Lumikki oli polvillaan keittiössä ja hankasi kiukkuisena kurajälkiä olemattomiin. Hemmetin lankkulattia, hän puhisi jo kolmannen kerran. Timanttilaikka siihen purisi kaikkein parhaiten. Ei tämä Nuhanenän vanha räkärätti joka hänelle oli annettu pesuliinaksi.
Lumikki oli nähnyt päiväunia kunnon mopista ja tiskiharjasta jo pitkään, mutta kääpiöt olivat oikeita pihipukkeja. Hän siis pesisi ensin tämän lattian ja pyöräyttäisi sen jälkeen samalla rätillä tiskin puhtaaksi. Ehkäpä liina kelpaisi vielä vessankin puhdistukseen viikonloppuna.
Ulkoa alkoi kuulua hiljalleen voimistuvaa laulua. Voi hemmetti, Lumikki irvisti ja könysi kankein jäsenin ylös lattialta. Selkäänsä pidellen hän raahautui keittiön ikkunaan. Jep. Tonttukööri oli tulossa kotiin hakut olalla.
Lumikki avasi oven ja alkoi jäkättää saman tien.
-Se on sitten sillä tavalla, että yhtäkään monoa ei tuoda sisälle! Minä olen raatanut kuin keittiöpiika koko päivän siivotessani teidän kurajälkiänne. Tai piikana te minua taidatte pitääkin, hän niiskaisi teatraalisesti. -Kouluttamaton tyttöriepu joka on helppo huijata ruokapalkalla mihin hommaan vain. Niinhän te ajattelette.
-No niin, niin no, puhui Viisas. -Nylähän ät, tarkoitan älähän nyt tuollaisia puhu. Ollaan juuri tultu pitkä matka junalla…
-Junalla! Lumikki ärähti. -Tehän olitte kaivoksella. Hän katsoi Viisasta tiukasti. -Vai olitteko sittenkään… Ettette vaan olisi lojuneet taas puolta päivää Jallun baarissa kiskomassa kolmen tolpan mehua?
-Ei varmasti olla, Viisas kiiruhti kieltämään ja jatkoi, -Meillä oli tänään hoita mummia, tarkoitan muita hommia. Oltiin koko porukka pakkelihommissa Kittilässä, tarkoitan…
-Anna olla, Jörö murahti. -Sen jälkeen, kun Ruusunen ajoi naisille tässä metsässä äänioikeuden, lakkasi meidänkin töllissä sopuisa eläminen. Jatkuvasti saa kuulla vain tasa-arvosta, matalapalkka-aloista ja sukupuolisyrjinnästä. On se kumma ettei tässä saa enää edes syrjiä rauhassa ja hyvillä mielin, vaan siitäkin nostetaan kamala meteli. Ruusunen olisi saanut maata selällään seuraavatkin sata vuotta ja pitää suunsa kiinni.
Lumikki näpäytti Jöröä päähän varpuluudan varrella.
-Sanakin vielä niin joku jää ilman välipalaa, hän sanoi leveästi hymyillen.
-Aivan yksi ja sama, Jörö vastasi ja lähti lompsottelemaan yläkertaan. -Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi välipalattomaksi. Samaa sotkua pöydässä on joka päivä. Sinulla kun on tasan kaksi bravuuria. Pohjaan palanut riisipuuro tai mauttomat lihapullat. Kumpiakohan herkkuja mahdamme tänään saada?
Lumikki avasi suunsa huutaakseen Jörölle jotain ilkeää, mutta vaikeni sitten muistaessaan pöydässä odottavan puurokulhon. Ehkä hän tosiaan voisi etsiä vaikka netistä pari ruokaohjetta lisää.
Muutamaa tuntia myöhemmin Lumikki seisoi pyykkituvassa ja pyöritteli epäuskoisena päätään. Hän ei ikinä selviäisi tästä kasasta. Kääpiöt tuottivat sellaisen määrän hieltä haisevia, nöyhtäisiä sukkia vuorokaudessa, että niitä varten pitäisi olla oma pesukone. Puhumattakaan kalsaripyykistä. Nenäänsä nyrpistäen Lumikki nosti etusormen ja peukalon väliin ensimmäisen vaatekappaleen ja alkoi kuljettaa sitä koneen rumpuun.
Kun pesukone viimein pyöritti ensimmäistä erää sukkia vesikarusellissa, Lumikki katseli pyykkituvan ikkunasta ulos. Kääpiöt heittivät metsänreunassa tikkaa.
