kertaa hän kääntyi katsomaan mua niin pitkästi silmiin, että tunsin hänen melkein lukevan ajatukseni.
Lucky otti tulokkaan hienosti vastaan. Järjestettiin ensikohtaaminen ensin nurmikolla, siitä nopeasti terassille siirtyen. Lucky on tähän saakka ollut aina koiraporukan nuorin. Hän on juossut muiden koirien perässä, tehnyt yllätyshyökkäyksiä takavasemmalta ja haastanut innolla leikkiin. Osa vanhemmista koirista on suorastaan inhonnut tätä käytöstä ja osoittanut sen halveksivalla katseella sekä poispäin kääntymällä. Nyt Lucky joutui itse ensikertaa takaa-ajetun osaan, kun maitotölkin kokoinen karvapallo haastoi leikkiin juoksemalla ympyrää, hyökkäilemällä kohti, sukeltamalla isoveljensä mahan alta ja nousemalla takajaloilleen Luckya vasten.
Eka yö pikkuisen kanssa meni myös ihan eri tavalla, kuin Luckyn kanssa. Siinä missä Lucky itki pari kertaa ja nukkui sitten suurimman osan yötä kopassaan käyden parin tunnin välein pissalla, (un)Happy uikutti yön läpi. Tunnin välein pienten tassujen tepsutus suuntasi johonkin kopastaan ja ikäväulina seurasi tiiviisti tassujen omistajaa. Oltiin siis isännän kanssa aamulla kuin nahistuneet perunat, samoin oli Lucky. Hänen piti näet valvoa koko ajan jokaista pikkukaverin askelta ja toimitusta, joten ei tullut unitunteja paljoa hällekään.
Ekana kokonaisena päivänä meidän vanhempi koira katseli tulokasta epäröivin silmin. Katseesta paistoi metrien päähän ihmetys, minkä kumman härvelin ne ihmiset nyt on tänne tuoneet? Lähteekö se joskus? Kai se lähtee joskus!
Nyt kolme päivää myöhemmin kaverit ovat alkaneet todella viihtyä yhdessä. He jopa nukkuvat välillä kylki kyljessä.
Myös leikkiminen on alkanut sujua. Pienempi härnää ja haastaa – isompi juoksee kiinni ja kääntää selälleen. Kiiruhtavat saman pallon perässä pitkin käytäviä ja makaavat vieri vieressä purutikkujaan järsimässä. Kivaa näyttää olevan.
Eilen pojat olivat ekaa kertaa takapihalla yhtä aikaa. Meno oli aika villiä, kun kaiken muun uuden lisäksi pikkukoira pääsi ensi kertaa kosketuksiin iki-ihanan nurmikon kanssa. Voi sitä onnea, kun siinä piti pyöriä, sitä piti haistella, sitä piti nyhtää ja juosta täysillä sen seassa.
Näiden kahden kanssa hetket liitävät. Vaikka he nukkuvat paljon – pentu vielä enemmän – on hereilläoloaika vastineeksi täyttä koiraenergiaa.
Pieni on jo oppinut osaksi käymään pissamatollaan, mutta takkahuoneen karvalankamatto vetää häntä magneetin lailla puoleensa hädän hetkellä. Se pitää vielä viedä pois, kaikki muut matot meillä vaihdettiinkin jo vanhoihin räsymattoihin.
Tulen taas kertomaan kuulumisia, kun meidän Ilo ja Onni viettävät taas hiukan enemmän aikaa yhdessä. Varmaan saadaan monia ikimuistoisia hetkiä.
Onnellista viikonloppua sulle,
Emppu
P.S. Meidän koirilla on oma Instatili
nimellä luckythemaltese8
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76