Joulua kohti luukku luukulta
Meidän lapsille joulukuun ehdottomasti jännin päivä (jos aattoa ei lasketa) on ensimmäinen päivä. Muistan ikuisesti kuunvaihteen silloin, kun meidän esikoinen oli jo sen verran iso, että tajusi odottaa kalenterin ekan luukun avausta. Hän heräsi ensin kolmelta yöllä kysymään, joko kalenterin voi avata. Sen jälkeen viideltä. Ja lopulta olikin riemuisa aamu ja hän pääsi jännityksestä. Kuopuksen kanssa kävi kahtena ekana vuonna ihan samalla tavalla.
On se hassua miten suuri voima yhdellä joulukalenterilla voi olla. Ja joulukuu on muuten ainoa kuukausi, jolloin ainakaan meidän lapsia ei tarvitse herätellä kouluun minuuttia pidempään…
Olen joka vuosi itsekin yhtä innoissani ostamassa joulukalenteriani kuin lapset.
Muistan omasta lapsuudestani kaksi kalenteria. Toisessa oli Smurffipehmotarroja ja toinen oli mun eka suklaakalenteri. Sain tämän suklaakalenterin sairaalaan lastenosastolle, jossa jouduin viettämään joulukuun alun. Menin sitten herkuttelemaan muutaman päivän sieltä etukäteen. Mm. jouluaaton ja syntymäpäiväni. Ajattelin, että äiti ei huomaisi, kun laitan luukut takaisin kiinni, mutta huomasipas kuitenkin.
Nykyään mun oma kalenteri on poikkeuksetta kuvakalenteri. Jollain kivalla idealla tai nostalgisella kuvalla.
 |
| Tässä kalenterissa oli kaikkea ihanaa. Glitteröity vanhanajan maisema ja kolmiulotteinen toteutus. |
 |
| Tämä kalenteri tehtiin esikoisen kanssa lehtikuvan innoittamana muutama vuosi sitten. Välillä se on vieläkin käytössä. |
Lapset laskee aamujaan kohti aattoa yleensä suklaakalenterin ja joulusukkayllätysten kombolla. Tuosta sukasta kirjoittelinkin enemmän osassa 1.
Silloin tällöin, kun jaksamista löytyy, paketoin sukkayllärin, piilotan sen ja laitan sukkaan runo- tai tehtävävihjeen piilopaikasta. Näitä aarteenetsintöjä pyydetään yleensä enemmänkin. Kouluaamuihin niitä ei voi ajanpuutteen takia järjestää, mutta toiseen viikonloppuaamuun koitan yleensä keksiä jotain.
Valkoparta, vanha ukki
Kun olin pieni, muistan kuinka pettynyt olin silloin, kun mulle paljastui, että joulupukki olikin vain kaunista satua. Sen jälkeen joulu ei tuntunut samalta pariin vuoteen. Nuorena päätin pyhästi, etten moisia valheita syöttäisi omille lapsilleni, vaan he saisivat tietää alusta saakka, mistä lahjat kuusen alle päätyvät.
Esikoisen syntymän jälkeen tämä ajatus päätyi silppuriin monen muun päätöksen kaveriksi ja me lähdettiin mukaan sukupolvien sadun kerrontaan. Aloin nimittäin miettiä asiaa niin, etten halua riistää lapsilta sitä, mistä niin monet lapset joulun alla puhuvat. Ja mihin uskovat.
Tahdoin kuitenkin, että lapset osaavat kiittää pelkän mystisen joulupukin lisäksi oikeita tahoja saamistaan lahjoista. Ratkaistiin asia siten, että alusta saakka lapsille on kerrottu joulupukin tuovan pari pakettia ja sukulaisilta sekä ystäviltä tulevan loppujen. Näin ei ole koskaan tarvinnut edes lähteä suurempaan lahjojen piilotteluun, kun ollaan tuttujen kanssa vaihdettu muistamisia. Lapset tietävät, että lahjat ovat vaatehuoneessa ja heillä ei ole sinne mitään asiaa ennen Joulupäivää.
