Onko sulla aamukolmen ystävää? Opin termin Himoshoppaaja-kirjasta ja se tarkoittaa ihmistä, jolle voit soittaa pienessäkin ongelmassa vaikka kolmelta yöllä.
Kun lukion jälkeen rakas ystäväpiirini hajosi ympäri kotimaan, jäin vähän kuin tyhjän päälle pariksi vuodeksi. En päässyt kouluihin. En päässyt töihin. Masennuin ja putosin pois kaikesta tavallisesta. Aikuisten elämä oli tylsää, maistui puulta ja oli täynnä lukittuja ovia. Kirjoissa hehkutettu railakas opiskelijaelämä loisti korkeintaan poissaolollaan.
Kahta vuotta myöhemmin pääsin varapaikalta ammattikorkeaan ja huomasin olevani muita luokkalaisia pari kolme vuotta vanhempi (siinä iässä se on paljon). Suurin osa heistä asui opiskelupaikkakunnalla. He viettivät vapaa-aikaansa yhdessä, puhuivat maanantaisin viikonlopun bileistä ja ryhmäytyivät nopeasti.
Minä asuin poikaystäväni kanssa monen kymmenen kilsan päässä, kävin illat töissä ja jäin kaikista opiskelijatapaamisista paitsi. Tunsin seilaavani aivan eri aallolla ja eri puheenaiheissa. En tiennyt edes kaikkien luokkalaisteni nimiä vielä ekan vuoden jälkeen. Olo oli tosi ulkopuolinen.
Kouluista ei siis ystäväkirjan täyttäjiä löytynyt ja kaikki nuoruuden kesätyöpaikkanikin olivat sellaisia, joista suurimmassa osassa työskentelin yksin. Kaverisuhteita ei päässyt syntymään niissäkään.
Yrittäjäksi ryhdyin 24-vuotiaana.
Meni hetki ennen kuin ymmärsin, ettei kavereita tulisi silläkään alalla. ”Henkilöstö vastaan työnantaja”-kuvio on niin vahva, että pomo harvoin on kenenkään sydänystävä. Tai jos onkin, siitä saattaa seurata yllättäviä ihmissuhdeongelmia jossain vaiheessa.
Aloittelevan yrittäjän aika meni muutenkin pelkkään työhön, joten vapaata ei juuri ollut. Ja sekin vähä mitä oli, meni lepäämiseen sekä pitkiin uniin. Ei puhettakaan tapaamisista, bileilloista tai muista riennoista.
Ymmärrettävää siis, että jo kolmekymppisenä olin luopunut toivosta löytää ikinä ketään sydänystävää. Ihmistä, jolle voisin olla juuri sellainen kuin olen. Niin hyvässä kuin pahassakin.
Olin lopen kyllästynyt ihmissuhteisiin, joissa taivasteltiin vain työntekoa, uutisotsikoita tai säätä. Halusin puhua syvällisiä. Päästä mielen sisään. Jutella jonkun kanssa asioista, jotka satuttavat puhua. Silti tietäen, että hän ei kuljettaisi tuskaani eteenpäin tai nauraisi sille. Eikä tuomitsisi tapaa, jolla asioita käsittelen.
Haaveilin ystävästä joka ei ole kiinnostunut siitä, kuinka paljon työtä teen viikossa, vaan mitä minulle kuuluu. Haaveilin ystävästä joka ei määrittele minua työni kautta, vaan ihmisenä joka olen. Haaveilin ystävästä jolle voin kirota, itkeä, nauraa ja vitsailla. Näyttää koko tunteideni kirjon ja silti hän sietää minua. Introverttia ihmistä, joka osaa toisinaan olla hemmetin vaikea luonne.
Haaveilin, että tuo ystävä jakaa omaa elämäänsä myös minulle. Ei vain kysele ja kuuntele, vaan kertoo myös omista epäonnistumisen ja vajavaisuuden hetkistään. Uskoo minulle ilonsa ja surunsa. Ja voi luottaa yhtä lailla, että ne pysyvät suojassa.
Lopulta pohdin, että kai sitä voi elää elämänsä ilman aamukolmen ystävääkin. Ja samalla kadehdin naisia, jotka kulkivat käsikynkkää kaupoissa, nauroivat neljän hengen ryhmissä kahviloissa tai postasivat kuvia täydellisestä saunaillasta.
No. Elämä yllättää.
Joskus kivallakin tavalla.
Löysin ihanan ystävän seurakunnan perhekerhosta. (Viimeinen paikka, mistä kuvittelin voivani löytää aikuisena ketään). Mutta siinä me eräänä kauniina talviaamuna istuttiin ja juteltiin. Katsellen samalla tyttöjemme leikkiä. Tyttöjen, jotka olivat kaksivuotiaita ja heti ihan parhaat kaverit 💖
Ja tiedättekö.
Yksi hienoimmista asioita meidän ystävyydessä on se, että välit kestävät muuttumatta myös ajoittaisen hiljaisuuden. (Mikä ei tämän päivän maailmassa ole ihan itsestäänselvyys).
Kun on kiirettä. Kun on sairauksia. Kun on vaikeita aikoja.
Kun on hetkiä, jolloin ei pysty jakamaan asioitaan. Ja viikkoja, kun ei jaksa pitää kehenkään yhteyttä.
Toinen antaa silloin tilaa ja ymmärtää. Ja kun taas tavataan, juttu jatkuu kuten ennenkin. Huonoa huumoria unohtamatta.
Ystävyys on yksi kalleimmista asioista, joita ihminen voi saada. Pidä siitä kiinni.
Hyvää Ystävänpäivää 💖
Halaten, Erja