Voi, kun hän löytäisi joskus elämänsä prinssin. Hän oli laittanut verkot vesille jo vähän joka suuntaan, mutta mikään ei ollut tuottanut vielä tulosta. Lumikki oli Tinderissä, Matchissa ja Eliittikumppanissa. Hän oli päivittänyt Faceprofiiliinsa olevansa sinkku. Hän ahdisteli Instagramissa tuntemattomia, hyvännäköisiä miehiä lähettämällä näille yksityisviestejä ja kehumalla nämä maasta taivaaseen. Alkoi seurata heidän tilejään. Ei silti mitään. Pari viestiä Lumikki oli saanut, mutta sekin viestinvaihto loppui saman tien, kun miehet saivat tietää hänen asuvan seitsemän ukon kanssa keskellä metsää.
Pitäisiköhän hänen muuttaa omaan asuntoon? Postata sivuilleen muutakin kuin kuvia sekaisesta talosta ja astiavuorista? Ehkä itsestään uusissa alusvaatteissa? Tai jos hän alkaisikin käydä enemmän ulkona?
Lumikki huokaisi ja lähti ulos kauniiseen auringonpaisteeseen. Tai mitäpä hän siitä välitti satoiko vai paistoiko, kun tuo tyrannimainen kääpiöjengi piti häntä aina turvassa sisätiloissa.
-Hei Lumikki! Vilkas huhuili tikkataulun kupeelta. -Laitahan vähän kahvia kiehumaan. Ja jos viitsit tehdä vaikka omenapiirakan. Se maistuisi kyllä.
Muut kääpiöt hymisivät hyväksyvästi.
-Voinhan tehdäkin, jos joku auttaisi poimimaan omenat, Lumikki vastasi.
-Mutta meillä on tässä juuri tikanheitto pahasti kesken, Lystikäs nurisi. -Ja kohta alkaa liigan eka peli telkkarista. Mitä jos tilaat hedelmäsi ovelle? Onhan niitä kuljetusliikkeitä.
-Oletko jumaliste tosissasi! Lumikki ärjäisi. -Tuossahan notkuu puu omenoiden painosta aivan vieressäsi. Että vielä kotiinkuljetuksella! Te olette laiskimmat, typerimmät ja saamattomimmat aivokääpiöt, jotka olen koskaan tavannut Tilatkaa piirakkanne ovelle! Minä en sitä tee!
Kun Lumikki käveli kiivain askelin mökkiin, humisivat kääpiöiden keskustelunpätkät hänen korvissaan.
”… varmaan se aika kuukaudesta…”
”…Ruususen alulle polkaisema feminismi…”
”…joku on laittanut kalsarit väärinpäin pyykkikoriin…”
”…purmaan vaatteessa, tarkoitan varmaan puutteessa…”
Lumikki irvisti taakseen katsomatta ja paiskasi mökin oven kaikin voimin perässään kiinni.
Vuosi kului ja Lumikki löysi prinssinsä. Tämä oli eksynyt Satumetsässä kuljeskellessaan ja päätynyt sattumalta kääpiöiden talolle. Tosiasiassa prinssi oli sopinut treffit Tähkäpään kanssa, mutta kääntynyt yhdestä risteyksestä vahingossa väärään suuntaan ja niin Lumikin onnellinen tulevaisuus oli taattu. (Prinssi ei nimittäin kehdannut koskaan tunnustaa hänelle asioiden todellista laitaa ja Tähkäpääkin selvisi ohareista muutaman illan räkäitkuilla).
Ensimmäisen hääpäivän aattona Lumikki seisoi linnassa pyykkituvan ovella ja katseli prinssin sekä tämän kavereiden keräämää likasukkapinoa. Miehet olivat käyneet vaellusreissulla ja tyrkänneet heti ovelta haisevat laukkunsa hänen purettavikseen. Lumikki nosti ensimmäisen vaatekappaleen etusormen ja peukalon väliin. Katseli sitä hetken ja heitti takaisin maahan.
Hän käveli olohuoneen ovelle ja sanoi formuloita vahtaavalle miesjoukolle:
-Peskää itse pyykkinne. Minä en ole kodissani mikään piikatyttö.
-Rakas Lumikki, prinssi vastasi. -Jos onnellista loppua etsit, niitä löytyy vain saduista. Pistähän siis pyykkikone laulamaan ja keitä meille kahvia. Kun se on valmista, voit tarjoilla sen tänne. Ja kulta…, prinssi kääntyi Lumikin puoleen.
-Niin? Lumikki kuiskasi toiveikkaana. Ehkä tulossa oli sittenkin jotain romanttista.
-Jos viitsit pitää vähän pienempää meteliä niiden tiskien kanssa. Kuullaan tuo selostus paremmin, sanoi hänen armas aviomiehensä, iski silmää ja hymyili.
Sen pituinen se.
Kirjoittanut, Emppu
(Julkaistu aiemmin Olipa kerran-blogissani).