Olen inhonnut sitä kautta aikojen, kun joulupukki tulee vasta illalla. Niin myös omassa lapsuudessani tuli. Se tunne, kun oot aamusta saakka ihan tulisilla hiilillä ja näet, että nyt se joulupukki meni jo viereiseen taloon ja kohta se tulee meille. Ja melkein heti sen jälkeen mennäänkin nukkumaan.
Siksi meidän joulupukki käy viimeistään kolmelta päivällä, että lapset ehtivät leikkiä muutaman tunnin uusilla jutuillaan ennen uniaikaa.
Pukki ei myöskään käy meillä joka joulu, vaan jättää joskus lahjasäkin oven ulkopuolelle. Ollaan selitetty se siten, että pukin täytyy käydä niin monessa kodissa, että hänen täytyy jakaa vierailut vuosittain eri tavalla.
Leffat ja kirjat
Tällainen kirja- ja leffahullu kun olen, kuuluvat molemmat olennaisina osina mun jouluuni. Mulla on ollut perinteenä ihan parikymppisestä saakka joulupiirrettyjen ja -elokuvien katsominen jo monta viikkoa ennen aattoa. Näitä leffoja en katsele mihinkään muuhun vuodenaikaan ja ne samat leffat tulee kahlattua läpi melkein joka vuosi.
Tänä vuonna oon katsonut vasta Grinchin, sekä näyteltynä, että animaationa. Myös Bad Moms 2 ja Joulukalenteri Netflixiltä on tullut nähtyä.
Yleensä katson lasten kanssa vielä ainakin muutaman animaation. Mun ehdottomat lempparit ovat Napapiirin pikajuna, Joulupukki ja noitarumpu sekä Joulu Ankkalinnassa.
Meille on myös vuosien mittaan kertynyt useita jouluaiheisia kirjoja ja joulukuussa luen pelkästään niitä iltasaduksi. Näitäkään opuksia ei tule luettua niin paljoa muulloin kuin joulun alla, joten tarinat säilyvät kiinnostavina.
Lahjaostoksilla
Ne, jotka lukivat aikanaan tekstini Rakkauden kielestä, saattavat muistaa, että yksi omista kielistäni on lahjojen antaminen. Olen yleensäkin ihan tiloissa, kun saan miettiä sopivaa lahjaa jollekin. Tykkään niin paljon yllättää ja ilahduttaa. Joulu nostaa panoksia vielä astetta korkeammalle yleisen fiiliksen takia.
Lapset tietysti toivoisivat kaiken maan ja taivaan väliltä, jos ei rajaa vedetä johonkin. Muistan, kun esikoinen neljän vanhana esitteli kuvastosta, mitä hän toivoisi pukilta. Joka aukeamalta tuntui löytyvän jotain. Lopulta kysyin häneltä, miksei hän samantien lähetä pukille koko kuvastoa ja merkkaa vain kynällä mitä toivoo. Hän katsoi mua silmät loistaen ja kysyi voisiko ihan oikeasti tehdä niin. (Ei tehty sitten kuitenkaan – tylsä äiti kun olen).
Pakko häpeäkseni myöntää, että taannun itse ihan lapsen tasolle, kun pääsen johonkin lelukauppaan. Kiirehdin hyllyltä toiselle silmät loistaen, ihailemassa kaikkea mahdollista. Ja esittelen innoissani meidän lapsille kaikkia uutuuksia. Lelukaupan pitäminen on ollut läpi elämän yksi mun haaveistani. Ehkä joskus on senkin vuoro…
Usein aikuisten kesken sovitaan, ettei osteta mitään toisillemme. Joskus päätös pitää paremmin, toisinaan huonommin. Stressiä se ainakin keventää edes ajatuksen tasolla, sillä uskon, että monissa perheissä äidit hoitavat suurimman osan lahjaostoksista – oli kyseessä sitten joulu tai muut juhlapäivät. Miksi se muuten meneekin niin?
