Joku saattoi huomata, että palasin pikku paussiltani oletettua aiemmin. Kun keho järkkää yllätyksen ja tekee kävelystä lähes mahdotonta, on paljon enemmän aikaa kirjoittaa. Joten sen seurauksena – täällä sitä taas ollaan : )
En tajua missä mättää. Olen kohentanut elintapojani ja koettanut syödä monipuolisemmin. Vähentänyt sokeria. Liikkunut sen, mitä ikinä kykenen ja yrittänyt olla arjessa aktiivinen. Pidin taukoa jopa kirjoittamisesta ja lukemisesta (tilanne on silloin vakava), jotta hartioiden kiristys helpottaisi edes hieman. Nukkumiselle puolestaaan en voi oikein mitään enempää. Jos hermopinne kiristyneiden lihasten takia on suuri, se vaan pitää hereillä. Polttava kipu kyllä rauhoittuu särkylääkkeillä, mutta se vie usein aamutunneille saakka ja jättää unen pariin, kolmeen tuntiin. Ja kuka sellaisella jaksaa.
Vasen polvi ottaa nykyään itseensä ihan kaikesta. Tein sillä perjantaiaamuna neljä (!!!) hyvin laimeaa koukistusliikettä seisten ja nivel alkoi kerätä turvotusta jo iltapäivällä. Hienoa. Etenkin sen vuoksi, että lauantaina oli edessä Jenni Vartiaisen odotettu konsertti-ilta Tampere-talossa.
Lauantaiaamu toi kuitenkin tullessaan muutakin kuin paksun polven. Niska ja kallonpohja olivat jumiutuneet niin, että pään ympärillä tuntui puristavan koko ajan kiristyvä vanne. Se painoi ohimoita ja otsaa ja aiheutti pahoinvointia koko päivän. Ajoitin särkkäreitä siten, että pääsin perheen kanssa Jenniä kuuntelemaan.
Mä olen aina rakastanut musiikkia. Mitä kovempi basso lattiassa, sitä ylemmäksi fiilis on kivunnut. Nyt, näiden outojen selkäoireiden myötä, tuo konserttien basso tuntuu kamalalta. Ensin se hakkaa selässä ja aiheuttaa vatsan puolelle pienoisen krampin. Valot sattuvat näköhäiriöisiin silmiin ja musa kuulostaa hiljaisenakin kovalta. Yritän silti miettiä, että ne ovat vain tuntemuksia ja päästä niistä yli. Mutta ei sitä voi kiertää, että vieväthän ne suuren osan pois elämyksestä.
Kävelin tuona konsertti-iltana kymmeniä portaita turvonneen polven kanssa ja koetin kestää pään jäätävän jomotuksen. Mietin kyllä siinä välissä, että miksi aina näin? Miksi sen kerran, kun jumalauta menee johonkin, ei voisi päästä sinne ilman kipuja ja hyvällä mielellä? Vain nauttimaan kokemuksesta.
Seuraava harmi on tulossa jo kahden viikon kuluttua. Mulla on reumalääkäri, jossa pistetään tuohon kipeään polveen. Se on hyvä asia, mutta juuri sen päivän iltana on teatteriesitys, jota olen odottanut viime vuodesta saakka. Sinne sitten pitäisi lähteä kävelemään kaupungille ja portaisiin pistetyn jalkani kanssa, joka vanhan kokemuksen mukaan särkee neulan jäljiltä muutenkin. Ilta on varmaan unohtumaton.
Mutta joo.
Eilisen istuin siis aamusta iltaan polvi paketissa. Sen päälle ei voinut enää varata, koska turvotus oli tuon konsertti-illan jälkeen tuplaantunut ja koko nivel rutisi ja lonksui painon alla. Istuin, katselin joululeffaa, luin kirjoja ja kirjoitin turvonnein sormin. Vaikka se veti niskalihakset niin jumiin, että puoli iltaa jouduin istumaan otsa ja posket puutuneina.
Elämä. Kerro tänään jotain hyvää.
Kiitos ❤
Halein, Erja