Katselin eilen illalla pysäyttävän dokkarin ”A Perfect 14”, joka kertoi pluskokoisista malleista. Pysäyttävän siksi, että lopulta kaiken muun mallitouhun yläpuolelle nousi häkellyttävä Elly Mayday (trailerin kuvassa keskellä). Kaksikymmentäkuusivuotias, kaunis nuori ihminen, joka taisteli mallimaailman melskeiden keskellä vielä kolmostason munasarjasyöpää vastaan.
Elly sai munasarjasyöpädiagnoosin kaksikymmentäviisivuotiaana. Hän joutui käymään läpi useamman leikkauksen, kohdunpoiston ja kemoterapian. Hän esiintyy mallikuvissa sekä peruukissa, että ilman. Toisissa kuvissa myös leikkausarvet ovat näkyvissä.
Ihailtavaa rohkeutta, sanon minä ja vaatii paljon tässä täydellistä ihmistä metsästävässä maailmassa. Mielestäni ”tavismalleja” pitäisi olla vieläkin enemmän. Tyyppejä, joihin tavallisen kansan on helppo samaistua. Tällaiset mallit ovat kaiken kaikkiaan raikas vaihtelu kaikkiin photoshopattuihin, samasta muotista valetuilla naisilla otettuihin mainoskuviin. Ne herättävät myös katsojan huomion varmasti.
Ja koko sitten. Onhan se nyt ihan eri asia, kun lähdet kaupassa sovittamaan jotain mekkoa, joka näyttää niin tyylikkäältä 34- tai 36-kokoisen mallinuken päällä. Siellä seisot sovituskopissa ja varmistat kahteen kertaan, että vaate on sama, koska se ei näytä siltä lainkaan. Se venyy, kiristää, vetää sieltä ja roikkuu täältä. Tunnin sovittelukivan jälkeen luovutat ja ajattelet, että tie kauniisiin vaatteisiin löytyy vain dieettioppaiden viitoittamasta suunnasta. Sama kangastus tapahtuu mainoskuvien kohdalla.
Dokumentissa sanottiin osuvasti, ettei kukaan huomaa, millainen miljardibisnes ympärillä velloisi. Vaatteita suunnitellaan vain pieniin kokoihin, kun suuri osa väestöstä ei mahdu sellaisiin. Kauniita vaatteita, suuria kokoja ja menestys olisi taattu. Mutta ei. Muotimaailman päähän on iskostunut liian syvään se, että pieni on kaunista. Suuresta vaatemerkistä (Abercrombie & Fitch) oli jopa otsikko, jossa luki etteivät he halua rumien ja isojen ihmisten käyvän liikkeissään. Toimitusjohtaja Mike Jeffriesin kerrotaan jo vuosia sitten sanoneen, että hän haluaa myyjiksi hyvännäköisiä ihmisiä, jotka houkuttelevat toisia hyvännäköisiä ihmisiä ostajiksi. Järkyttävää luokittelua.
Mutta palataan ihanaan Ellyyn.
Eräässä otossa, kun Elly oli meikkauksessa, hän kertoi käyneensä aamulla syöpähoidoissa ja että väsyttää. Että kaiken sen meikin alla, hän on ihan palasina. Hän mietti myös, miten ihmeessä jaksaa päivittää omaa nettisivuaan väsymyksensä vuoksi.
Samassa hän alkoi puhua palautteesta, jonka oli saanut. Hänelle oli sanottu, että hän käyttää syöpää hyväkseen päästäkseen esille ja tienatakseen rahaa. Siinä istuessaan ja kertoessaan, häntä alkoi itkettää. Hän pyyhki kyyneleitään, pyydellen meikkaajalta anteeksi, että kohta sotkee toisen työn. Minäkin pyyhin kyyneleitäni sohvannurkassa ja mietin samaa, minkä Elly sitten toikin julki. Miten joku voi sanoa niin? Miten joku voi oikeasti edes ajatella sellaista, että ihminen käyttää syöpää hyväkseen vaikkapa mallintyössä? Tai päästäkseen julkisuuteen? Näillä idiooteilla ei ole varmaankaan minkäänlaista käsitystä siitä, millainen tuo kammoksuttu sairaus onkaan.
Olen itse seurannut vierestä, minkä pelon syöpä tuo tullessaan. Epävarmuuden tulevasta. Kivuliaat tutkimukset ja hoidot. Jatkuvan väsymyksen ja voimattomuuden. Huonovointisuuden. Hiusten lähdön.
Jos tuossa kunnossa jaksaa vielä oikeasti nauraa kameroiden edessä ja pitää toivon syrjästä kiinni, on ennen muuta sankari. Ja siksi Elly Mayday minuun niin suuren vaikutuksen tekikin. Näin sieluni silmin itseni tuon ikäisenä samassa tilanteessa. Minä itkisin, masentuisin ja pelkäisin kuolemaa. En varaisi lippua New Yorkiin ja lähtisi sinne valloittamaan maailmaa, kuten hän teki.
Musta oli ihanaa nähdä, kuinka hänen kuviaan alkoi ilmestyä kaduille pikkuhiljaa. Hän pääsi mukaan myös Lane Bryantin pluskokoisten naisten kampanjaan #ImNoAngel. Kuvia oli metron seinissä, näyteikkunoissa ja valomainoksissa. Mun sieluun saakka jäi kuva iloisesta ihmisestä, joka seisoi Nykin valojen keskellä, osoitti itseään julmetun kokoisessa kuvassa ja huusi nauraen ”Tunnistakaa minut!”.
Elly Mayday kuoli uusiutuneeseen syöpään kolmekymmentävuotiaana. 01.03.2019.
Dokkari on Yle Areenassa. Suosittelen todella vahvasti katsomaan sen. Järisyttävää katsottavaa ovat myös Ellyn Instagram-sivut, joilla syöpätaistelun raadollisuus tulee väistämättä esiin.
Elämää taas paljon enemmän arvostaen, Erja
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76