Hope-järjestölle ostan joka vuosi myös muutaman lahjan. He toimittavat sitten toivotut lahjat oikeisiin pukinkontteihin. Lapset ovat aina olleet viemässä meidän kanssa noita lahjoja ja ollaan saatu mielenkiintoisia keskusteluita heidän kanssaan näistä käynneistä.
Kummankin lapsen mielestä on ihana ajatus, että he voivat olla osa jonkun toisen lapsen aattopäivää ja auttaa siinä, että jokainen saisi avata edes yhden lahjan. Aattona ollaankin sitten välillä mietitty, joko meidän ostama paketti on avattu siellä jossain muualla.
Joulun parhaita hetkiä
Tällaisen jouluhullun mielestähän koko setti aatosta Tapaninpäivän iltaan on ihan parasta, mutta jos pitäisi valita vain muutama…
Mun mielestäni yksi joulun parhaista hetkistä on aaton aaton ilta. Kaikki on silloin valmista ja siistiä.
Kinkku on hellalla viilentymässä. Piparkakkutalo tuoksuu sivupöydällä ja valot tuikkivat kuusessa. Silitän joululiinan ja laitan sen kynttilöiden kanssa valmiiksi aamupalapöytään. Vielä ennen nukkumaanmenoa haetaan miehen kanssa lapsille piilosta parit paketit ja asetellaan ne kuusen alle.
Joulusauna.
Kun lapset olivat pienempiä, käytiin joulusaunassa jo ennen puoltapäivää. Nyt ollaan siirrytty takaisin iltasaunomiseen. Lyhdyt kynttilöineen loistavat pesuhuoneessa ainoana valonlähteenä ja luovat samalla satumaista tunnelmaa.
Lasten riemun katseleminen heidän avatessaan lahjojaan on ihanaa. Siinä hetkessä muistaa myös sen oman jännityksen lapsuuden jouluissa, kun paketista tuli just se juttu, mitä oli sydän syrjällään toivonut kesästä saakka. Tai jotain muuta mahtavaa, mitä ei ollut edes tajunnut odottaa.
Iän myötä huomaa myös sen, kuinka lahjoja alkaa olla niin paljon ihanampaa antaa, kuin saada.
Kahvihetki.
Mun lapsuuden perhe tulee joka vuosi aattona käymään joulukahvilla. Samaan hetkeen osuu yleensä joulupukin tulo, joten koko porukka saa avata pakettinsa yhdessä.
Monesti tehdään tarjoilut nyyttäriperiaatteella. Jokainen tuo jonkun oman spesiaalinsa. Ja kakku tai jouluhalko pitää olla myös.
Siinä, kun istutaan, herkutellaan, vaihdetaan kuulumisia ja nauretaan vatsalihakset kipeiksi, sitä toivoo vain, että saadaan pitää näitä yhteisiä hetkiä vielä mahdollisimman monta vuotta.
Rakastan joulua ja koitan muistuttaa lapsia joka vuosi siitä, miksi joulua alunperin vietetään. Joskus tuntuu siltä, että se perimmäinen syy jää kaiken ostomanian, häsläämisen ja sälän hankkimisen takia taka-alalle.
Yhtenä iltana oli ihan liikuttava hetki, kun mietin itsekseni meidän jouluperinteitä tätä tekstiä kirjoittaessani. Lapset tekivät vieressä omiaan. Kysyin heiltä, mikä on heidän mielestään semmoinen asia, mitä ilman joulu ei tule. Molemmat huudahtivat täsmälleen samaan aikaan: ”Perhe!”
Joulunodotusinnolla,
Emppu
FB @kaneliomena76 ja IG @emppu76